17. heinäkuuta 2013

Mansikkapiirakka



Suloinen mansikan ja vaniljan liitto! Ulkona riehuu sellainen tuuli ja myräkkä, että mikäpäs sen parempi kuin käpertyä sohvalle tämän herkun kanssa. Mansikoitahan harvemmin käytetään piiraissa, koska niiden vesipitoisuus on korkea ja ne litsahtavat lölleröiksi, mutta kermaviiliseokseen kätkettyinä mansikat pitivät pintansa melko hienosti ja lopputuloksena oli ihana vaniljainen piiras, jota olisi niin kovasti tehnyt mieli ottaa toinenkin pala saman tien. Ja paistamisen aikana tuoksu oli hurmaava! Tähän piirakkaan käyvät hyvin myös kirsikat, hapankin lajika, kun vähän lisää sokerin määrää.

Ohjeen bongasin Ullanunelman sivuilta. Itse olisin varmaan lähtenyt yhdistämään mansikkaa rahkatäytteeseen, mutta tässä ohjeessa piirakkaan tulee kermaviiliä, mikä loppujen lopuksi onkin varmaan raikkaampi vaihtoehto (ja rasvaisempikin, mikä on yleensä etu piiraissa). Tuoreet marjat tuovat varmasti pakastettuja paremman lopputuloksen, mutta jos joku haluaisi käyttää pakastemansikoita, niin luulen, että ne kannattaisi laittaa jäisinä täytteeseen.

Paistoin piirakan illalla ja se vetäytyi yön yli jääkaapissa. Lämpimänä en tätä ehkä tarjoaisi, lämmin mansikka tuntuu vieraalta. Suosittelen siis jääkaappikylmää versiota! Mansikkaista loppuviikkoa kaikille!!


Mansikkapiirakka

100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

 200 g kermaviiliä
  1 kananmuna
  3/4 dl sokeria
  2 tl vaniljasokeria
  300 g mansikoita

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten. Lisää kuiva-aineseos ja sekoita tasaiseksi.
2. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan, halkaisija 26 - 28 cm.
3. Sekoita täytteen kermaviili, kananmuna ja sokerit keskenään. Aseta mansikat pohjan päälle ja kaada kermaviiliseos mansikoiden päälle.
4. Paista piirakka uunin alemmalla keskitasolla 200 asteessa noin 25- 30 minuuttia.
5. Jäähdytä piirakka.

9 kommenttia:

  1. Harvemmin tosiaan on tullut laitettua mansikoita lämpimiin piirakoihin mutta mikä ettei! Kyllähän mustikatkin ovat aika vetisiä mutta toimivat loistavasti piirakoissa, mikseivät siis mansikat :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää ja kuulostaa ihan älyttömän hyvältä :)

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään mansikoista piiraassa ja yksi suosikki on kinuskinen mansikkapiirakka. Järjettömän makea, mutta aivan ihana piiras joka vaan paranee vanhetessaan.

    Vaikka päätin, etten tällä viikolla leipoisi, niin ehkä mun täytyy kokeilla tätä sun ohjetta. Näyttää nimittäin hurjan hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Syöty! Aikas hauska yhdistelmä tuo kinuskinen mansikkapiirakka, kuulostaakin makealta, mutta voihan sitä ottaa vain vähän - vai voiko?! :)
    Aina kannattaa leipoa, ja tänään tosiaan itsekin otin tätä piirakkaa ihan vain kapoisen siivun. Tarpeeksi ystäviä tai sukulaisia ympärille, niin ei tarvitse yksin herkutella koko piirasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkohan mun oli tätä heti testata ja tämä oli hyvää! Kiitos ohjeesta :)

      Tuo kinuskinen mansikkapiirakka on siitä kiitollista, että sitä ei kykene syömään paljoa kerrallaan, vaikka haluaisikin :)

      Poista
  5. Vaidoin mansikoiden tilalle piirakkaan luonnonvadelmat,tuli todella maukas piirakka.
    Kokeilin myös myös mozzarellasalaattia mansikoilla, todella hyvä salaatti.
    Kiitos hyvistä ohjeista.

    VastaaPoista
  6. Vadelmat kuullostaa kans hyvälle - ja tänä kesänä niistä on mahtava sato!! Kesällä on niin kiva herkutella tuoreilla aineksilla, mansikoilla, vadelmilla, mustikoilla ja kavimaan satoa vasta odotellaan! Kiva, kun olet ohjeita testaillut.

    VastaaPoista
  7. Julkaisusta on jo monta vuotta aikaa, mutta pakko kommentoida, että tuli kokeiltua ja mielettömän hyvää! Voi syödä lämpimänä, ei ehtineet työmiehet odottaa jäähdytystä ja hyvin kelpasi!

    VastaaPoista
  8. Mukava kuulla, että testasin ja syöjille maistui. Hahaa, hyvä huomio, että julkaisusta on jo vuosia! Itse nimittäin tässä mansikka-aikaan muistelin tätä piirakkaa ja luulin tehneeni sen viime vuonna ;)

    VastaaPoista