18. joulukuuta 2010

Valkosuklaa-appelsiinijuustokakku


Jääkaapissa nököttävästä appelsiinituorejuustosta oli tarkoitus tehdä jotain ja niinpä kehittelin tällaisen tuorejuustokakun.


Pohja:
 2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
50 g voita
1 keltuainen
2 rkl vettä

1. Sekoita kuivat aineet ja nypi joukkoon voi.
2. Lisää keltuainen ja vesi ja sekoita taikina sileäksi.
3. Taputtele leivinpaperin päälle irtopohjavuoan pohjalle ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.



Appelsiinitäyte:
200 g appelsiinituorejuusto
1 dl vispikermaa vatkattuna
2 dl appelsiinimehua (kondensoidaan 1 dl:ksi)
3 liivatelehteä

4. Pehmitä tuorejuusto ja sekoita joukkoon vatkattu kerma.
5. Keitä appelsiinimehua, kunnes se on tiivistynyt (eli mehua on jäljellä 1 dl). Liota liivatelehdet ja liuota ne kuumaan appelsiinimehuun. Sekoita haalea appelsiinimehu täytteeseen.
6. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle. Anna jähmettyä 15 minuuttia ennen toisen täytteen lisäämistä.

Valkosuklaatäyte:
250 g rahkaa
1 dl vispikermaa vatkattuna
130 g valkosuklaata sulatettuna
2 liivatelehteä
1 rkl vettä

7. Liota liivatelehdet ja liuota ne kiehautettuun vesitilkkaan.
8. Sekoita rahkan joukkoon vatkattu kerma ja sulatettu suklaa. Lisää joukkoon liivateseos.
9. Kaada täyte varovasti appelsiinitäytteen päälle ja tasoita. Anna jähmettyä ennen kiilteen lisäämistä.

Kiille:
2,5 dl appelsiinimehua
3 liivatelehteä

10.  Kuumenna appelsiinimehu ja sekoita joukkoon liotetut liivatelehdet. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi ja kaada täytteen päälle.
11. Anna kakun jähmettyä seuraavaan päivään.

Yritin saada kerroksiin näkyvän värieron, mutta ero jäi aika pieneksi, enkä halua elintarvikevärejä varta vasten käyttää.
Koristelin kakun appelsiinin viipaleilla ja valkosuklaalastuilla, jotka tein samalla, kun sulatin valkosuklaan täytettä varten.

Kaikki syöjät pitivät kakusta, huomenna kyselen lisää mielipiteitä!

4 kommenttia:

  1. Kakun pohja pistin silmään, en ole koskaan tehnyt muuta kuin keksimurupohjia tommosille kakuille. Kannattasko kokeilla, et onko tuo pohja jotenkin erityisen kiva, vai et siinä vaan tommone toi pohja? :) Miel tekis kokeilla, mut onko sen vaivan väärti et uuni päälle vaan ton pohjan takia?

    VastaaPoista
  2. No pohja on aika samanlainen kuin kekseistäkin tehty, tosin näin pohjaan ei tule yhtä paljon rasvaa. Ehkä helpommalla pääsee, jos murustaa keksit, mutta tämä on yhtä hyvänmakuinen ja hyvä vaihtoehto, jos keksejä ei kaapista löydy.

    Se hyvä puoli tässä on, että kakku pysyy hienosti koossa, jos sitä siirtelee. Keksipohja kun murenee niin helposti. Ja tätä pohjaa voi itse kivasti varioida eri täytteitä ajatellen. Voisi lisätä kaakaojauhetta tai laittaa osan jauhoista vaikka kaurahiutaleina.

    VastaaPoista
  3. Tämä pohjaratkaisu on varmaan ihan ok... Kun niitä keksejä ei todella aina ole kaapissa. Jos siis kakkuinto iskee yllättäen. Niin kävi tänäänkin, kun aloin tehdä tuota mansikka-juustokakkua. Siis oli digestivejä, mutta toisen juustopaketin tilalle tuli sitruunarahkaa ja päälle vadelmia - kun ei ollut mansikoita. Vähensin hieman ohjeen sitruunamehua..

    VastaaPoista
  4. Tuo pohja on ihan ok, mutta mureampi ja rasvaisempi pohja on tuo pohja sitruuna-mansikkajuustokakussa (http://ruokailmio.blogspot.com/2011/12/sitruuna-mansikkajuustokakku.html). Ilmeisesti olitkin tehnyt juuri sitä ü

    VastaaPoista