20. joulukuuta 2014

Karpaloinen mokkasuklaamoussekakku


Vähän aikaa sitten tein Helsingin Sanomien ohjeen mukaan mokkamoussekakkua. Se oli hyvää, mutta jotenkin se ei ihan täyttänyt kaikkia vaatimuksiani joulun kahvipöytään. Teinkin sitten tällaisen vähän överimmän yhdistelmän, löytyy joulun makuja laajalta skaalalta, mutta kokonaisuushan toimii!

Tein vain pienen (18 cm) kakun ja siihen väsäsin kaksi eri moussea, jotta sain vähän raitaa kakkuun. Maun kannalta tuskin olisi kuitenkaan väliä, vaikka tekisi vain yhden moussen ja yhdistäisi siihen kaikki ainekset. Mutta valitkaa itse!

Ainekset tuplattava, jos haluaa 24-26 cm kakun.


Karpaloinen mokkasuklaamoussekakku

100 g kotitekoisia pipareita
35 g voita

200 g tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
1 valkuainen
1,5 rkl vettä
3 liivatelehteä
2,5 rkl kermalikööriä
1 tl pikakahvijauhetta
n. ½ dl tomusokeria
65 g maitosuklaata

1 dl karpaloita
1 rkl vettä
2 rkl sokeria
1 liivatelehti

1. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
2. Hienonna piparkakut ja lisää sula voi. Sekoita ja painele seos vuoan pohjalle. Nosta kylmään.
3. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto, lisää siihen vatkattu kerma sekä sokeri.
5. Liota liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan. Jäähdytä hetki sekoitellen ja lisää liivateseos sitte ohuena nauhana kermaseokseen koko ajan sekoittaen.
6. Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja kääntele kermatäytteen sekaan.
7. Jaa täyte nyt kahteen osaan.
8. Lisää toiseen osaan 65 g sulatettua maitosuklaata. Tarkista täytteen makeus.
9. Kuumenna kermalikööriä sen verran, että saat pikakahvijauheen liotettua siihen. Lisää täytteen toiseen osaan kahvi-likööriseos ja tomusokeria ja sekoita. Tarkista makeus.
10. Lusikoi täytteitä vuorotellen keskelle piparipohjaa (muodostavat vähitellen renkaita).
11. Nosta peitetty kakku hyytymään muutamaksi tunniksi.
12. Valmista karpalokiille. Laita liivatelehti pehmenemään kylmään veteen. Soseuta karpalot veden (1 rkl) kanssa ja kuumenna seos melkein kiehuvaksi. Liota liivatelehti kuumaan karpaloseokseen. Sekoita ja kaada kiille hyytyneen kakun pinnalle.

19. joulukuuta 2014

Loimulohimoussea ja tervaleipää



Tässä helppo herkku jouluun ja ympäri vuoden. Täytteen lohi voi olla myös kylmäsavulohta tai lämminsavulohta. Annos on aika suuri. Jos tekee alkupaloja 4 - 6 hengelle, niin puoletkin voisi riittää. Jos taas haaveilee täytetyistä leivistä samalle porukalle, niin sitten tekee koko satsin.

Alle laitoin Saariston tervaleipää (saaristolaisleipä) leipomo Rostenilta.


Loimulohimousse

250 g loimulohta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g ranskankermaa
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
½ hienonnettu sipuli
1 - 2 rkl sitruunamehua
(1/4 tl sitruunankuorta)
ripaus sipulia
pippuria

1. Hienonna lohi ja sipuli.
2. Sekoita kaikki ainekset yhteen.
3. Anna maustua hetki jääkaapissa.
4. Nostele täytettä leipäpaloille ja koristele esim. ruohosipulilla.

15. joulukuuta 2014

Sienisalaatti - ei paljon helpommaksi muutu


Tein sienisalaattia itse, koska en osannut kaupan eineshyllyllä valita sopivaa. Kerran palvelutiskiltä ostin aivan kamalan makuista sienisalaattia - kuvailin tuolloin sen maistuvan myrkylle. Jos siis teillä on hyviä vinkkejä valmissalaateista, niin antaa tulla vaan! Mutta sienisalaattihan on superhelppo tehdä itsekin ja sitten on kätevä säätää suolaisuus, sipulin määrä ja makeuden häivä sopivaksi. En ole sienestäjä, joten kokeilin myös ensimmäistä kertaa elämässäni säilöttyjä metsäsieniä. Ei valittamista!

Sienisalaatti

1 tlk (160g) Sauvon metsäsienikuutioita
1 prk (125 g smetanaa
½ sipuli hienonnettuna
ripaus suolaa
hiven sokeria

1. Valuta sienet ja painele neste pois, ettei salaatista tule vetistä.
2. Hienonna sipulinpuolikas erittäin hienoksi.
3. Sekoita sienet, smetana, sipuli ja ripaus suolaa sekä sokeria. Älä lisää suolaa ennen maun tarkistamista, koska sienissäkin on suolaa. Lisää sitten tarvittaessa oman maun mukaan.
4. Anna sienisalaatin tekeytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli,

14. joulukuuta 2014

Peruna-kasvispihvit


Lainasin kirjastosta Martan kasviskeittiö- kirjan ja sain sieltä idean näihin pihveihin. Erityisesti halusin tuoda ohjeen julki tuon seesaminsiemenleivityksen vuoksi. Käy kaikkiin kasvispyöryköihin, antaa mukavaa ravinnelisää! Seuraavaksi ajattelin kokeilla broilerin kierittelyä siemenissä. Siemenet kestävät tosi hyvin paistamista, kuten kuvasta näette, itse pihviseos on ottanut siemeniä enemmän väriä.

Alkuperäinen ohje on pyöryköitä kasviksista, minä tein pihvejä pavuista. Ohjeeseen tarvitaan reippaasti jämämuusia! Osan muusista voisi varmaan korvata myös jollain kasvissoseella. Pihvien seuraksi tarvitaan kastiketta tai mehevää salaattia. Eli suosittelen majoneesi-ranskankermaa, kermaviilikastiketta, tsatsikia tai coleslawta.

Peruna-kasvispihvit

5 dl perunamuusia
1 tlk (170g valutettuna) isoja valkoisia papuja
n. 50 g porkkanaa
1 valkosipulin kynsi
öljyä
1 - 1½ dl ruiskorppujauhoja
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria, persiljaa
n. 1½ dl seesaminsiemeniä (kuorimattomia)

1. Kuori porkkana ja raasta karkeaksi. Kuullota raastettua porkkanaa ja valkosipuli reilussa öljytilkasssa hetki.
2. Valuta pavut ja surauta ne karkeaksi soseeksi. Sekoita joukkoon perunamuusi, korppujauhot, kananmunat, mausteet ja kuullotettu porkkanaseos.
3. Muotoile pienieä pihvejä.
4. Kaada lautaselle seesaminsiemenet ja kierittele pihvit siemenissä.
5. Paista pihvit voi-öljyseoksessa miedolla lämmöllä kauniin ruskeiksi.

6. joulukuuta 2014

Lemon curd - sitruunajuustokakku


Tässä juustokakussa on täytteessä lemon curd- sitruunatahnaa (kotitekoista) ja mm. turkkilaista jogurttia. Kakku on luotu ihan siihen tarpeseen, että jääkaapissa oli loput lusikkaleipiin valmistamastani lemon curdista. Koska se piti käyttää pois, sovelsin sen seuraksi muutakin jääkaapista. Lopputuloksena herkullinen perinteinen paistettava juustokakku.

Tärkeää juustokakun täytteessä on se, että siihen tulee sopivasti rasvaa ja koostumus on täyteläinen. Juustokakkujen paistaminen ei ole ihan simppeliä. Koostumksen tulisi olla on pehmeä, mutta tarpeeksi kiinteä ja se vaatii juuri sopivan paistoajan. Itse esimerkiksi hieman heilautin kakkua 35 minuutin paistamisen jälkeen, jolloin se oli liian hyllyvä. Paistoin vielä 10 minuuttia, mutta kakku hyytyi niin hyvin, että muutama minuutti vähemmänkin olisi saattanut riittää. Varsinaisen lopputuloksen näkee vasta sitten, kun kakku on kunnolla jäähtynyt. Paistoajassa kannattaa aina myös huomioida se, että tuotteen paistoaika muuttuu, jos käyttää erikokoista vuokaa, kuin ohjeessa on mainittu.

Lemon curd - sitruunajuustokakku

100 g voita
2 rkl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

reilu 100 g lemon curd- sitruunatahnaa
1 dl kuohukermaa
150 g turkkilaista jogurttia (10 %)
250 g maitorahkaa
n. 3 rkl sokeria
1 kananmuna
2 rkl perunajauhoa

1. Pingota 22 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
2. Pohjaa varten vatkaa pehmeää voita ja sokeria muutama minuutti.
3. Lisää koko ajan vatkaten kananmuna.
4. Lisää varovasti käännellen jauhoseos ja taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille (n. 4 cm korkeat reunat).
5. Sekoita täytteen ainekset. Sekoita ensin sitruunatahna ja rahka, lisää sitten turkkilainen jogurtti ja kuohukerma. Lisää sokeri, perunajauhot ja kananmuna, jonka rakenne on vatkattu rikki vaikkapa juomalasissa.
6. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle.
7. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 40 minuuttia.
8. Nosta jäähtymään. Anna jäähtyä liikuttelematta vuokaa. Kakkua kannattaa jäähdyttää aivan viileäksi useamman tunnin tai yön yli jääkaapissa,





26. marraskuuta 2014

Punajuurikiusaus


Erään pitopalvelun pöytään kuuluu ihana punajuurivuoka. Halusin tehdä vastaavaa kotona ja hyvää siitä tulikin. Alkuperäisiin makuihin verrattuna omassani taitaa olla kuitenkin vähemmän suolaa ja kermaa, mutta arkiruokana se on ehkä ihan hyväkin juttu. Kuohukermaa en kuitenkaan vaihtaisi tässä mihinkään muuhun, se on olennainen osa makua!

Samantapaista laatikkoa olen tehnyt raa'asta (siis keittämättömästä) punajuuresta, mutta se ei vetänyt tälle vertoja alkuunkaan. Keitetty punajuuri muuttuu uunissa ihanan pehmäksi ja makeaksi. Jos pintaan haluaa kunnolla väriä, niin vuoka kannattaa paiston loppuvaiheessa nostaa vaikka ihan ylätasolle. Aura-juusto tuo laatikkoon paitsi makua, niin myös sopivaa suolaisuutta. Lopputuloksessa juuston maku ei ole kuitenkaan hallitseva.

Tämä ruoka käy hyvin joulun ajan kattauksiin, mutta myös lisukkeena arkiruoalle, etenkin kalalle tai vaikka possunfileelle,

Punajuurikiusaus 

n. 1 kg punajuuria
keitinvettä

1 rkl öljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 dl kuohukermaa
1½ dl vettä
½ lihaliemikuutio
100 g Aura-sinihomejuustoa
(ripaus suolaa)
mustapippuria

1. Keitä kokonaiset punajuuret kypsiksi (noin 40 minuuttia). Anna jäähtyä haaleaksi.
2. Kuori punajuuret (vain uloin kuorikerros, lähtee vaikka ruokaveitsellä) ja raasta karkeaksi raasteeksi tai suikaloi veitsellä.
3. Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota niitä pannulla öljyssä muutama minuutti.
4. Kuumenna kattilassa kuohukerma ja vesi ja lisää lihaliemikuution puolikas, mustapippuria ja raastettu Aura-sinihmejuusto.
5. Sekoita kaikki ainekset uunivuokaan. Voit tarkistaa suolaisuuden tässä vaiheessa (kiusaus tiivistyy uunissa ja suolaisuus siis hieman lisääntyy).
6. Paista 200 asteessa 35 - 45 minuuttia ja peitä foliolla. Anna vetäytyä ennen tarjoamista.

17. marraskuuta 2014

Mustaherukka-vaniljahyydykekakku


Meillä juhlittiin viikonloppuna 3-vuotissynttäreitä. Päätin olla lipomatta perinteistä täytekakkua, koska lapset eivät meillä juurikaan syö kakkua ja omaan makuunikin hyydykekakut maistuvat paremmin.

Kakun maut ovat mustaherukka ja vanija ja kahta täytemassaa yhdistämällä olen sekoittanut kakun kolme eri kerrosta.

Mustaherukka-vaniljahyydykekakku

Pohja:
180 g kaurakekesejä (Kantolan)
70 g voita

Täyte:
4 dl kuohukermaa
500 g maitorahkaa

200 g (pakaste)mustaherukoita
1 rkl vettä
4 liivatelehteä
n. 1 dl sokeria

2 rkl omenamehua tai sitruunamehua
½ dl - 3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä

1. Pohjaa varten hienonna keksit tasaiseksi muruksi. Lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi ja painele leivinpaperin päälle 22 cm:n irtopohjavuokaan. Nosta kylmään.
2. Laita täytteitä varten liivatelehdet pehmenemään (toiseen kulhoon 4 liivatelehteä ja toiseen kolme).
3. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Lisää maitorahka ja sekoita tasaiseksi. Jaa tasan kahteen kulhoon.
4. Valmista mustaherukkatäyte. Kuumenna kattilassa mustaherukat ja vesitilkka. Soseuta ja liota sekaan 4 pehmennyttä liivatelehteä. Kaada mustaherukka-liivateseos ohuena nauhana toiseen osaan kermaseosta koko ajan sekoittaen.
5. Valmista vaniljatäyte. Sekoita kermaseokseen sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna kattilassa tilkka omenamehua ja liota siihen 3 liivatelehteä. Kaada liivate-mehuseos ohuena nauhana kermaseokseen koko ajan sekoittaen. (Tarkista seoksen makeus).
6. Saadaksesi kolmivärisen kakun jaa kaksi täyteseosta kolmeen osaan seuraavalla tavalla: 1. kerros on n. 400 g pelkkää mustaherukkaseosta, 2. kerros on 270 g mustaherukkaseosta ja 120 g vaniljaseosta ja 3. kerros on n. 50 g mustaherukkaseosta ja 330 g vaniljaseosta. Tarkista seosten makeus, kun olet sekoittanut ne. Mustaherukkakerros saa olla vähän kirpeämpi ja vaniljaerros makeampi. Nosta täyteseokset kylmään.
7. Levitä kakkupohjan päälle mustaherukkaseos. Nosta hyytymään kylmään 10 minuutiksi.
8. Levitä varoen kakun keskimmäinen kerros ja hyydytä taas noin kymmenen minuuttia.
9. Levitä vielä päällimäinen kerros ja anna kakun hyytyä kylmässä vähintään neljä tuntia tai yön yli.

10. marraskuuta 2014

Loimulohi-avocadowrapit


Juhlistimme syntymäpäivääni viettämällä viikonlopun vuokramökillä. Siellä kokkailtiin vain helppoa, nopeaa ja herkullista. Nämä loimulohi-avocadowrapit osuivat silmiini Lidlin lehtimainoksesta mutta omani olivat vähän erilaisia. Äsken muuten selailin tuota Lidlin reseptipankkia ja täytyy sanoa, että sieltäki löytyisi kyllä monta kokeilun arvoista reseptiä.

Loimulohi-avokadowrapit 

4 tortillalettua
250 g loimulohta
2 avokadoa
100 g ranskankermaa
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria
ripaus sokeria
2 rkl chilimajoneesia
2 tomaattia
jäävuorisalaattia

1. Pilko lohi. Halkaise avokadot ja pilko hedelmäliha.
2. Sekoita kulhossa varoen lohipalat, avocado, pilkotut tomaatit, sitruunamehu, ranskankerma, majoneesi, sokeria ja mustapippuria. Lisää tarvittaessa suolaa.
3. Levitä tortillaletut pöydälle. Pilko hieman kurkkua ja jäävuorisalaattia ja levitä niitä letuille. Jaa täyte salaatin päälle.
4. Rullaa tortillat tiiviisti ja halkaise ne kahtia vinolla leikkauksella. Nosta tarjolle.

8. marraskuuta 2014

Karpalo-kinuskitäytekakku


Isänpäivän kakku oli tänä vuonna tällainen. Aloitimme hyvästä syystä jo etukäteen kakuttelun. Kakussa yhdistyvät toimivat klassikot: kinuski ja karpalo. Jätin täytteen hieman kirpeäksi, niin se sopi erityisen hyvin kinuskin ja vaniljakermavaahdon kaveriksi.

Ohje sovellettu Maku-lehden ohjeesta.

Karpalo-kinuskitäytekakku (10 - 12 ann.)

3 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoa
2 rkl perunajauhoa
1 rkl kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta

Kostutus:
1 dl omenamehua

Karpalotäyte:
200 g karpaloita
n. 1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
ripaus vaniljajauhetta
2 rkl omenamehua
4 liivatelehteä

Kinuski:
1½ dl sokeria
2 dl kuohukermaa
n. 1 rkl voita
ripaus suolaa

Koristeluun:
2 dl kuohukermaa
vaniljajauhetta
1 - 2 tl tomusokeria

tummaa suklaata
karpaloita


1. Valmista kakkupohja. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään ja lisää ne varovasti käännellen kakkutaikinaan. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan (22 cm). Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Kumoa hieman jäähtynyt kakku leivinpaperille. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja 3 osaan.
2. Valmista täyte: Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Soseuta kohmeiset karpalot ja sokeri sauvasekoittimella. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä siihen maitorahka. Mausta vaniljasiemenillä ja sekoita joukkoon karpalo-sokerisose. Kuumenna kattilassa 2 rkl omenamehua, purista liivatteista ylimääräinen vesi ja liota ne mehuun. Anna jäähtyä hetki ja kaada sitten ohuena nauhana täytteen sekaan koko ajan sekoittaen.
3. Kasaa kakku irtopohjavuokaan. Laita kakkulevy vuoan pohjalle, kostuta omenamehulla ja levitä päälle (ja reunoille) puolet karpalotäytteestä.
4. Lisää seuraava kakkulevy, paina varovasti tasaiseksi. Kostuta ja levitä loppu täyte. Nosta päälle viimeinen kakkulevy ja kostuta sekin. Voit asettaa kakun päälle levyen painon, jotta se jähmettyy tasaiseksi (sopiva lautanen tai astia). Peitä hyvin ja hyydytä yön yli.
5. Valmista kinuski. Sulata sokeri varoen kattilassa, kunnes se saa vähän väriä. Lisää kuohukerma ja anna kiehua hiljalleen 20 - 25 minuuttia. Aika on pidempi, koska sokeria on hieman vähemmän kuin yleensä kinuskin teossa. Valuta hieman jäähtynyt kinuski kakun päälle.
6. Vatkaa kuohukerma ja mausta se vaniljalla ja sokerilla ja koristele kakku. Voit sulattaa myös hieman tummaa suklaata koristelua varten. Kuviot voi pursottaa suoraan jähmettyneen kinuskin päälle.

25. lokakuuta 2014

Kukkakaali-coleslaw


Tämä salaatti kuuluu suosikkeihini! Siis nyt, kun vihdoin keksin, että tällaistakin voi tehdä. Mieto kukkakaali sopii coleslaw-salaattiin hyvin ja rakenne on rouskuva ja maku raikas! Kuvakin on nappastu puolihämärässä kuistilla, mutta pakkohan tällainen herkku oli saada tänne.

Kukkakaali-coleslaw

200 g kukkakaali
2 (200 - 300 g) porkkanaa
1 hapokas omena
100 g ranskankermaa
2 rkl chilimajoneesia (Auran)
1 tl sinappia
ripaus sokeria ja suolaa

1. Viipaloi kukkakaali ja pilko pieniksi paloiksi/ suikaleiksi.
2. Kuori ja raasta porkkanat ja omena ja sekoita nopeasti kaikki salaatin ainekset kulhossa sekaisin (omena ei tummu, kun pitää kiirettä).

Suklaakinuskipehmot



Leivontafoorumilla oli yllätyslaatikkohaaste, johon osallistuin näillä suklaakinuskipehmoilla. Pullataikina on mukavan monikäyttöistä - marjapiirakan pohjasta pikkupulliin, korvapuusteista dallaspulliin ja toscapullista hedelmäsarviin.

Suklaakinuskipehmot 16 kpl

Taikina:

2,5 dl vettä
½ pkt hiivaa
3/4 dl ruokosokeria
75 g voita
n. 7 dl vehnäjauhoja

Täyte:

Suklaakinuski:
2 dl vispi- tai kuohukermaa
1 dl ruokosokeria
50 g tummaa suklaata

½ dl murskattuja pekaanipähkinöitä


1. Valmista taikina kuten pullataikina. Liota kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää sokeri ja alusta sekaan puolet vehnäjauhoista. Lisää pehmeä voi. Lisää sitten loput jauhot vähitellen. Anna kohota puolisen tuntia.
2. Valmista suklaakinuski. Mittaa kattilaan ruokosokeri ja anna sen sulaa hiljalleen, kunnes se ruskistuu hennosti. Lisää kerma. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Nosta pois liedeltä. Lisää pilkottu suklaa ja sekoita kinuskia, kunnes suklaa sulaa joukkoon.
3. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi (koko noin 40 x 30 cm), kuten korvapuusteja tehdessä. Ripottele levylle murskatut pähkinät ja valuta päälle suurin osa suklaakinuskista (jätä pari rkl koristelua varten).
4. Kääri levy rullalle ja leikkaa rulla 16  osaan. Nosta palat muffinivuokiin tai sellaisenaan leivinpaperin päälle.
5. Kohota 15 minuuttia, voitele kananmunalla ja paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
6. Koristele jäähtyneet pehmot lopulla suklaakinuskilla. Säilytä jääkaapissa.


20. lokakuuta 2014

Broileri-chorizorisotto


Jääkaapissa oli broileria ja risottoa olin mielinyt jo pitkään. Oikeastaan olen sitä mieltä, että risotto on parhaimmillaan hyvin yksinkertaisena. Hyviä esimerkkejä ovat valkoinen risotto, parsarisotto tai vaikkapa sienirisotto. Päätin nyt kuitenkin tehdä tällaista oikein ruokaisaa risottoa Jamie Oliverin jalanjäljillä.

Tällä kertaa risotosta ei tullut aivan sellaista kermaista "puuroa" vaikka kuinka sekoitin. En tiedä, oliko huonoa riisiä vai vaikuttiko tuo ainesosien rakenne asiaan. Mitä herkullisimman makuistahan tämä oli kuitenkin.

Ja arvatkaapa mitä. Italiassahan on keksitty useita tapoja käyttää ylijäänyt risotto. Seuraavana päivän paistoin risottoa öljy-voiseoksessa pannulla niin, että se sai vähän rapsakkaa pintaa ja mukavasti väriä ja se oli aivan mahtavaa sapuskaa! Miehen mielestä alkuperäinen risotto sellaisenaan oli parempaa, mun mielestä taas paistettu risotto vielä parempaa!

Risottoa tehdessä kannattaa keskittää huomio siihen. Risottoa tulee hämmentää ahkerasti ja käytetyn nesteen määrä riippuu pannun laakeudesta ja lämmöstä, joten hyvin tarkkaa reseptiä on vaikea antaa.

Ps. Loppu chorizo kannattaa käyttää lämpimiin voileipiin tai pizzaleipään. Taputtele sämpylätaikinaa leivän muotoon, höylää päälle voimakasta kermajuustoa ja siivutettua chorizoa sekä tomaattia ja sitten uunin kautta kohti suuta. (Pinnalle vähän oreganoa paiston jälkeen, jos ehtii laittaa.)

Broileri-chorizorisotto (4:lle)

250 g pikkutomaatteja
öljyä, balsamiviinietikkaa, suolaa, mustapippuria

250 g broilerin rintafilettä/ filesuikaleita
öljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 punainen paprika
100 g hyvää chorizoa
2,5 dl risottoriisiä
1 liemikuutio
8 - 10 dl kiehuvaa vettä
1 rkl sitruunamehua
½ tl raastettua sitruunakuorta
1 rkl tuoretta ruohosipulia
suolaa, pippuria
1 - 2 dl raastettua parmesaania

1. Risottoon tulee puolikuivattuja pikkutomaatteja, joten aloita niistä. halkaise kirsikka tai luumutomaatit ja laita ne uunivuokaan. Ripsauta päälle oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, suolaa ja pippuria. Laita uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi.
2. Paista broilerin rintafileet pannulla öljyssä kullanruskeiksi. Nosta sivuun.
3. Kaada laakealle pannulla lisää öljyä ja lisää hienonnettu sipuli, valkosipuli ja paprika. Kuullottele hetki.
4. Lisää ohueksi viipaloitu chorizo. Kuutioi kypsä broileri ja lisää pannuun.
5. Lisää risottoriisi ja kuullota hetki.
6. Aloita sitten nesteen lisääminen. Lisää aluksi liemikuutio ja pari desilitraa vettä ja hämmennä. Aina, kun neste käy vähiin, lisää sitä noin desin verran. Hämmennä koko ajan.
7. Kun riisi on melko kypsää, lisää sitruunamehu, sitruunankuori, tuore ruohosipuli ja raastettu parmesaani sekä paahdetut pikkutomaatit.Sekoita hyvin, lisää tarvittaessa suolaa ja hieman nestettä ja nosta sivuun liedeltä (risotto kypsyy vielä hetken, vaikka sen nostaa liedeltä pois).

19. lokakuuta 2014

Lohta & sitruunakastiketta


Kala pääsee aina välillä jotenkin salakavalasti unohtumaan arkipäivinä. Nyt tein ranskankermalla höystettyä sitruunakastiketta lohelle. Ja kaveriksi pannujuureksia.

Sitruunakastike valmistetaan ensin. Lohen voi paistaa joko pannulla tai uunissa. Kastikkeenkin voi tarjoilla erillään tai laittaa uunikalan kuorrutteeksi. Käy muuten hyvin myös sein seuralaiseksi.

Lohta & sitruunakastiketta

4 lohimedaljonkia
suolaa, voita

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
n. 3 dl vettä
½ kalaliemikuutio
½ tl raastettua sitruunakuorta
1 - 2 rkl sitruunamehua
100 g ranskankermaa
tuoretta tilliä
ripaus sokeria

1. Kastiketta varten sulata kattilassa voi.
2. Lisää vehnäjauhot ja sekoita ja lisää sitten vesi koko ajan sekoittaen, että kastikkeesta tulee sileää.
3. Lisää kalaliemikuutio ja sekoita. Anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia.
4. Lisää sitruunakuoriraaste, sitruunamehua, ripaus sokeria, ranskankerma, hienonnettua tilliä ja tarvittaessa suolaa. Sekoita hyvin ja nosta pois levyltä.
5. Paista kala pannulla kypsäksi ja lisää päälle kastike/ tarjoa kastike erikseen. Vaihtoehtoisesti voit laittaa kalafileitä/ medaljonkeja uunivuokaan, kaataa kastikkeen päälle ja kypsentää 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Pannujuurekset

Viipaloi perunaa ja porkkanaa ja paista pannulla voi-öljyseoksessa keskilämmöllä noin 20 minuuttia välillä käännellen. Mausta suolalla ja pippurilla.


Ps. Ja sitten päästään taas tähän mystiseen kuvioon. Vaikka kuva on koneella "oikein" päin, niin bloggeri ystävällisesti kääntää sen tällä hetkellä näin ;)


13. lokakuuta 2014

Juuresmureke



Syksyllä juureksia voi laittaa tosi moneen ruokaan. Viimeksi tein juuresmureketta, johon tuli punajuurta, porkkanaa, palsternakkaa ja perunaa. Tosi maistuvaa, joskin esikoinen varmaan epäili murekkeen väriä tai mitä lie tähtitieteellistä seikkaa ja katsoi parhaimmaksi jättää murekkeen lähes koskematta. Sen sijaan keskimmäinen, joka toimi keittiapulaisena, söi hyvällä ruokahalulla.

No, koska ihan tavallinenkin mureke on joskus ollut vaikea pala lapsille, olen keksinyt kiertotien lopulle murekkeelle. Jos mureketta jää, teen seuraavana päivänä ruskean kastikkeen ja pilkon murekkeen tai lihapullat sinne ja se muuttuu jauhelihakastikkeeksi :) Tsadaa!

Murekkeeseen tulee aika paljon juureksia. Osa juureksista keitetään ja soseutetaan, jolloin murekkeen rakenteesta tulee tasaisempi ja mureke pysyy paremmin koossa.


Juures-jauhelihamureke

pari leipäviipaletta
2 rkl tuoretta persiljaa
1 - 2 valkosipulinkynttä
2 kananmunaa
1 dl ranskankermaa (kermaviili, kerma)
1 dl parmesaania raastettuna
1  -  1½ tl suolaa
700 g jauhelihaa
2 (200 g) porkkanaa
2  (200 g) punajuurta
50 - 100 g palsternakkaa
2 (100 g) perunaa

1. Hienonna leipäviipaleet monitoimikoneessa tai surauta muruiksi sauvasekoittimella yhdessä persiljan ja kuoritun valkosipulin kanssa.
2. Kaada kulhoon leipämuruseos, ranskankerma, kananmunat, parmesaaniraaste ja suola sekä pippuri. Sekoita.
3. Kuori kasvikset. Pilko perunat, toinen porkkana ja palsternakka pieneksi ja keitä vähässä vedessä kypsäksi. Soseuta ja lisää murekeseoksen joukkoon.
4. Raasta 1 porkkana ja molemmat punajuuret hienoksi raasteeksi ja lisää murekemassaan.
5. Lisää murekeseokseen myös jauheliha ja sekoita hyvin.
6. Muotoile murekemassasta sopiva mureke uunivuokaan. Paista mureketta ensin 250 asteessa 5 minuuttia ja sitten 200 asteessa noin 30 minuuttia.

10. lokakuuta 2014

Inspiraatio piirakoista - kolmen sortin keksit

Mokkapalakekti, sitruunatäytekeksit ja porkkanakeksit

Nämä kolme hyvin erilaista keksiä valmistuvat kaikki samasta perustaikinasta. Nämä ilahduttavat niin lapsia synttäreillä kuin ystäviä teekutsuilla. Kuorrutteissa on ehtaa suklaata tomusokerisokerikuorrutusten sijaan, se taisi ystävänikin tyttöjen viikonloppuna lumota.

Ajatus näihin kekseihin lähti klassisista piirakoista/kakuista: porkkanakakku, sitruunapiiras ja mokkapalat.

3 sortin keksit

Perusmurotaikina:

200 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
4½ dl vehnäjauhoja

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi.
2. Lisää kananmuna hyvin vatkaten.
3. Lisää jauhoseos ja sekoita taikina varoen tasaiseksi. Älä vaivaa.
4. Jaa taikina 3 osaan (hieman reilu 200 g/ annos)

Porkkanakeksit (n. 20 kpl):

1/3 murotaikinasta
½ dl porkkanaraastetta
½ tl kanelia
1/3 tl kardemummaa
1 maustemitta inkivääriä
1 maustemitta neilikkaa

Kuorrutus:
45 g valkosuklaata
muutama pekaanipähkinä

1. Lisää taikina-annokseen porkkanaraaste ja mausteet ja sekoita. Nosta hetkeksi jääkaappiin.
2. Kauli jauhotetulla alustalla 4 - 5 mm paksuksi ja ota muotilla sydäemnmuotoisia keksejä.
3. Paista uunissa 200 asteessa keskitasolla noin 8 minuuttia.
4. Sulata valkosuklaa pienessä pussissa vesihauteessa. Leikkaa pussin kulma auki ja pursota suklaata keksille (esim. ensin ääriviivat, sitten hieman suklaata keskelle). Tasoita veitsellä tai lusikalla tasaiseksi kuorrutteeksi. Ripottele pinnalle rouhittua pekaanipähkinää. Nosta kylmään kovettumaan.

Sitruunatäytekeksit (10 kpl)

1/3 murotaikinasta
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 tl sitruunamehua

Täyte (lemon curd)

1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 kananmuna
1 dl sokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoa
25 g voita

1. Sekoita taikina-annokseen sitruunankuori ja sitruunamehu.
2. Nosta taikina hetkeksi kylmään jähmettymään.
3. Kauli jauhotetulla alustalla noin 3 mm paksuiseksi levyksi ja ota muotilla noin 20 pikkuleipää.
4. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6- 8 minuuttia.
5. Valmista täytteen lemon curd. Mittaa kaikki ainekset voita lukuunottamatta kattilaan ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes tahna lähes kiehahtaa ja sakenee. Lisää voi, sekoita ja anna jäähtyä jääkaapissa tai kylmävesihauteessa.
6. Tee täytekeksejä kahdesta keksistä. Laita täytettä toisen keksin alapinnalle noin teelusikallinen ja paina sitten toisen keksin kanssa yhteen. Anna jähmettyä hieman viileässä (keksit tarttuvat toisiinsa kiinni.)

Mokkapalakeksit (n. 20 kpl)

½ tl pikakahvijauhetta
½ rkl vettä
25 g tummaa suklaata

Kuorrutukseen:
50 g maitosuklaata
nonparelleja

1. Sekoita taikina-annokseen kuumaan veteen liotettu pikakahvi ja pieneksi rouhittu suklaa (liian isot palat häiristevät kaulimista).
2. Nosta taikina hetkeksi kylmään jähmettymään.
3. Kauli jauhotetulla alustalla 4 -5 mm paksuksi levyksi ja leikkaa levystä taikinapyörän avulla n. 3 c. x 3 cm ruutuja.
4. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 8 minuuttia,
5. Sulata suklaa pienessä pussissa vesihauteessa. Leikkaa pussin kulma auki ja pursota suklaata jäähtyneille kekseille. Tasoita veitsellä tai lusikalla ja ripottele pinnalle nonparelleja. Anna jähmettyä kylmässä.






9. lokakuuta 2014

Pehmeän valkosipulinen sosekeitto


Syksyruokaa yksinkertaisimmillaan! Kasvissosekeittoa piristää nyt kevyesti paahdettu valkosipuli ja reilu kourallinen tuoreita yrttejä. Ei kaipaa yhtään enempää selostusta!

(Pystysuoran kuvan lataaminen ei tänään onnistunut. Tuo yläoleva kuva on siis laitettu "vaakatasossa", toivottavasti se ei päätä kääntyä joku kaunis hetki...)

Valkosipulinen kasvissosekeitto

25 g voita
3 (isoa) valkosipulinkynttä
1 (100 g ) sipuli
500 g kukkakaalia
250 g porkkanaa
250 g perunaa (jauhoinen lajike)
1 l vettä
1 tl suolaa
1 dl ruokakermaa
2 rkl tuoretta ruohosipulia silputtuna
2 rkl tuoretta persiljaa silputtuna

1. Kuori valkosipulinkynnet. Pilko paloiksi ja paahda pannulla voissa, kunnes ne saavat aavistuksen väriä. Lisää pilkottu sipuli ja paloiteltu kukkakaali, porkkanat ja perunat. Kuullota hetki.
2. Siirrä ainekset kattilaan, lisää vesi ja suola ja keitä kasvikset rauhassa kypsäksi.
3. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää ruokakerma sekä hienonnetut yrtit. Tarkista maku.






18. syyskuuta 2014

Bataatti-jauhelihapata


Blogipäivitys suoraan mummolasta! Tarkoittaa siis sitä, etten pääse muokkaamaan kuvia mutta myös sitä, että pääsen vaihteeksi valmiiden patojen ääreen. Tätä ruokaa kokattiin kotona jo ennen lähtöä.

Tämä ruoka on vapaa muunnokseni löytämästäni kvinoachilin ohjeesta (VoiHyvin). Tästä meillä tykkäsi koko perhe. Hellalla valmistuvat yhden astian ruoat ovat muutenkin käytännönläheistä arkipäivän luksusta. Kun ruoan pohja valmistuu tomaatista ja sipuleista, niin on melko varmaa, että ruoasta tulee maukasta. Tämä taipuu hyvin myös vegaaniruoaksi, kun jättää jauhelihan pois ja lisää hieman linssien määrää. Mausteiden määrän voisi lähes tuplata, mutta oma patani on miedompaa, koska kaikki söivät sitä 1-vuotias mukaanlukien.

Bataatti-jauhelihapata (4:lle)

300 g nauta-sikajauhelihaa
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
500 g tomaattimurskaa
3 - 4 dl vettä (lisää tarpeen mukaan)
½ tl chilijauhetta
1 tl savupaprikaa
½ tl juustokuminaa
mustapippuria myllystä
n. 1 tl suolaa
1 dl kvinoaa
1 dl vihreitä linssejä
500 g bataattia
1 tlk keitettyjä kidneypapuja
150 g pakastemaissia

1. Paista jauheliha ja lisää hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Kuullota hetki.
2. Lisää tomaattimurska, vesi ja mausteet.
3. Lisää huuhdeltu kvinoa, huuhdellut linssit ja kuorittu sekä kuutioitu (1,5 cm x 1,5 cm) bataatti. Keitä hiljalleen kannen alla noin 10 minuuttia.
4. Lisää sitten valutetut kidneypavut ja hauduta vielä noin 20 minuuttia, kunnes linssit ja bataatti ovat kypsiä.
5. Lisää pakastemaissi ja hauduta vielä pari minuuttia,

31. elokuuta 2014

Arkiruokaa - supersunnuntai keittiössä

Paprika-jauhelihapataa, bataattikeittoa, broileri-fetapannua ja kasvispihvejä.

Talven mittaan aloin harrastaa keittiön supersunnuntaita. Valmistan siis kolmea neljää ruokaa yhdeltä seisomalta alkuviikkoa varten. Aamupäivällä voi lähteä huoletta ulos lasten kanssa ja ruoka on valmiina - tai töissäkäydessä on kiva, ettei vähää vapaa-aikaa tarvi kuluttaa keittiössä.

Ajattelin nyt julkaista yhden sunnuntaisetin. Samantapainen artikkeli oli uusimmassa Kodin kuvalehdessäkin!

Tänään valmistui broileri-fetapannua, bataatti-kasvissosekeittoa, paprika-jauhelihapataa, kasvispihvejä ja bonuksena porkkanakakkua. Aikaa meni vähän yli kaksi tuntia - varmaan kahdessa tunnissakin selviää, jos on vähän tarkempi kuin minä. Mutta tuohon aikaan myös siivosin keittiön, mikä on multa aika hyvä! Ja silleenkin kävi, että olin unohtanu uunin grillitoiminnolle ja sillä sitten paistelin porkkanakakkua ja ihmettelin, kun ei kakku kypsy. No, se saatiin korjattua, kun hoksasin asian ja laitoin vähän lisäaikaa alalämmöllä.

Ihan erityissuosittelut tuohon paprika-jauhelihapataan, mikä muuten on arkinen muunnos possu-chilipadasta. Reseptissä vilahtava punaviinietikka on tuiki tarpeellinen maun kannalta. Kokeilkaa!

Jos joku innostuu supersunnuntaista, niin kannattaa valita kokattavia ruokia niin, että osa on uunissa valmistuvia ja osa liedellä. Hyvä kombo on esimerkiksi kiusaus/laatikko, keitto, murekepihvit ja jokin kastike.

Alla reseptit tämänpäiväisiin ja vinkkejä valmistusjärjestykseen.

1. Grillaa halkaistut paprikat. Pilko sillä välin sosekeiton kasvikset. Raasta myös porkkanat kasvispihveihin (200g) ja porkkanakakkuun (4 dl).
2. Ota paprikat uunista, nosta kasvikset tilalle. Valmista jauhelihapata ja lisää paprikat myöhemmin. Pata saa hautua koko loppuajan.
3. Valmista kakkutaikina. Ota kypsät keittokasvikset uunista ja paista kakku.
4. Valmista sosekeitto paahdetuista kasviksista.
5. Kuori jäähtyneet paprikat ja lisää jauhelihapataan. Valmista kasvispihvitaikina.
6. Pilko uunijuurekset, mausta. Ota porkkanakakku uunista ja nosta juurekset tilalle. Vie kakku ulos jäähtymään.
7. Paista kasvispihvit pannulla voissa.
8. Paista broileripalat pannulla ja lisää ne uunijuuresten päälle ja paista vielä 10 minuuttia.
9. Kuorruta kakku.

Alla reseptit:


Paprika-jauhelihapata

5  punaista tai keltaista paprikaa
400 g sika-nautajauhelihaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
400 g tomaattimurskaa
70 g tomaattipyrettä
3 dl vettä
2 rkl punaviinietikkaa
n. 1 tl suolaa
1 tl oreganoa
mustapippuria myllystä

1. Halkaise pestyt paprikat ja poista siemenet. Grillaa uunissa grillivastuksen alla 250 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes kuoret muuttuvat osittain mustiksi. Nosta jäähtymään.
2. Ruskista pannulla jauheliha. Lisää hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Kuullota hetki.
3. Lisää tomaattimurska, tomaattipyre, punaviinietikka, vesi ja mausteet. Anna hautua hiljalleen.
4. Kuori jäähtyneet pprikat ja pilko paloiksi, lisää padan joukkoon. Hauduta 30-60 minuuttia kannen alla.


Bataatti-kasvissosekeitto

600 g bataattia
200 g perunaa
200 g porkkanaa
1 iso sipuli
1 rkl öljyä
8 dl vettä
2 dl maustettua ruokakermaa (esim. sipuli, yrtit tai juusto)
suolaa, mustapippuria

1. Kuori ja lohko kasvikset ja pyöräytä kevyesti öljyssä uunipannulla. Paahda uunissa 225 asteessa, kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
2. Mittaa kattilaan vesi ja kiehauta. Lisää paahdetut kasvikset ja keitä pari minuuttia. Soseuta.
3. Lisää ruokakerma ja mustapippuria sekä tarvittaessa suolaa. Kiehauta.

Kasvispihvit

200 g perunaa
200 g porkkanaa
100 g juuriselleriä
2 kananmunaa
n. ½ dl vehnäjauhoja
2 dl juustoraastetta
½ tl suolaa
1 tl persiljaa

1. Kuori juurekset. Paloittele peruna pieniksi paloksi, keitä kypsäksi ja soseuta haarukalla.
2. Raasta porkkanat ja juuriselleri.
3. Yhdistä kaikki ainekset kulhossa ja sekoita hyvin.
4. Paista paistinpannulla öljy-voiseoksessa pihvejä keskilämmöllä noin 5 minuuttia per puoli.


Broileri-fetapannu

Uunikasvikset:
n. 800 g erilaisia kasviksia (perunaa, porkkanaa, sipulia, juuriselleriä, paprikaa tms.)
n. 1 rkl öljyä
nokare voita
3/4 tl suolaa
silputtua tuoretta yrttiä (tai kuivattua esim. persiljaa, provencen mausteseosta)

400 g broilerin rintafilettä
voita
150 g fetajuustoa

1. Kuori ja pilko kasvikset. Kaada kasvikset uunivuokaan ja lisää nokare voita, öljyä, suolaa ja yrttejä. Paahda uunissa 225 asteessa 15 - 20 minuuttia.
2. Pilko rintafileitä pienemmiksi paloiksi. Paista palojen  pintaan kaunis väri voissa pannulla.
3. Lisää uunikasvisten päälle paistetut broilerit ja fetakuutiot. Paista uunin ylätasolla noin 10 minuuttia, kunnes broilerit ja kasvikset ovat kypsiä.


Porkkanakakku (kakkupohja maidoton)

3 munaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
1½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 mm neilikkaa
½ tl inkivääriä
1 tl vaniljasokeria

4 dl (tiiviinä) porkkanaraastetta
1 dl öljyä

Kuorrute:
100 g tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
2 tl sitruunamehua
50 g valkosuklaata
½ tl sitruunan raastettua kuorta

1. Pohjaa varten vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan varovasti käännelleen. Lisää myös porkkanaraaste ja öljy.
3. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.
4. Anna kakkupohjan jäähtyä.
5. Valmista kuorrute. Sekoita tuorejuusto, tomusokeri, sitruunamehu ja sitruunankuori. Sulata valkosuklaa ja sekoita joukkoon. Levitä kuorrute kakulle ja nosta kylmään jähmettymään.




30. elokuuta 2014

Sitruuna-marenkipiiras


Oi joi! Opiskeluaikoina tein usein sitruunamarenkipiirasta. Olen aina ollut sitrushedelmien ystävä ja tähän piirakkaan tarvittavat ainekset ovat todella yksinkertaiset. Piiras on helppo toteuttaa myös maidottomana. Aiemmin olen tehnyt marengin perinteisellä tavalla, mutta koska italialaisen marengin rakenne on tiivis ja pysyvämpi, niin päätin käyttää reseptissä sitä. Tuli tehtyä aika reilu marenkikerros, mutta se ei syöjiä haitannut, päinvastoin, lapset meillä söivät lähinnä marengin...

Ohjeessa on kätetty erilaisia mittayksiöitä (vetomittoja ja painoja), koska yritian saada ohjeen tarkaksi. Sitruunakiisselin kirpeyttä jokainen voi säätää oman maun mukaan, päälle tuleva marenki lieventää sitä reippaasti. Ohjeessa piiras valmistetaan 26 cm irtopohjavuokaan, mutta piiraan voi valmistaa myös piirakkavuoassa (halk. 25 - 27 cm).

Sitruuna-marenkipiiras

Pohja:
100 g voita
220 g (n. 3,5 dl) vehnäjauhoja
40 g (½dl) sokeria
ripaus suolaa
1 keltuainen
1 - 2 rkl vettä

Täyte:
1 sitruunan kuori ja mehu (n. 1 dl)
3 dl vettä
3/4 dl sokeria
n. 3 rkl maissitärkkelysjauhoa (tai perunajauhoa)
3 keltuaista
25 g voita

Italialainen marenki:
150 ml (n. 4) valkuaista
70 ml vettä
250 ml sokeria

1. Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön. Erottele 4 kananmunan keltuaiset ja valkuaiset, 1 keltuaisista vielä muista erilleen.
2. Valmista täytekiisseli, jotta se ehtii jäähtyä. Mittaa kaikki ainekset kattilaan voita lukuunottamatta ja kuumenna koko ajan sekoitelleen, kunnes seos sakenee ja pulpahtaa kevyesti. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Nosta jäähtymään. Kiisseli saa olla tavallista paksumpaa, jotta se pysyy piiraan täytteenä. Kiisseli sakenee lisää jäähtyessään.
3. Valmista pohjataikina. Nypi voi, jauhot, suola ja sokeri murumaiseksi seokseksi. Lisää keltuainen ja vesi ja sekoita. Älä vaivaa liikaa. Lisää tarvittaessa tilkka vettä, kunnes taikina pysyy koossa.
4. Kauli taikina varovasti jauhotetulla pöydällä halkaisijaltaan 26 cm ympyräksi. Nosta samankokoiseen irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle. Painele piiraaseen noin 1 cm korkuiset tasaiset reunat.
5. Paista pohjaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes se alkaa kauniisti ruskistua.
6. Anna pohjan jäähtyä. Valmista sillä aikaa italialainen marenki. Mittaa kattilaan vesi ja sokeri ja anna seoksen kiehua kymmenisen minuuttia, kunnes seoksen lämpötila on noin 120 astetta (jos sinulla ei ole mittaria, keitä reilu 10 minuuttia). Vatkaa sillä välin valkuaiset pysyväksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja kaada hiljalleen tulikuumaa sokerilientä vaahdon joukkoon. Jatka, kunnes kaikki sokeriliemi on marengin seassa. Jatka vatkaamista, kunnes marenki jäähtyy.
7. Tasoita täytekiisseli jäähtyneen pohjan päälle. Nostele jäähtynyt marenki kiisselin päälle. Ota marenkiin kaunis väri uunissa paahtamalla piirasta 250 asteessa (grillivastuksen alla) pari minuuttia.
8. Piirakka on heti valmista syötäväksi. Se säilyy pari päivää jääkaapissa, mutta marenki alkaa hiljalleen hieman vettyä, joten parhaimmillaan piirakka on samana päivänä.

29. elokuuta 2014

Paistetut ahvenet sitruunasmetanan ja duchesseperunan kera


Tämän vuoden olen lasten kanssa kotona, mutta työpaikalla tarvittiin vähän apua, joten tämä viikko kuluikin töiden parissa. Siksipä perjantain kunniaksi oli mukava laittaa jotain hyvää ruokaa.

Ahvenfileet paistoin yksinkertisesti voissa. Blogista löytyy kevyesti paneroitujenkin filiden ohje, mutta nyt päätin pysyä simppelillä linjalla, sillä  fileiden kaveriksi valmistin duchesseperunaa ja sitruunasmetanaa. Kaikki erittäin helppoja tehdä. Kritiikki kohdistuu tuohon ranskalaiseen perunalisäkkeeseen. En tiedä, oliko lisäke vaivan arvoista. Toki ulkonäkö on kivaa vaihtelua ja hyvälle maistuikin, mutta perinteinen kunnon perunamuusi voilla tehtynä maistuu jo niin hyvälle, että jatkojalostus voi minun puolestani jäädä. Lisäkkeenä duchesseperuna on tosin sellainen, että sen voi kätevästi valmistaa muuten etukäteen, mutta ottaa sitten värin pintaan juuri ennen tarjoilua.

Jälkkäriksi muuten herkuteltiin sitruunamarenkipiirakalla - herkullinen klassikko!

Voissa paistetut ahvenfileet ja sitruunasmetana

500 g ahvenfileitä
voita
suolaa

150 g smetanaa
1 tl raastettua sitruunankuorta
½ - 1 tl dijonsinappia
1 rkl tuoretta tilliä
ripaus suolaa
½ tl sokeria

1. Valmista sitruunasmetana yhdistämällä ainekset pienessä kulhossa. Nosta kylmään tekeytymään.
2. Paista ahvenfileet pannulla voissa keskilämmöllä (tai hieman kuumemmalla ) pari minuuttia per puoli. Ripottele pinnalle suolaa.

Duchesseperuna

600 g jauhoista perunaa (rosamunda)
vettä, suolaa
25 g voita
2 keltuaista
2 rkl keitinvettä

1. Kuori ja paloittele perunat. Keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.
2. Survo perunat ja lisää voi, keltuaiset ja keitinvettä ja sekoita tasaiseksi.
3. Lusikoi sose pursotinpussiin ja pursota haluamallasi tavalla (yksittäisiin annoskulhoihin, pellille tai vaikka yhteen isoon tarjoilukulhoon).
4. Paahda duchesseperunaa 225 asteisessa uunissa ylemmällä keskitasolla 10 - 15 minuuttia.






23. elokuuta 2014

Lohi-katkarapupasta


Teki mieli jotain vähän parempaa arkiruokaa ja torstaina herkuteltiinkin tällä ruoalla. Laitoin oikein kynttilätkin palamaan ja servetit pöytään - siinähän sitä jo olikin!  Mulle ainakin hyvästä ruoasta tulee tosi hyvä mieli - saattaa kantaa ihan useita päiviä! Joskus kuulee sanottavan, että ruoka on vain polttiainetta, mutta se ei sovi omaan maailmaani laisinkaan. Ruoka voi olla terveellistä, mutta terveellisyyden nimissä en syö mitään huononmakuista. Tykkään raejuustosta ja rahkasta ja kasviksista ja hedelmistä ja rukiista ja vaikka mistä, mutta sielu kaipaa välillä kunnon pasta-annosta ja palaa suklaakakkua - eikö olekin ihanaa!

Alunperin oli tarkoitus tehdä pastakastike, jossa kaikki ainekset ovat sekaisin. Lohi oli kuitenkin niin kaunista, että olisi ollut sääli pilkkoa se kastikkeen joukkoon. Mulla oli siis medaljonkeja, jotka paistoin sellaisinaan, mutta käytin annokseen paloina. Paistoin lohen rapeaksi pannulla ja nostin pasta-annoksen päälle. Olisipa ollut tuoretta rucolaa!!

Lohi-katkarapupasta (3 - 4 ann.)

200 g nauhapastaa

n. 500 g lohta
voita ja öljyä
suolaa

Kastike:
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
(sitruunan kuorta)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta persiljaa
mustapippuria

200 g smetanaa
90 g (½ pss) pakastekatkarapuja

hieman pastan keitinlientä

1. Valmistele lohi.
2. Mittaa mortteliin oliiviöljy, sitruunamehu, kuoritut ja pilkotut valkosipulinkynnet, hienonnettu persilja ja hieman mustapippuria myllystä. Murskaa aineksia hetki.
3. Laita pastan keitinvesi kiehumaan ja mausta se suolalla.
4. Paista sitten lohipalat. Laita pannulle voita ja öljyä ja paista lohipalat keskilämmöllä tai hieman kuumemmalla noin 3 minuuttia per puoli (paksuudesta riippuen). Mausta suolalla. Nosta valmiit palat sivuun odottamaan ja tekeytymään.
5. Keitä pasta ohjeen mukaan. Valuta (ota keitinlientä talteen)
6. Kuumenna pannulla smetana, katkaravut ja morttelissa miksattu seos. Tarkista suola. Lisää keitetty pasta ja aavistus keitinlientä, jos tarpeen.
7. Annostele pasta lautasille ja nosta päälle lohipalat.

16. elokuuta 2014

Suklaapekaanipalat


Tämä ohje on kuin tuunattu mokkapalaohje! Kätevä tehdä ja aivan herkku maustetun kermavaahdon tai jäätelön kera. Tai ihan sellaisenaan kunnon tomusokerihunnulla. Säilyy hyvin jääkaapissa ja maistuu myös jääkaappikylmänä.

Pekaanipähkinöistä leivon yleensä vain pekaanipähkinäpiirakkaa mutta se yhdistyy mielessäni jouluun, joten oli aikakin tehdä pähkinöistä jotain muuta. Päälle tulee suklaata ja sitä voi vaihdella makunsa mukaan valkoisesta tummaan suklaaseen - tai toki maustettuihin suklaisiinkin!

Suklaapekaanipalat (16 kpl)

150 g voita
1 3/4 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl vahvaa kahvia (kylmää)

100 g suklaata (maito ja- tai tummaa suklaata)
120 g pekaanipähkinöitä

1. Sulata voi ja sekoita joukkoon sokeri.
2. Vatkaa sekaan kananmunat yksi kerrallaan.
3.Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe kulhossa.
4. Lisää vuoroin jauhoseosta sihdin läpi ja kahvia ja sekoita taikina tasaiseksi.
5. Kaada taikina uunipannulle (koko n. 25 x 40 cm tai 30 x 35 cm).
6. Rouhi pähkinät ja suklaa ja ripottele taikinan pinnalle.
7. Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla 12 - 14 minuuttia.



14. elokuuta 2014

Vegeburgerit


Leivoin muhkeita tomaatilla maustettuja sämpylöitä ja tein kidneypavuista pihvejä. Vähän muita aineksia kaveriksi ja vegeburgerit ovat valmiita!

Perusburgeriin tarvitaan sämpylöitä, ketsuppia, pihvi, raakaa sipulia tai paistettuja sipulirenkaita, salaattia, tomaattisiivuja ja majoneesia. Sitten voi lisäillä makunsa mukaan vaikka fetaa tai halloumia tai muuta juustoa.

Sämpyläohjeena käytin pehmoisten kaurasämpylöiden ohjetta, johon lisäsin 2 rkl tomaattipyrettä.

Kidneypapupihvit

1 tlk (255g) kypsiä kidneypapuja
1 kananmuna
1 rkl korppujauhoja
1 rkl öljyä
2 rkl tomaattipyrettä
2 valkosipulinkynttä
½ tl paahdettua paprikajauhetta
2 rkl tuoretta persiljaa
ripaus mustapippuria
1 tl perunajauhoa tai maissitärkkelystä.

1. Mittaa ainekset kulhoon ja survo sauvasekoittimella melko tasaiseksi, pavunpaloja saa jäädä. Tarkista massan suolapitoisuus ja lisää tarvittaessa suolaa.
2. Paista pihvejä pannulla keskilämmöllä 4 - 5 minuuttia per puoli. Pihvimassa on melko pehmeää, joten pihveistä ei kannata tehdä hirmuisen suuri, jotta ne saa hyvin käännettyä.

Burgereita varten paahda sämpylät, levitä kansiin ketsuppia, silputtua sipulia ja majoneesia, täytä pihvillä, salaatilla, tomaatilla ja juustolla.

11. elokuuta 2014

Pähkinämysli


Tykkään kovasti pähkinöistä myslin seassa. Pähkinöitä ei ole yleensä tarpeeksi ja kaiken lisäksi ne pähkinät hiipuvat sieltä pussista niin, että lopuksi siellä on vain pelkkiä hiutaleita. On siis tehtävä itse mysliä, jossa pähkinöitä piisaa!

Mysli sopii kaikille! Oman mielensä mukaan voi valita viljalajikkeet, pähkinät, siemenet ja kuivatut hedelmät tai marjat. Herkkumysliin voi lisätä vaikka tummasuklaalastuja ja hunajapaahdettuja tai suklaakuorrutettuja pähkinöitä.

Myslin teko on perin helppoa, mutta koko paahtamisen ajan kannattaa pysytellä uunin lähistöllä ja kuuliaisesti käännellä aineksia, sillä palanutta mysliä ei pelasta mikään!

Pähkinämysli

10 dl kaurahiutaleita
1 dl kauraleseitä
400 g erilaisia pähkinöitä ja siemeniä
2 rkl öljyä
2 rkl hunajaa
1 rkl kuumaa vettä
(rusinoita)

1. Kaada leivinpaperin päälle kaurahiutaleet ja kauraleseet.
2. Mittaa joukkoon öljy ja vesitilkkaan liotettu hunaja ja sekoita hiutaleitä käsin, kunnes öljy ja hunaja ovat levittyneet tasaisesti.
3. Rouhi pähkinät haluamallasi tavalla ja sekoita ne hiutaleiden kanssa.
4. Paahda mysliä uunissa 175 asteessa 15 - 25 minuuttia. Sekoita aina muutaman minuutin välein, ja lopeta paahtaminen, kun mysli saa sopivasti väriä.
5. Lisää rusinat. (Jos haluat lisätä jogurtti- tai suklaaherkkuja, niin lisää ne vasta aivan jäähtyneeseen mysliin.


6. elokuuta 2014

Mustikkajuustokakku uunissa


Mustikoita, mustikoita, mustikoita. Mun pitää kohta vissiin istua ton arkkupakastimen kannen päällä, että kaikki mustikat mahtuisi sinne ja kansikin pysyisi suhteellisen kiinni. Oon hieman addiktoitunut taas tuohon keräämiseen. Nyt yritän vannoa itselleni, että meen poimimaan enää yhden kerran.

Mustikkajuustokakku uunissa on niin mun makuun tällä hetkellä. Tein sitä viime viikolla ja teen sitä myös tällä viikolla. Paistamisessa on vaikeaa antaa tarkkaa aikaa, mutta huomionarvoista on se, että kakku saa jäädä mieluusti aavistuksen alle kuin liian kypsäksi. Kakku hyllyy uunista poisottaessa ja se on tarkoituskin. Sitten kakku jäähdytetään ja tarjoillaan vasta yön yli jääkaapissa levänneenä.


Mustikkajuustokakku

Pohja:
125 g voita
1 dl tomusokeria
1 dl täysjyväruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kermaa (tai maitoa)

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
500 g maitorahkaa
1 1/4 dl - 1½ dl sokeria
3 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria (tai ripaus vaniljajauhetta)
3 dl mustikoita
2 tl maissitärkkelysjauhoja

1. Valmista pohja. Sekoita pehmeä voi ja tomusokeri. Lisää jauhoseos ja sekoita. Lisää lopuksi tilkka kermaa ja nosta taikina viileään noin puoleksi tunniksi.
2. Valmista täyte. Pehmitä tuorejuustoa lusikan avulla ja sekoita siihen maitorahka. Lisää sokeri ja kananmunat ja sekoita täyte tasaiseksi. Lisää halutessasi vaniljajauhetta.
3.Pingota 22 - 24 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat.
4. Kauli jähmettynyt taikina jauhotetulla alustalla hieman vuokaa suuremmaksi ja nosta taikinalevy kaulimen avulla vuokaan. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille, reunat saavat olla melko korkeat (n. 4 cm).
5. Kaada täyte taikinan päälle.
6. Sekoit mustikat ja maissitärkkelysjauho ja ripottele mustikat kakun pinnalle.
7. Paista 175 asteessa 50 - 60 minuuttia.


29. heinäkuuta 2014

Värikäs broilerikiusaus


Broilerikiusausta on tehty ennenkin, mutta tässä nyt tällainen värikkäämpi versio. Kaiken kaikkiaan broilerikiusaus on helppo ja maistuva arkiruoka! Nyt, kun säät on todella hellineet, niin ruoanlaittokin saa olla aika yksinkertaista!

Värikäs broilerikiusaus (5 - 6 ann.)

2 rkl öljyä
450 g broilerin filesuikaleita (naturel)
1 kg peruna-sipulisekoitusta
½ - 1 punainen paprika
2 dl pakastemaissia
1 pieni porkkana
1/3 pieni kesäkurpitsa
(kesäsipulia tai ruohosipulia)
2 dl ruokakermaa
1 dl maitoa tai esim. kanalientä
n. 1 ½ tl suolaa
2 tl suolatonta broilerimaustetta
1 tl valkosipulijauhetta
½ tl chilimausteseosta
n. ½ dl tuoretta silputtua persiljaa

1. Pese/ kuori kasvikset ja pilko ne pieniksi kuutioiksi.
2. Ruskista filesuikaleet öljyssä pannulla. Voit pilkkoa paloja hieman pienemmiksi. Lisää ruokakerma, maito ja mausteet ja sekoita.
3. Kaada suureen uunivuokan jäinen peruna-sipulisekoitus, pilkotut kasvikset ja persilja. Lisää broileri-kermaseos ja sekoita ainekset hyvin.
4. Paista 200 asteessa alatasolla tunnin verran.





25. heinäkuuta 2014

Rukiinen mustikkapiirakka


Olemme keränneet innolla mustikkaa helteestä huolimatta! Keruupalkkana oli tietenkin sopiva saalis marjoja mutta myös tämä kiva piirakka. Kyllähän tätä mieluusti syö, sillä kun piirakasta löytyy täysjyväruista, mustikkaa, rahka ja kananmunaa, niin ei se pelkkää sokerihöttöä ole.

Alkuperäiseen ohjeesen nähden pienensin pohjataikinaa (en pidä yleensä kovin paksupohjaisesta marjapiirakasta) ja sokerin määrä on myös säädetty meidän makuun. Koville sokerihiirille vinkkaisinkin, että sokerimäärää voi hieman lisätä, jos oikein makeaa haluaa.

Rukiinen mustikkapiirakka

Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
½ tl leivinjauhetta
2 dl täysjyväruisjauhoja

Täyte:
250 g maitorahkaa
1 kananmuna
½ dl sokeria
3 dl mustikoita

1. Vatkaa pehmeä sokeri ja voi kevyesti sekaisin (vispilällä käsin onnistuu).
2. Vatkaa sekaan kananmuna ja lisää sitten lusikalla sekoittaen jauhoseos.
3. Voitele piirakkavuoka ja levitä taikina lusikan avulla vuoan pohjalle.
4. Sekoita täytteen ainekset ja lusikoi täyte pohjan päälle.
5. Paista 200 asteessa uunin alemmalla keskitasolla n. 25 minuuttia.



27. kesäkuuta 2014

Lomailua


Nyt on aika katsella vihreää ja nauttia kaikesta! Hiippailen nyt kauemmaksi tietokoneesta ja palailen sitten heinäkuun jonain päivänä takaisin blogin ääreen.

Kiitos taas mukavasta blogivuodesta jokaikuiselle lukijalle ja kommentoijalle ja inspiroiville kanssabloggaajille. Jotain se on syötävä jatkossakin :)

Hyvää kesän jatkoa!

Coleslaw & hodarit


Hodareita ja tulista kaalisalaattia, nam! Simppeliä kesäruokaa ja täytteitä voi vaihdella loputtomiin. Meidän hodareissa oli kotitekoiset sämpylät (pehmoiset kaurasämpylät), Kippari-juustoa, lihaisia nakkeja, coleslawta, ketsuppia, hickorykastiketta ja tietenkin paahdettua sipulia.

Isommalle porukalle hodarit valmistuu hyvin grillissä tai ihan uunipannulla eli sämpylät ja nakit vaan pellille ja uuniin grillivastuksen alle hetkeksi.

Hodarit coleslawn kera (8 kpl)

8 sämpylää
8 nakkia
8 viipaletta Kippari-juustoa
ketsuppia, hickorykastiketta, paahdettua sipulia

Coleslaw:
300 g varhaiskaalia
2 rkl smetanaa
2 rkl chilimajoneesia
1 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi
suolaa, mustapippuria

1. Coleslawta varten raasta tai viipaloi kaali ohueksi (tai käytä juustohöylää..).
2. Yhdistä kulhossa kastikkeen ainekset ja sekoita kaaliraasteen kanssa.

24. kesäkuuta 2014

Valkosuklaajuustokakku


Tämä herkullinen ilman liivatetta valmistuva kakku on oiva seuralainen kesän tuoreille marjoille. Herkuttelimme tällä ystävieni kanssa juhannuksena. Juhannuksenviettopaikka oli tänä vuonna ihan ykkönen, erään ystäväni vanhempien perintötila, jossa sulassa sovussa majailivat vierekkäin päärakennukset 1800-luvun lopulta ja 1970-luvulta. Ja uudempi päärakennus oli kuin museo: meininki oli aikalailla autenttista 70-lukulaista. Oon vieläkin ihan innoissani! Kuvassa ihana Marimekon Raanu-kangas, joka on pakko myös mainita, koska ihastuin siihenkin ;)

Kakkuun olen antanut kaksi pohjavaihtoehtoa, toinen on paistettava ja toinen se perinteinen digestive-pohja.

Valkosuklaajuustokakku (halk 20 cm)

Pohja 1 (paistettava)

100 g voita
3 rkl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja

1. Nypi ainekset murumaiseksi seokseksi ja painele leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä täysin ennen täytteen laittamista.

Pohja 2

200 g digestivejä
70 g voita

1. Murskaa keksti hienoksi muruksi ja sekoita joukkoon sula voi. Sekoita ainekset sekaisin. Painele leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan ja nosta jääkaappiin jähmettymään.

Täyte:

300 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
250 g maitorahkaa

2. Sulata valkosuklaa varovasti (esim. kattilassa vesihauteessa ). Anna jäähtyä.
3. Pehmitä tuorejuusto vaivaamalla se sekaisin. Yhdistä haalea suklaa ja tuorejuusto ja sekoita hyvin sekaisin.
4. Vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi ja sekoita se rahkan kanssa. Lisää tuorejuusto-suklaaseos. Sekoita.
5. Kaavi täyte kakkupohjan päälle, tasoita pinta ja peitä kakkuvuoka hyvin. Nosta jääkaappiin jähmettymään yön yli.
6. Irrota kakku vuoasta (pyöräytä reunat irti veitsen avulla).


19. kesäkuuta 2014

Mumman raparperipiirakka


Tiedän, että täällä on jo aika monta raparperipiirakan ohjetta, mutta en voinut vastustaa kiusausta, sillä tässä on maukas, helppo, mehevä ja perinteinen hyvä piirakka muruseoksineen. Taikina on sekoitettava ja yhdelläkin kulholla pärjää, joten piirakan teko onnistuu melkein missä vaan keittiössä, kunhan paistovuoka löytyy.

Resepti on bongattu Ruokalan sivuilta. Huomioni kiinnitti helppous ja ennen kaikkea se, että piirakassa tuntui olevan tarpeeksi raparperia! Itsehän saatan hieman ahdistua, jos saan vaikka palan mustikkapiirakkaa ja marjaa onkin siellä täällä taikinan seassa ja muruseoksen alla niin vähän, että se ei edes juuri maistu. Kamalaa! No, tässä ohjeessa piiraaseen tulee 1,5 l raparperinpaloja, riitti!

Alkuperäisessä ohjeessa kehotetaan tekemään piirakka 28 cm vuokaan (eli iso piirakkavuoka) tai halutessaan voi tehdä ohuen piirakan uunipellille. Itse päädyin tuohon piirakkavuokaan, koska halusin muhkean ja mehevän piirakan. Ja sen sain. Paistoaikaa piti vähän hakea, ohjeessa annettu 30 - 40 minuuttia oli hieman liian lyhyt, kuten Ruokalan sivuilla olevan ohjeen kommenteissakin on havaittu. Itse paistoin 45 minuuttia.

Edit: Myöhemmin olen tehnyt tätä piirakkaa useamman kerran (kyllä, olen syönyt lähinnä raparperipiirakkaa viime aikoina) ja todennut, että resepti toimii kuin unelma 26 x 36 cm  (23 x 40 cm) vuoassa eli ei ihan pellin kokoisena mutta piirakkavuokaa isompana.

Mumman raparperipiirakka

2 kananmunaa
2 dl sokeria
100 g voita sulatettuna
2 dl kermaa (laitoin kermaviiliä)
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Päälle:
1½ litraa raparperin paloja

Muruseos:
50 g pehmeää voita
1 dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja

1. Valmistele ensin raparperit. Huuhdo raparperin varret ja leikkaa raparperit pieniksi paloiksi.
2. Valmista taikina. Sekoita kulhossa kananmunat ja sokeri ja lisää sulatettu voi. Lisää jauhoseos ja kerma ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa.
3. Leivtä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Ripottele päälle raparperinpalat.
4. Valmista muruseos nyppimällä voi, sokeri ja vehnäjauhot kulhoss murumaiseksi seokseksi. Ripottele muruseos piirakan päälle.
5. Paista 180 asteessa uunin alatasolla (alemmalla keskitasolla) 40 - 45 minuuttia. Piirakka on aika paksu, joten paistoaika on pitkä. Seuraa kuitenkin piirakan pintaa ja peitä tarvittaessa leivinpaperilla paiston loppuvaiheessa.


16. kesäkuuta 2014

Sipuliset pannupihvit



Viime aikoina on pitänyt taas selailla lehdistä uusia ruokaideoita. Vähän aikaa sitten kokeiltiin näitä Pirkassa julkaistuja sipulisia pannupihvejä. Ainoa muutos oli se, etten laittanut murekemassaan sipulia, kun sitä tuossa kastikkeessa on reilusti. Niin, ja tein melkein tupla-annoksen, koska tämän ruoan tekoon menee hieman aikaa, joten sama tehdä kerralla enemmän. Tässä siis suurempi ohje. Kahdella pannulla ruoka valmistuu kätevästi, sillä sipulien kuullotteluun kuluu aikaa. Pihvien paistoon suosittelen valurautapannua.

Tosi herkullinen ruoka ja kuten aina mun suosikkiruoat, helposti muunneltavissa. Pihvejä voi maustaa reiluummin, kastikkeen makuja voi muuttaa yrtein (tai maustetuin kermoin), tomaattista makua saa tomaattipyreestä, kerman sijaan pannulle voi toki laittaa vaikka salsakastiketta tai tomaattimurskaa. Oikein ruokaisa jättipannu syntyisi lisäämällä paistettua pekonia ja kuullotettuja herkkusieniä!

Sipuliset pannupihvit (7 ann.)

700 g jauhelihaa
1½ dl korppujauhoja
2 dl vettä
2 kananmunaa
2 valkosipulinkynttä
1½ tl suolaa
1 tl kuivattuja persiljaa
mustapippuria (1 tl)
½ t timjamia

Paistamiseen voita

Paistetut sipulit:
3 - 4 sipulia
2 rkl voita

2,5 dl juustokermaa
tilkka vettä

1. Valmista ensin mureketaikina. Mittaa kulhoon korppujauhot ja vesi ja anna turvota hetki. Lisää kananmunat ja mausteet ja sekoita hyvin. Lisää myös jauheliha ja vaivaa taikina sekaisin.
2. Muotoile taikinasta 14 pientä pihviä (paksuus noin 2 cm). Kuumenna valurautapannu ja lisää voita. Paista pihvit useammassa erässä noin 3 minuuttia/ puoli.
3. Pihvien paistuessa kuori sipulit ja viipaloi ne ohuiksi renkaiksi. Kuullota sipulit kypsiksi ja kullankeltaisiksi voissa toisella pannulla. Varo, etteivät sipulit ruskistu liikaa.
4. Kun pihvit on paistettu, lisää pannulle tilkka vettä (n. 1 dl) ja kerma. Sekoita ja lisää pihvit sekä paistetut sipulit. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.





7. kesäkuuta 2014

Nyhtöbroileriburgerit


Veli tuli kylään ja sopivasti tuli uusin Yhteishyvän ruokaliitekin. Sieltä löytyi sekä nyhtöbossua että nyhtöbroileria ja tartutiin sitten tuohon nyhtöbroileriin.

Hyvää, hyvää, hyvää mutta broilerin valmistamisessa nyhtöruoaksi ei ole kovinkaan paljon järkeä. Siis koska se on jo valmiiksi mureaa ja nopeasti kypsyvää. Toki kun tätä tekee ison tuplasatsin ja käyttää toisessakin ruoassa, niin sitten ehkä järjenhiven löytyy. Ja etenkin, jos käyttää reisi- ja koipipaloja, joissa on rasvaa ja joiden mureuttaminen on sikäli järkevämpää. Mutta seuraavana päivänä teimme jäljellejääneestä nyhtöbroilerista wrappeja ja niissä tämä toimi kyllä burgeria paremmin! Tässä nyt sellainen määrä, minkä itse tein eli tästä jäi sitten yli seuraavan päivän ruokaan.

Ja oikein majoneesiakin ostin. Olen vältellyt majoneesia ja pitänyt kaupan valmismajoneeseja jotenkin alhaisina, mutta nyt ostin Auran paprikamajoneesia. Tykkäsin siitä niin, että tuli syötyä sitä myös kirjolohipyöryköiden kera!

Nyhtöbroileriburgerit

600 g broileria (filettä tai koipea)

Mausteliemi:
4 rkl fariinisokeria
2 - 3 rkl soijakastiketta
2 rkl tomaattipyrettä
2 rkl punaviinietikkaa
2 cm pala tuoretta inkivääriä
3 valkosipulinkynttä
1 - 2 tl chilimausteseosta  (tai chilitahnaa)

sämpylöitä, salaattia, tomaattia, ketsuppia, paprikamajoneesia, punasipulia

1. Sekoita mausteliemen ainekset. Hienonna valkosipuli ja tuore, kuorittu inkivääri. Lisää muut ainekset. (Vähennä soijakastikkeen määrää, jos broileri on suolattua).
2. Sekoita vuoassa broilerit ja liemi ja peitä vuoka foliolla. Kypsennä 150 asteen lämmössä muutama tunti. Revi kypsät broilerit haarukalla ohuiksi säikeiksi (Jos käytät koipireisiä, irrota nahkat ja luut ja revi lihat säikeiksi).
3. Paahda hampurilaissämpylät, sipaise niille ketsuppia. Täytä salaatilla, broilerilla, majoneesilla, tomaatilla ja punasipuliviipaleilla.


1. kesäkuuta 2014

Raparperikeikauskakku


Kaivoin tänään sitä kuuluisaa reseptipinoa ja sieltä löysin Kodin Kuvalehdestä repäistyn ohjeen raparperikeikauskakkuun. Heti kokeilemaan!

Keikauskakun rakenne on hauska: Pohjalle tulee raparperia ym. ja päälle kakkutaikina. Ihan päällimäiseksi muruseos, joka sitten kakun kumoamisen jälkeen jää tortun pohjalle. Ajattelin ensin, että mitä virkaa sillä muruseoksella sitten on, mutta syödessä se oli tosi hauska rapea yllätys pohjassa ja kakussa on näin mukavasti erilaisia koostumuksia. Ohjeeseen tein niin monta muutosta, että julkaisen nyt tässä nimenomaan sen oman versioni.

Ps. Laitoin muuten tuoretta inkivääriä ja se oli jännä uusi maku makeassa piirakassa mulle. Tykkäsin.


Raparperikeikauskakku

300 g raparperia
30 g voita
3/4 dl sokeria
n. 1 cm pala raastettua tai pieneksi pilkotua inkivääriä

Taikina:
100 g voita
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Muruseos:
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria

1. Halkaise raparperin varret ja leikkaa muutaman sentin paloiksi. Sekoita kulhossa raparperinpalat, sokeri ja hienonnettu inkivääri. Jätä mehustumaan 10 minuutiksi.
2. Voitele tasapohjainen vuoka (halk. 22 cm) ja laita loppu voi nokareina vuoan pohjalle. (Irtopohjavuoka valuttaa helposti, mutta jos käytät sellaista, tiivistä vuokaa pingottamalla 2 kerrosta leivinpaperia vuoan pohjalle/ laittamalla leivinpaperi vuoan alle uuniin.)
3. Tee muruseos. Nypi ainekset sekaisin pienessä kulhossa.
4. Valmista kakkutaikina. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa munat sekaan yksitellen. Lisää jauhot ja maitoa ja sekoita tasaiseksi, älä vatkaa.
5.  Kaavi mehustuneet raparperin palat vuoan pohjalle. Kaada päälle kulhoon jäänyt sokeriliemi. Levitä taikina raparperien päälle ja ripottele pintaan vielä muruseos.
6. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti.
7. Anna kakun jäähtyä 10 minuuttia ja kumoa. Kumoamisen voi tehdä lautasen avulla tai leikkuulaudan kanssa. Laita leikkuulaudalle leivinpaperi ja käännä vuoan päälle paperi kakkua vasten. Ota tukeva ote vuoasta ja leikkuulaudasta ja kiepsauta ympäri.


19. toukokuuta 2014

Cashew-kasvispihvit


Pitkästä aikaa tein kasvispihvejä. Päätin muokata hyväksi havaitsemaani cashew-porkkanapihvien ohjetta. Olen kokeillut vaikka millaisia pihvejä, mutta täydellistä ohjetta ei ehkä ole vastaan tullut. Raastepihveissä on monesti se onglema, että ne ottavat väriä niin nopeasti, että pihveihin jää hieman liikaa purutuntumaa, siksi päätinkin nyt kypsentää kasvikset etukäteen. Kasviksiksi käy melkein mikä vaan.

Pihvien kanssa söimme ratatouille-tyyppistä tomaattikasvishöystöä ja riisiseosta. Viimeisellä Kreikan reissulla saimme eräässä ravintolassa lisukkeena riisiseosta, jossa oli kolmea erilaista riisiä, paahdettuja pinjansiemeniä ja öljyä ja olisiko keitetty liha- tai kasvisliemessä. Tosi hyvää!


Cashew-kasvispihvit (4:lle)

200 g perunaa
100 g porkkanaa
100 g kukkakaalta
50 g juuriselleriä
100 g cashewpähkinöitä
3/4 tl suolaa
tuoretta persiljaa (1 tl kuivattua persiljaa)
mustapippuria
½ dl korppujauhoja
2 dl (12%) kermaviiliä

1. Kuori ja paloittele kasvikset (vähemmän aikaa kypsyvät isommiksi paloiksi). Keitä napakan kypsiksi.
2. Survo kasviksia haarukalla tai puusurvimella (saa jäädä karkeaksi).
3. Sekoita kaikki ainekset pihvimassaksi.
4. Kuumenna pannu ja paista pannulla melko pieniä pihvejä, koska isot pihvit on vaikeampi pitää kasassa. Paista keskilämmöllä 3 - 4 minuuttia per puoli.


16. toukokuuta 2014

Äitienpäivän lakka-kinuskikakku



Ihan klassikko, lakka-kinuskikakku! Perinteisestä äkkimakeasta hillokakusta tässä ollaan kuitenkin kaukana, täytettä raikastaa lakkapyre, sitruuna ja rahka. Nyt oli taas sellanen kakku, että mullekin maistui. Onneksi, sentään äitienpäivä :) Paistoin kakun 20 cm vuoassa, jotta siitä tulisi korkea ja ryhdikäs. Kakkupohja on kaakaolla maustettu.


Lakka-kinuskikakku

Pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
200 g lakkoja
100 g lakkahilloa
250 g maitorahkaa
2 dl vispikermaa
n. ½ dl sokeria (riippuu hillon makeudesta)
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua

Kostutukseen:
1½ - 2 dl vesi-sitruunamehuseosta

Kinuskikuorrutus:
2 dl vispikermaa
2 dl fariinisokeria
1 rkl voita

Pursotuksiin:
4 dl vispikermaa

1. Valmista kakkupohja. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (20 - 24 cm). Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, pysyväksi vaahdoksi. Sihtaa sekaan keskenään sekoitetut jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia. anna jäähtyä viitisen minuuttia, irrota vuoasta ja käännä ylösalaisin. Anna jäähtyä liinan alla.
2. Valmista täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Soseuta lakat ja lakkahillo sauvasekoittimella ja paseeraa ne sitten siivilän läpi (saat siemenet pois). Lisää rahka, vatkattu kerma, sokeri ja vaniljasokeri. (Lisää sokeria varoen, täyte ei saa olla liian makea vaan paremminkin raikas ja hieman kirpeä). Kuumenna kattilassa sitruunamehua ja liota pehmenneet liivatelehdet mehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan koko ajan sekoittaen.
3. Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta vesi-sitruunamehuseoksella. Kasaa kakku irtopohjavuoan kehykseen. Laita alimman pohjan päälle noin puolet täytteestä, nosta päälle seuraava kakkukerros, kostuta ja lisää loppu täyte. Nosta kakkupohja päälle, kostuta ja nosta tekeytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli.
4. Valmista kinuski. Mittaa kattilaan sokeri ja kerma. Keittele miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Nosta pois liedeltä ja lisää nokare voita. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä jonkin aikaa, jotta kinuski paksuuntuu lisää eikä valu kakun päältä pois. Valuta varoen kakun pinnalle ja nosta kakku takaisin jääkaappiin.
5. Vatkaa kerma, mausta halutessasi ripauksella sokeria. Pursota kakun reunat haluamallasi tavalla ja koristele esimerkiksi lakoilla ja koristehelmillä.