Mehujääostoksilla - lisäainetietoa

Kaupassa iski mehujäähimo ja päätin ostaa paketillisen Amppareita. Lisäainelista sai kuitenkin miettimään asiaa: E440,  E410, E412, E471, E162, E160a, E330. Valmistettu Saksassa.

Vieressä komeili paketti Pirulo Happyja, huomattavasti kalliimpia, mutta paketin mukaan ilman keinotekoisia lisä- ja väriaineita. Ainesosalistassa oli kuitenkin mm. seuraavat sanat: guargumi, natriumalginaatti, karrageeni, johanneksenleipäpuujauhe, sitruunahappo, omenahappo, saflori, kurkumiini, karmiini, annatto.

Hetken aikaa pakkauksia tutkittuani aloin epäillä, että osa Pirulon aukikirjoittetuista ainesosista on kuitenkin juuri samoja kuin Pirkan vastaavassa tuotteessa. Otin siis molemmat pakkaukset ja jätin vertailun kotiin.

Molemmat mehujäät sisälsivät hyvin pitkälle samat ainesosat. Molemmissa on samoja lisäaineita, mutta ne ovat tosiaan luonnosta peräisin, esimerkiksi situunahappo, punajuuriväri, johanneksenleipäpuujauhe jne. Ainoa epäilyttävämpi lisäaine Ampparissa on E471, rasvahappojen moni ja diglyseridit, joka tosin tässä ko. jäätelössä ilmeisesti on kasviperäinen. Pirulossa on yksi eläinperäinen väriaine, karmiini, jota valmistetaan kokenillikirvoista.

Melkoisen selvitystyön vaati siis se, että kuluttajana voin päättää, kumpi tuotteista loppujen lopuksi sopii paremmin juuri meille. Lisäainekoodien aukikirjoittaminen saa aina hetkeksi luulemaan, että se e-listan sisältävä tuote on jotenkin huonompi. Tässä tapauksessa päädyin siihen, että molemmat aivan varteenotettavia vaihtoehtoja. Ainakin jos vertaa moneen yksittäispakattuun jäätelöön. Pirulossa on kuitenkin mitä ilmeisemmin enemmän aitoa hedelmää eikä siinä ole käytetty mitään aromeja, toisin kuin lähes kaikissa muissa mehujäissä.

MTV3:n makuraatia ärsytti Ainon jäätelöuutuuksissa myös se, että mainoksessa kerrotaan tuotteiden makujen ja värien olevan 100% luonnosta. Sehän pitääkin paikkansa, sillä kaikki lisäaineet ovat luonnosta peräisin ja ainesosaluettelossa aukikirjoitettuja. Jos ne olisi merkitty e-koodeilla, Aino Suklaa-lakritsi-toffee sisältäisi seuraavat e-koodit: E471, E322, E410, E412, E407a, E440, E500. Nam, herkullista.

Mutta. Olkoot miten luonnosta peräisin tahansa, eikö näitä tuotteita todella voisi valmistaa vähemmilläkin lisäaineilla? Miksi esimerkiksi kermajäätelössä on niin paljon lisäaineita? Se selittyy lukemalla ainesosalistan ensimmäinen ainesosa, joka tässä tapauksessa on rasvaton maito. Sanomattakin on selvää, ettei rasvattomasta maidosta saa kermajäätelöä.

Suomalaisnaiset ruokaostoksilla

Vuosi sitten on tehty pieni kartoitus, jossa suomalaisten naisten ruokaostostottumukset on luokiteltu. Aikaiseksi saatiin neljä erilaista naistyyppiä, joista osa arvostaa laatua ja nautintoa siinä missä osa nauttii ruoan helppoudesta ja nopeudesta.


Kolmannes suomalaisista naisista kuuluu Henna Herkuttelijoihin, jotka panostavat terveellisiin ja laadukkaisiin raaka-aineisiin ja valmistavat ruoan aina itse. Heille on tärkeää olla tietoisia ruoan ainesosista ja laadusta. Ruoanlaitto ja syöminen ovat sosiaalisia tapahtumia ja ruokainnostuksen lomassa on kiva kokeilla uutuuksia ja uusia reseptejä. Hennat ovat todellisia nautiskelijoita ja myös muiden maiden ruokakulttuurit kiinnostavat. Hennaan vetoaa ruokaostoksilla myös estetiikka.

Reilu neljännes meistä on Taina Tasapainoisia, jotka myös valmistavat ruoan itse ja huomioivat ruoan terveellisyyden. He arvostavat perhettään ja hyvinvointiin kuuluu keskeisenä osana tasapainoinen ruokavalio. Itse tehty, kunnon ruoka on Tainojen suosikki, mutta uusia reseptejä he kokeilevat harvakseltaan. Suomalaisia tuotteita arvostetaan, samoin perinteisiä ruoanvalmistusmenetelmiä. Taina hyödyntää tarjouksia.

Viivi Välipala arvostaa helppoa ruoanlaittoa, kokeilee mielellään uutuksia ja ostaa annosruokia. Hän ei viitsi nähdä paljoa vaivaa ruoan eteen ja ostokset hoidetaan ilman kauppalistaa ja ainakin osa ruoasta ostetaan valmiina. Viiviä ei huoleta ruoan terveellisyys tai lisäaineet. Lehtien resepteistä hän nappaa nopeat ja helpot ohjeet. Räväkkä mainonta saa Viivin kokeilemaan uusia tuotteita.

Kipa Kiireisen ruokailua leimaa välipalasyöminen. Ruoanlaittoon ei juuri ole aikaa ja siksi nopeat, edulliset ja helpot tuotteet kulkeutuvat Kipan ostoskoriin - ja luonnollisesti ilman ostoslistaa. Uutuudet eivät juuri kiinnosta eikä ruoalla hienostelu muuteenkaan.


Itse olen vahva sekoitus Hennaa ja Tainaa. Melkein voisi sanoa, että olen arki-Taina ja viikonloppu-Henna. Varmasti kuitenkin elämän vahtelevissa tilanteissa löytää itsestään myös muita puolia. Automatkoilla Viivi valtaa minut ja voin syödä epäterveellisiäkin snackeja ihan huoletta. Ehkä kotoa poissaoleminen on loistava tekosyy olla kerrankin välittämättä tyydyttyneistä rasvahapoista sun muista.

On kiva teitää, että suurin osa suomalaisista naisista kuuluu tiedostavaan ruoanlaittajien joukkoon. Ihmeellistä on kyllä se, että makkara on edelleen kotiäitien hitti ja einespyöräyköitä kuluu kasvavaan tahtiin. Eihän se niinkään voi olla, että Kipat ja Viivit vetää eineksiä koko kansan edestä.

Vähän aikaa sitten eräs mies totesi tilapäivityksessään näin: "Alettaisko kaikki ostaan luomua, please? Poistuis tuo paska markkinoilta" viitaten tähän Taloussanomien artikkeliin. Me kuluttajat emme ole vielä täysin ymmärtäneet jaloilla äänestämisen vaikutusta. Voimme valittaa siitä, kuinka hyllystä ei löydy vaikkapa tiettyä tuotetta kotimaisena, mutta nappaamme silti sen ulkomaisen vastineen. Tai että einespyöryköissä on liian vähän lihaa, mutta otamme silti paketin, koska parempaakaan ei ole tarjolla. Mitäpä jos sen tuotteen jättäisi kokonaan hyllyyn, jos juuri haluamaasi tuotetta ei ole saatavilla. Silloin viesti siitä, mitä todella haluamme syödä, alkaisi mennä perille.

Tasa-arvoa kouluruokaan

Kun kävin ala-astetta, söin oman koulun ruokalassa oman koulun keittiössä alusta loppuun valmistettua ruokaa.Tykkäsin kouluruoasta ja kovasti. Asiaan on kuitenkin tullut viime vuosina muutos. Enää en pidä kouluruoasta, vaikka ammattini puitteissa joudun sitä lusikoimaan arkipäivisin.

Viime vuonna söin neljä kertaa viikossa keskuskeittiön ruokaa ja varauduin yhtenä päivänä viikossa tuomaan omat sapuskat, esimerkiksi aina, kun on makkararuokaa tai jotain ravintoarvoiltaan ei niin mairittelevaa sapuskaa. Listallamme on eineksiä eikä lisäaineita kaihdeta. Pöydässä on mautonta catering-kasvirasvalevitettä ja kun leipää on tarjolla, se ei todellakaan ole lähileipomon aitoa leipää. Pahinta on se, että joskus listassa lukee jokin kasvis- tai salaattilisäke, mutta se ei koskaan löydä tietään ruokasaliin asti. Paperilla se näyttää kyllä hyvältä.

Tällä paikkakunnalla kärsimme ruoan tuoreuden puutteesta, kasvisten, marjojen ja hedelmien puutteesta, liiasta eineskuormasta - ja ennen kaikkea määrärahojen vähyydestä. Jonkun mielestä tämä voi olla turhaa valitusta. Ja arvaatkaapa mitä, hän voi olla täysin oikeassa. On todennäköistä, että hän ei istu kanssani samassa pöydässä, vaan nauttii herkullisista ruoista jollain toisella paikkakunnalla. Koulujen ruokailua leimaa vahvasti alueellinen epätasa-arvo. Jokainen kunta päättää, paljonko rahaa haluaa kouluruokailuun sijoittaa.

Mielestäni kouluruokailuun pitäisi saada enemmän valtakunnallisia säädöksiä. Nyt on vain suosituksia. Niitä ei tarvitse kenenkään noudattaa.On kuitenkin epäilyttävää, että Suomessa on kunnallinen koulujärjestelmä, jossa kaikkien oppimistavoitteet on valtakunnallisesti määrätty, mutta se, millä eväillä oppilaat näihin tavoitteisiin pyrkivät, tuntuu olevan joissain kunnissa yhdentekevää. Mutta ei saisi olla. Miten oppilailta voidaan vaatia kunioittavaa suhdetta tähän ilmaiseen ruokaan, jos sellaista asennetta ei löydy päättäjistäkään. Kouluruoan arvostuksen täytyy lähteä niistä henkilöistä, jotka päättävät sen rahoituksesta. Keittäjien tulee voida ylpeänä tarjota ruokaa. Nyt useimmilla heistä ei juurikaan ole mahdollisuutta vaikuttaa ruoan laatuun saatika makuun, kun ruoka tuodaan laatikoissa keskuskeittiöltä. Oppilaiden on voitava tietää, mistä ruoka valmistetaan ja mistä raaka-aineet ruokaan ovat peräisin.Tällä hetkellä sitä ei tiedä aina edes ruokaa tarjoava jakelukeittiö.

Ravinnolla on merkitystä oppimistulosten kannalta. Joissain kouluissa tämä tiedostetaan ja esimerkiksi Steiner-kouluissa kouluruokaa pidetään arvossa aikuisten toimesta. Tietyt tuotteet ovat luomua aina kun mahdollista. Koulussa on korkea ruoan omavalmistusaste ja ruoka valmistetaan käyttäen mahdollisimman vähän lisäaineita. Jeee! Kuulostaa upealta, onnea vain kaikille niille oppilaille, jotka näihin pitoihin pääsevät. Toivottavasti osaatte arvostaa sitä.

Kouluruoasta puhuttaessa vertaillaan kahta eri euromäärää. On raaka-ainekustannukset (noin 60 senttiä/oppilas/ruoka) ja kokonaiskustannukset, johon lasketaan keittiöhenkilökunnan palkat ja tilavuokrat (reilu 2 euroa/oppilas/ruoka).


Nappasin tähän tämän viikon ruokalistat kahdesta koulusta. Toisella listalla ei tarjoilla eineksiä, vaan muutamia luomutuotteita. Kummassakin koulussa on tarjolla kasvisruoka, mutta vain toisessa koulussa se mainitaan ruokalistalla.

Ma: lihapyörykät (eines), perunat, lämmin kasvis

Ma: luomunakkeja, perunasosetta, soijanakkeja, salaatti

Ti: uunikala, perunasose, jäävuorisalaatti, punajuurilisäke

Ti: tomaattisei, keitetyt perunat, punajuuripihvit, tofua ja tartarkastiketta, salaatti

Ke: ohrapuuro, marjakeitto, tuorepala

Ke: neljän vilja luomupuuro, ruokosokeria ja kanelia, tuoretta leipää, juurespala

To: stroganoff, perunat, kaali-porkkana-hedelmäsalaatti

To: broilerilasagnea, kasvis-linssilasagnea, salaatti

Pe: pinaattiohukaiset (eines), pastasalaatti, hillo
Pe: lihakeittoa, jogurttia, kasvis-soijapalakeittoa, salaatti

Jamie Oliver toteutti muutamia vuosia sitten kouluruokakampanjan Englannissa ja sai kouluihin terveellisempää ja monipuolisempaa ruokaa. Hän osoitti lapsille, että kasvikset eivät ole pahoja vaan mahtava lisä hyvään ruokavalioon. Suomessakin tarvittaisiin kouluruoalle keulakuva: Henkilö, joka kouluttaisi keittiöhenkilökuntaa, auttaisi budjetoinnissa ja osoittaisi, että vähemmälläkin saisi terveellistä ruokaa. Uudisraivaaja, joka tekisi raaka-aineita oppilaille tutuiksi ja antaisi huutia eineksille. Ajatelkaapa, ei puhuta kuin vuosikymmenistä kun koulujen pihoilla oli vielä kasvimaita, hedelmäpuita ja marjapensaita. Nyt taitavat joka vuotiset puolukkaretketkin olla katoava luonnonvara, josko oppilaat edes enää tunnistaisvat puolukkaa mättäältä.

Jamien kouluruokakampanjasta.

Sivistysvaliokunta vaatii parempaa kouluruokaa (2010)
MTV3: Kouluruoan hinta vaihtelee (2010)
Imatralla maakunnan halvinta kouluruokaa (2009)
Lappeenranta vs. Imatra (2010)
Kuningaskuluttajan juttu kouluruoasta vuodelta 2005

Päivän lisäaineet

Seurasin eilen syömiäni lisäaineita. En siis vältellyt mitään ruokia vaan söin mielitekojeni mukaisesti. Söin kotona ja kyläilyreissulla. Tässä eriteltynä ne tuotteet, jotka sisälsivät lisäaineita:

TORTTUTAIKINA
-emulgointiaineet E471 Rasvahappojen mono- ja diglyseridit, E472c Rasvahappojen mono- ja diglyseridien sitruunahappoesterit,
-happamuudensäätöaine E330 sitruunahappo,
-väriaine E160 betakaroteeni

METSÄSIENIKEITTO

- stabilointiaineet E451 Pentanatriumtrifosfaatti, E452 Kaliumpolyfosfaatti

YRTTIVOIPATONKI
- emulgointiaine E 472e Rasvahappojen mono- ja diglyseridien mono- ja diasetyyliviinihappoesterit
-happamuudensäätöaine E 330 sitruunahappo

SUKLAAKONVEHTI JA MARMELADI
-emulgointiaineet E492 soijalesitiini
-hyytelöimisaine E440 pektiini
-happamuudensäätöaineet E330 sitruunahappo, E331 mononatriumsitraatti, E337 Natriumkaliumtartraatti
-säilöntäaine E202 kaliumsorbaatti (epäillään aiheuttavan yliherkkyysoireita)

KOTONA LEIVOTTU SÄMPYLÄ
-jauhonparanne E300 askorbiinihappo

A-LUOKAN NAKKI
-stabilointiaineet E 450 Dinatriumdifosfaatti (leivinjauheenkin ainesosa), E 452 natriumpolyfosfaatti
-hapettumisenestoaine E 316 natriumerytorbaatti
-säilöntäaine E 250 natriumnitriitti (voi haitata hapen kuljetusta veressä, mahdollinen yhteys syöpään)

JUUSTO
-happamuudensäätöaine E509 kalsiumkloridi

VALMIS TOMAATTIPOHJAINEN KASTIKE
- muunneltu maissitärkkelys E1422 eli asetyloitu ditärkkelysadipaatti
- happamuudensäätöaine E300 askorbiinihappo

Kaikkia lisäaineita ei voida yksiselitteisesti tuomita, sillä osa niistä on aivan tavanomaisia aineita, joita muutoinkin käytämme ruoanlaitossa. Omassa listassani näkisin harmittomiksi esimerkiksi askorbiinihapon, sitruunahapon, soijalesitiinin ja pektiinin. Sen sijaan epäilyttävien listalle voisi laittaa ainakin säilöntäaineena käytetyt kaliumsorbaatin ja natriumnitriitin.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka tuotteita vertailtaessa ja valittaessa laskevat e-koodien määriä.On kuitenkin otettava huomioon kaksi seikkaa: 

1.  Valmistajat merkitsevät vain osan lisäaineista e-koodina: loput on mainittu kemiallisin nimin.

2. Osa lisäaineista on turvallisempia kuin toiset.

Ruokaan ja lisäaineisiin liittyvistä asioista voi lueskellä esimerkiksi Kemikaalikimara-blogissa. E-hutunkeittoa Kemikaalikimarassa

Helppoja keinoja vähentää hieman lisäainekuormaa:

1. Marinoi ja mausta itse. Vältä myös maustesekoituksia.
2. Osta karkkeja harkiten: usein salmiakeissa on käytetty vai yhtä lisäainetta E153 eli lääkehiiltä, joka sekin on varmasti tuttu ja turvallinen tuote.
3. Aito sokeri ja rasva (öljy, voi) ovat parempia vaihtoehtoja kuin makeutetut tuotteet ja teolliset margariinit.
4. Juo vettä mehujen ja limsojen sijaan.
5. Leivo itse. Kaupan keksit saattavat sisältää monenlaista.
6. Karsi makkaroiden ja leikkeleiden syöntiä.


Bon appétit!