30. syyskuuta 2012

Broilerikiekot



Tämä on Maku-lehden resepti. Lehdessä oli jokin "leivotaan lasten kanssa"- tyyppinen artikkeli ja niinpä ajattelin, että nämä ovat herkullisia ja helppoja. No, helppoudesta en tiedä, eikä makukaan tuoreeltaan vakuuttanut, mutta seuraavana päivänä muutin mieleni. Uudelleenlämmitettynä tosi hyviä ja kuvasinkin leivonnaisen vasta seuraavana päivänä kylmänä, kun aluksi meinasin, etten postaa näitä ollenkaan.

Mulle on tullut pari kertaa Maku-lehden pätkä, mutta en ole koskaan ihan täysin lämmenny. Hyviä ohjeita sinällään, mutta oisko sitten niin, että kaipaisin enemmän leivonnaisia, ja lehdessä panostetaan välillä liikaa seosngin erikoisiin raaka-aineisiin ja luonnollisesti reseptien kohde eivät ole erityisesti lapsiperheet. Eikä tarvitse ollakaan. Kiitosta kuitenkin 2 viikon ruokalistasta. Tätä sopivuusongelmaa olen yrittänyt selittää puhelinmyyjillekin, mutten ole oikein päässyt itsekään ytimeen.  No, nämä nyt tuli kokeiltua ainakin.

Ps. Jos käytte Ruotsissa, kannattaa ehdottomasti tsekata halpismerkki Garantin teevalikoimat. Ainakin Åhlensilla laaja valikoima ja esimerkiksi musta tee Gamla Söder ja rooibostee ruiskaunokki-sitruunaruoho ovat aivan hurmaavia. Tänään juuri mieheni kiikuttaa mulle uutta teetä lahden toiselta puolelta. Pienestä on ihmisen elämä kiinni, mutta olen teefiilistelijä!



Broilerikiekot (25 kpl)

250 g maitorahkaa
250 g voita
4½ dl hiivaleipäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

Täyte:
200 g broileri- tai kalkkunaleikettä
½ paprika
100 g tuoretta purjoa
100 g tuorejuustoa (pippurinen)
50 g juustoraastetta
mustapippuria


1. Sekoita rahka ja pehemä voi. Sekoita leivinjauhe, suola ja jauhot ja lisää seos rahka-voihin. Nosta taikina tunniksi jääkaappiin tekeytymään.
2. Täytettä varten hienonna leikkele, paprika ja purjo pieneksi. Sekoita ainekset yhteen tuorejuuston ja juustoraasteen kanssa ja mausta ripuaksella pippuria.
3. Kauli taikina jauhotetulla alustalla noin 25 x 50 cm:n kokoiseksi levyksi. Levitä täyte levyn pinnalle. Kääri levy rullalle ja leikkaa rullasta viipaleita (n. 2cm). Nosta kiekot leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 asteessa 20 minuuttia.

28. syyskuuta 2012

Kaalikääryleet, vol II




Edellisellä kerralla tein kaalikääryleitä paistetusta jauhelihasta mutta nyt päädyin tekemään näitä murekeversioita eli kaalikääryleen täyteliha laitetaan kääryleiden sisään raakana. Nämä taitavat kyllä olla parempia!

Kaalikääryleet (18 kpl)

reilu 1,5 kg valkokaalia
vettä
½ tl suolaa

Täyte:
25 g voita
1 sipuli
100 g porkkanaa
1 dl puuroriisiä
3½ dl vettä tai kaalin keitinlientä
n. 1 tl suolaa
2 dl hienonnettua kaalia (kaalin sisustaa)
300 g nauta-sikajauhelihaa
mustapippuria
½ tl timjamia
1 kananmuna

Liemi:
3 dl kaalin keitinlientä
3 - 4 rkl siirappia
1 rkl voita
½ tl suolaa

 1. Koverra kaalista kanta irti (jolloin lehdet käytännössä ovat valmiiksi irrallaan toisistaan) ja keitä kokonaista kaalia suolalla maustetussa vedessä 10 - 15 minuuttia. Nosta kaali jäähtymään.
2. Irrota suuret, päällimmäiset lehdet yksitellen kaalikääryleitä varten (väh. 18 lehteä ) ja hienonna kaalin sisustaa täytettä varten.
3.Kuori ja hienonna sipuli. Sulata pannulla voi ja kuullota sipulia hetki. Lisää porkkana pieneksi pilkottuna tai raastettuna. Kaada joukkoon kaalin keitinlientä ja lisää puuroriisi, hienonnettu kaalinsisus, suola, mustapippuri ja timjami. Keitä miedolla lämmöllä kunnes riisi on kypsää. Anna täytteen jäähtyä hieman.
4. Sekoita täytteeseen raaka jauheliha sekä kananmuna. Sekoita tasaiseksi massaksi.
5. Nosta jokaiselle kaalinlehdelle n. ruokalusikallinen täytettä. Kääri kääryleet rullalle ja nosta uunivuokaan saumapuoli alaspäin.
5. Valmista liemi. Sulata kattilassa voi ja lisää sekaan siirappi ja vesi sekä hieman suolaa. Valele kääryleet ja säästä lientä myös myöhemmäksi.
6. Paista kääryleitä 225 asteessa noin vartti, kunnes ne ruskistuvat. Alenna lämpö sitten 170 asteeseen ja paista vielä noin 45 minuuttia. Käänä kääryleitä pari kertaa paistamisen aikana. Valele kääryleitä liemellä muutamia kertoja paiston aikana. Lientä muodostuu myös vuokaan, käytä sitäkin valeluun.




27. syyskuuta 2012

Marjajäätelö



Tämäkin marjajäätelö sai alkunsa Jamien 30 minuutin ateriat -kirjasta. Kiva ja nopea tehdä, mutta vaatii blenderin tai jonkin sortin muun tehosekoittimen. Rakenne muistuttaa sorbettia. Lisäaineetonta jäätelöä ilman kovetettua kasvirasvaa ja aidoista marjoista, vai mitä!

Idea tässä on se, että kylmä jogurtti ja jäiset marjat survaistaan "jäätelöksi". Omani kuitenkin lämpeni hieman liikaa, kun tein alkuperäisestä ohjeesta tämän puolikkaan, joten katsoin parhaaksi pitää jäätelöä hieman pakastimessa. Jamie siis tarjoilee tämän heti paikalla.

Tunnin kuluttua olin sekoitellut jäätelöä muutaman kerran ja sinä aikana se jähmettyi ihanaksi herkuksi. Makeutta voi lisätä oman maun mukaan ja herkun kruunaavat tuoreet marjat koristeina. Tämän voi tehdä siis tunnin, pari ennen tarjoilua, mutta en usko, että kestää erityisen hyvin säilytystä, koska rakenne menee varmaan hileiseksi.

Jamien kirjasta sen verran, että moni on puistellut päätään sille sekamelskalle, minkä (epäonnistunut) yritys kokata puolessa tunnissa useampi ruokalaji aiheuttaa. Mutta täältä suunnalta tulee myös kehuja: kirjassa on simppeleitä, mutta herkullisia ohjeita ja yksittäisiä ruokalajeja on helppo ottaa arkenakin ruokapöytään, koska ne eivät tosiaan vie kauaa aikaa.

Marjajäätelö

250 g pakastemustikoita ja -mansikoita
250 g turkkilaista jogurttia (10 %)
2 rkl juoksevaa hunajaa
(tuoretta minttua)

koristeeksi marjoja

1. Mittaa blenderiin jogurtti ja hunaja ja sekoita.
2. Lisää jäiset marjat ja surauta tasaiseksi. Jos et ole aivan varma oman laitteesi tehoista, sulata marjoja ensin hieman.
3. Lusikoi massa pieneen kulhoon, nosta pakastimeen 30 - 60 minuutiksi ja sekoita muutaman kerran välillä.
4. Tarjoile marjojen kera.

Jäätelö ennen pakastamista.

26. syyskuuta 2012

Punajuuri-vuohenjuustopiiraat



 Hmm.. ainakin siitä huomaa, että syksy on todella pitkällä, kun blogikuvien ottoon on vain muutama tunti hyvää päivänvaloa.Tässä blogitekstissä punajuuret on kuvattu keskipäivällä, piirakat ulkona iltahämärässä ja yksi piiras sisällä keltaisessa sähkövalossa. Voi, voi. Kun ei ihminen voi kaikkea kokata keskipäiväll, saatika säästää sitä kuvattavaksi seuraavaan päivään. Joku ehdotti päivänvalolamppua, toimisikohan se? Ja joillain on lisäsalama, mutta meillä ei sellaista ole.

No, mutta kuvista viis, sillä nämä piiraat ovat punajuurten ystävien herkkua! Syksy on ihanaa juuresten juhlakulkua.


Tästä voi tehdä kuusi pientä piirakkaa tai yhden normaalin kokoisen (irtopohjavuoka 24 cm tai 27 cm piirakkavuoka.

Punajuuri-vuohenjuustopiiraat (6 kpl)

Pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä

Täyte:
200 g punajuuria
vettä, suolaa
100 g vuohenjuustoa
2 dl ruokakermaa tai ranskankermaa
2 kananmunaa
½ tl suolaa
½ tl sokeria
hieman mustapippuria
aavistus timjamia

1. Laita punajuuret kuorineen kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Keitä kypsiksi, mutta napakoiksi. Esimerkiksi pieniä punajuuria halkaistuna voi keittää n. 15 minuuttia.
2. Valmista pohjataikina. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi ja lisää lopuksi vesi. Sekoita tasaiseksi.
3. Pyöritä taikina pötköksi ja jaa se kuuteen osaan. Taputtele jauhotetulla alustalla piirakkavuoan kokoiseksi. Jos teet ison piirakan, käytä apuna kaulinta. Nosta pohjat voideltuihin vuokiin.
4. Valmista täyte. Vispaa kananmunien rakenne rikki ja sekoita joukkoon ruokakerma. Lisää suola, sokeri, pippuri ja timjami. Jaa kermaseos vuokiin pohjien päälle.
5. Kuori keitetyt punajuureet ja lohko ne ohuehkoiksi lohkoiksi. Asettele lohkot kermaseoksen päälle.
6. Leikkaa vuohenjuusto 6 osaan ja nosta jokaisen piirakan päälle yksi pala. Ripottele pintaan muutamia pinjansiemeniä halutessasi.
7. Paista 200 asteessa keskitasolla 22 - 25 minuuttia. Piirakoiden täyte nousee uunissa, mutta laskee kyllä sitten, kun piirakat nostetaan jäähtymään. Anna piirakoiden jäähtyä vuoissa ja nosta ne sitten varoen tarjoilulautaselle. Tarjoa haaleana tai hieman lämmitettynä, jääkaappikylmänä ei parhaimmillaan.
 

25. syyskuuta 2012

Viipalepaisti ja paahdetut kasvikset





Siis blogi toimii taas. Se toimii!! Voi tätä onnen päivää! Nyt onkin aika paljon kaikkea varastossa ja arvontakin tekemättä. Tehdään sekin piakkoin.

Kaiken blogisekoilun jälkeen aloin kaivaa edellisten viikojen arkistoja todetakseni, etten ole kirjoitellut reseptejä mihinkään ylös. Tästäkin ruoasta voin antaa vain sinne päin ohjeen... Mutta kyllähän te osaatte, joten mitäpä tässä murehtimaan! Mutta yksi juttu: lisäsin hieman punaviinietikkaa, josta tulikin oiva maku, mutta se juoksetti hirman kermaa, joten kastikkeen kauneuden puolesta etikka kannattaa jättää pois, maun puolesta kyllä suosittelisin..

Viipalepaisti

500 g naudan sisäpaistia
öljyä, voita
1 iso sipuli
4 dl vettä
2 laakerinlehteä
kokonaisia mustapippureita
tuoretta timjamia
suolaa
(muita  mausteita maun mukaan)
n. 200 g tuoreita sieniä (kantarelleja, herkkusieniä, suppilovahveroita)
2 dl kuohukermaa tai ruokakermaa
n. 1 rkl sinappia
suurustetta ja vettä
tuoretta timjamia

1. Leikkaa naudan paistista ohuita viipaleita. Ruskista lihaviipaleet pienissä erissä kuumalla pannulla öljy-voiseoksessa.  Nosta ruskistetut viipaleet pannuun, lisää vesi, hienonnettu sipuli, laakerinlehdet pippurit ja suola sekä hieman tuoretta timjamia. Anna hautua kannen alla noin tunti.
2. Lisää viipaloidut (ja ruskistetut) sienet ja kerma sekä sinappi. Jos haluat suurustaa kastikkeen, sekoita  2 rkl vehnäjauhoja pieneen tilkaan vettä ja lisää kastikkeen joukkoon erissä, niin saata haluamasi paksuisen kastikkeen. Lisää hieman tuoretta timjamia. Tarkista maku.




 
Paahdetut kasvikset

2 porkkanaa
2 sipulia
3 punajuurta
3 perunaa
1½ rkl öljyä
½ tl suolaa
2 tl siirappia
tuoretta timjamia

1. Keitä kuoritut kasvikset lähes kypsiksi. Punajuuret pitää keittää erikseen, jos et halua, että ne värjäävät muut kasvikset.
2. Lohko perunat ja sipulit ja pilko porkkanat. Sekoita niiden joukkoon noin ruokalusikallinen öljyä ja mausta suolalla. Kaada uunivuokaan. Lohko sitten punajuuret, lisää hieman öljyä ja suolaa sekä siirapia tai hunajaa ja kaada nekin uunivuokaan. Ripottele päälle tuoreita timjamin oksia.
3. Paahda uunissa 225 asteessa, kunnes kasvikset saavat väriä.

15. syyskuuta 2012

Toiminnassa reilusti ongelmia!

Voi, voi... blogin linkityksissä on nyt pahaa reistailua ja verkko-osoite on Googlen toimesta nyt hieman retuperällä. Ei voi mitään, ennen kuin siellä päässä on ongelma korjattu tai minä olen siirtänyt blogini johonkin muualle. Odotan nyt kuitenkin, että josko linkitys saataisiin pelaamaan.

Siihen asti blogin pitäisi kuitenkin näkyä ruokailmio.blogspot.fi eli se aiempi .com-päätteinen ohjaa toimimattomalle nettisivulle. Toivotaan parasta!

14. syyskuuta 2012

Leipäviikko: Pienet kinkku-juustofocacciat ja fetafocacciat



Focaccia on matala, uunissa paistettu leipä, joka on päällystetty yrteillä tai muilla aineksilla, joten nämä eivät nyt mitään aito-italialaisia ole lähelläkään. Mutta en oikein keksinyt mitään toistakaan nimeä, ja meillä näitä on aina nimitetty tuolla nimellä.  Focacciaan kyllä kuuluisi ehdottomasti vielä oliiviöljy ja koska nämä ovat tällaisia pieniä, niin ne voisivat olla vaikka focaccinoja.

Nämä ovat meidän perheen herkkua. Tämän taikinan teen aina yleiskoneella. Koko respetihän sai alkunsa,  kun ensimmäisiä kertoja kokeilin taikinan tekoa yleiskoneella. Harmi on se, että se tekee vain 800 g taikinan, mutta se on juuri riittävä näihin!


Pienet focacciat 12 kpl

50 g emmental-mozzarellajuustoraastetta
500 g jauhoja  (n. 8 dl)
2 tl (½ pss) kuivahiivaa
½ tl suolaa
3½ dl vettä

200 g kinkkusuikaleita
200 g emmental-mozzarellajuustoraastetta tms.

tai 
100 g fetajuustoa
muutama aurinkokuivattu tomaatti
200 g emmental-mozzarellaraastetta

1. Valmista taikina yleiskoneella: Mittaa kulhoon jauhot (ei ihan koko määrää, tarkista lopussa taikinan koostumus), juustoraaste  ja kuivahiiva ja sekoita.  Lisää lämmin (n. 40 asteinen) vesi ja suola ja anna yleiskoneen käydä 8 minuuttia. Taikinasta muodostuu kiinteä, mutta pehmeä pallo. Anna taikinan kohota.
Jos teet taikinan käsin, voit käyttää 1/3 pkt tuorehiivaa tai kuivahiivaa ohjeen mukaan. Liotam hiiva nesteeseen, lisää juustoraaste, suola ja jauhoja erissä ja vaivaa noin 8 minuuttia. Anna taikinan kohota.
2. Kauli taikina levyksi, hieman uunipannua pienemmäksi.  ja leikkaa 12 osaan. Kuorruta täytteillä, kohota 20 minuuttia ja paista 225 asteessa uunin keskitasolla 15 minuuttia.

13. syyskuuta 2012

Leipäviikko: Juusto-oliivileipä


Tässä leipäviikon viimeinen iso limppu! Tämä leipä maistuu toki sellaisenaan, mutta myös tuorejuustojen kaverina ja on kiva alusta bruschettoille ja miksei vaikka lämpimille leiville.


Juusto-oliivileipä (1 isohko leipä)


6 dl vettä
10 g tuorehiivaa
75 g juustoraastetta (mozzarella-emmental)
n. 40 paprikatäytteistä oliivia
1½ tl suolaa
n. 12 dl hiivaleipäjauhoja

1. Sekoita haaleaan veteen hiiva. Lisää juustoraaste, pilkotut oliivit ja suola sekä vähitellen vaivaten jauhot. Taikinan on tarkoitus olla pehmeää.
2. Kohota ajan kanssa huoneenlämmössä. Tähän voi mennä 1½ - 3 tuntia. Kohotuksen aikana voit käännellä taikinaa pari kertaa.
3. Vaivaa kohonnutta taikinaa hieman jauhotetulla alustalla ja muotoile siitä korkea limppu. Kohota 15 - 30 minuuttia.
4. Paista 225 asteessa noin 35 minuuttia.


12. syyskuuta 2012

Leipäviikko: Syyssämpylät eli punajuuri-porkkanasämpylät

 
Taikina, joka sisältää punajuurta, on aivan uskomattoman ihanan värinen, sitä ihastellessa taikinakin kohoaa hetkessä. Turhaa moitetta leivästä ja sen terveellisyydestä on nyt turha antaa, tähän leipään on kätketty niin paljon hyvää!

Jos perunasoseen valmistus tuntuu työläältä, niin sen voi korvata vain 1½ dl vettä, mutta tarkkaile sitten jauhojen määrää, että tarviiko enemmän.

Syysämpylät (12 - 15 sämpylää)

1½ dl perunamuusia (1½ dl vettä ja 1/4 pss perunasosejauhetta)
2 dl vettä
1/3 pkt tuorehiivaa
½ tl suolaa
1 rkl siirappia
2 rkl öljyä
1 (100g) porkkana karkeana raasteena
2 - 3 (200g) punajuurta hienona raasteena
6 dl hiivaleipäjauhoja

1. Valmista perunasose. Lisää joukkoon vesi. Tarkista seoksen lämpötila (tulisi olla max. 37 astetta).
2. Liota sekaan hiiva. Lisää siirappi ja suola sekä öljy.
3. Sekoita taikinaan punajuuri- ja porkkanaraaste.
4. Lisää jauhot vähissä erin ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
5. Jauhot pöytä hyvin ja kaada taikina siihen. Vaivaa taikinaa varovasti. Taikina on takertuvaa, joten laita jauhoja reilusti.
6. Kun taikina on sen verran kiinteää, että arvelet saavasi leikattua siitä sämpylöitä, muotoile taikina pötkäksi ja leikkaa paloiksi. Taikina on pehmeää, joten sämpylöitä ei pyöritellä, vaan nostellaan rustiikkisina leivinpaperin päälle. Taikinan pitää olla kuitenkin sen verran kiinteää, etteivät sämpylät leviä littanoiksi heti pellille päästyään.
7. Kohota 10 - 15 minuuttia.
8. Paista 225 asteessa 15 - 20 minuuttia.


11. syyskuuta 2012

Leipäviikko: Puolukka-ruisleipä



Leipäviikko jatkuu! Saaristolaisleipä on alkanut maistua minulle, vaikka aiemmin en ollut yhtään makeampien leipien ystävä. Joululimppu taitaa silti jäädä vieläkin maistamatta. Tai tässähän voisi olla mulle sopiva joululimppu, makumaailmaltaan rikas puolukka-ruisleipä!


En tiennyt, miten olisin toteuttanut tämän leivän, mutta päädyin yön yli nostatukseen ja pitkään paistoaikaan. Taikina kohosi hyvin, tuoksui voimakkaalle ja vaikutti kaikin puolin hyvältä. Aluksi leipä kohosi hyvin uunissa mutta painui sitten paiston aikana. Kohotin leipiä vuoassa turhan pitkään, ei olisi varmasti vaatinut kuin pienen hetken!!! No oppia taas. Makuun sillä ei ole onneksi liikaa vaikutusta! Paistoajan nappasin saaristolaisleivältä, koska tämä on rakenteeltaan melko samanlaista. Mutta painui tai ei, hyvää on! Ja varmastikin sen tyyppinen tuote, että paranee vanhetessaan muutaman päivän. Ja kaipaa kaverikseen vain voita!
 

Puolukka-ruisleipä (2 vuokaleipää)


6 dl vettä
1/3 pkt hiivaa
1 dl siirappia
½ dl sokeria
2 tl suolaa
2 dl puolukoita
1 dl auringonkukansiemeniä
5 dl ruisjauhoja

6 dl sämpyläjauhoja

1. Sekoita kädenlämpöiseen nesteeseen hiiva.
2. Lisää siirappi, sokeri ja suola sekä puolukat ja auringonkukansiemenet.
3. Sekoita joukkoon ruisjauhot ja sämpyläjauhot.
4. Jätä kohoamaan 6 - 10 tunniksi.
5. Sekoita taikina ja jaa kahteen leipävuokaan. Kohotalyhyen hetken, sen aikaa, kun uuni lämpiää.
6. Paista175 asteessa 1½ - 2 tuntia.
7. Anna jäähtyä ja leikkaa vasta ihan kylmänä.


10. syyskuuta 2012

Leipäviikko: Kauravuokaleipä

Leipäviikko 10. - 16.9.2012
Nyt alkoi leipäviikko kauniin aurinkoisessa syyssäässä. Nyt nautitaan hyvästä ruoasta ja tietenkin leivästä, tässä pieni info Leipätiedotuksesta:
Leipäviikkoa vietetään 10.-16.9. Tämän vuoden teema ”Nauti hyvällä mielellä” poikkeaa viimeaikaisista teemoista keskittyen makuun ja nautintoon. Haluamme muistutella kuluttajille, että myös herkkuhetket kuuluvat elämään. Syömisestä ei kannata ottaa liikaa stressiä. Kielteinen suhtautuminen ruokaan saa syömään  enemmän, välinpitämätön suhtautuminen vähemmän ja positiivinen vähiten. Myönteinen suhtautuminen tekee ruuasta maistuvampaa, jolloin vähempikin määrä riittää.



Ensimmäisenä Ruokailmiön uunista tuli ulos kuiturikas ja rohkeasti kaurainen vuokaleipä,  joka maistui oikein hyvältä. Tässäkin käytin pitkää kohotusaikaa, ehtii hyvin vaikka ulkoilla sillä välin. Pitkällä kohotusajalla hiivaakin tarvii vähemmän.

Kauravuokaleipä (2 leipää)


6 dl vettä
1/3 pkt hiivaa
1 rkl siirappia
1 dl kauraleseitä
2 tl suolaa
4 dl kaurahiutaleita
8 dl jauhoja (esim. 4 dl luomu sämpyläjauhoja ja 4 dl vehnäjauhoja)

1. Lämmitä vesi (30 - 37 astetta) ja murenna sekaan hiiva. Sekoita. Lisää siirappi.
2. Sekoita joukkoon kauraleseet ja kaurahiutaleet ja lisää myös suola.
3. Lisää jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna kohota rauhassa kaksinkertaiseksi, esimerkiksi 1½ h.
4. Sekoita taikina ja jaa se kahteen voideltuun leipävuokaan.
4. Jätä liinalla peitettynä kohoamaan puoleksi tunniksi.
5. Ripottele pinnale halutessasi hieman jauhoja ja kaurahiutaleita. Paista 225 asteessa 30 minuuttia.
6. Anna jäähtyä hetki, irrota vuoasta ja anna jäähtyä huoneenämpöiseksi ennen leikkaamista.


9. syyskuuta 2012

Elokuun leivontahaasteessa onnisti!

Palkinto Euraconilta.

Leivontafoorumin elokuun haaste oli leivonnainen sadonkorjuun aineksista ja minä tein porkkana-omenajuustokakun, sillä porkkanoita ja omenoita sai jopa omalta pihalta!

Kakkua maustavat porkkanasose, omenalohkot ja kanelimuroke.

Sainkin foorumilaisilta voiton edestä pisteitä ja Euracon muisti minua Eskimo- ja Bruno-tuotteilla. Paketista löytyi kartonkisia leipävuokia ja piirasvuokia, kolme erilaista pakkausta muffini/leivosvuokia, reilusti kakkupapereita, kertakäyttöisiä pursotinpusseja sekä leivinpaperia. Leivinpaperi pitikin repäistä auki saman tien, sillä se oli ollut kaapista loppu jo liian monen kauppareissun ajan.

Vuoat testiin!

Tulevan leipäviikon kunniaksi myös sievät vuoat pääsivät heti kokeiluun. Öljysin vuoan varmuuden vuoksi ja leipä kyllä irtosi vuoasta helposti.

Banaani-suklaamuffinit

Ai niin, myös pursotinpussia testasin heti näissä banaani-suklaamuffineissa.

Kiitos äänistä ja kivasta palkinnosta!

Banaani-suklaamuffinit


Tämä makupari on ollut kokeilulistalla jo jonkin aikaa.  Jouduin vähän kehittelemään reseptiä, kun halusin käyttää öljyä, koska voi ei ollutkaan jääkaapissamme ehtymätön luonnonvara. Nämä muffinit maistuvat kovasti banaanikakulle ja ovat koostumukseltaan mehevän kosteita ja kooltaan mukavan reiluja, niin kuin muffinien kuuluu olla. Kuorrutteena suklaan, voin ja sokerin yhdistelmä, joka kovettuu kylmässä jämäkäksi ihanuudeksi.

Helppoja valmistaa, joten sopivat lasten kanssa tehtäväksi.

Banaani-suklaamuffinit (12 kpl)

1 3/4 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
3/4 tl leivinjauehtta
3/4 tl leivinsoodaa
1/4 tl suolaa
1 (200 g ) kypsä banaani
2 kananmunaa
60 ml öljyä
120 ml maitoa

Kuorrute:
50 g tummaa suklaata
60 g voita
1 dl tomusokeria

Koristeeksi:
Nonparelleja tms.

1. Sekoita kuivat aineet.
2. Muussaa banaani toisessa kulhossa ja sekoita joukkoon kananmunat, öljy ja maito.
3. Yhdistä kuivat aineet ja nesteseos.
4. Jaa 12 muffinivuokaan (vuoat muffinipellillä).
5. Paista 200 asteessa 20 minuuttia (ala- tai keskitasolla).
6. Kuorrutetta varten anna tumman suklaa sulaa kattilassa erittäin miedolla lämmöllä. Sekoita varovasti ja kun suklaa on sulanut, lisää voi pieninä paloina ja nosta kattila heti pois levyltä. Sekoita tasaiseksi ja jätä seos jäähtymään. Kun seos alkaa jämäköitymään, lisää tomusokeri ja ja vatkaa koko seosta viitisen minuuttia sähkövatkaimella. Lusikoi kuorrute pursotinpussiin ja koristele muffinit.


8. syyskuuta 2012

Pehmoiset juustosarvet



Ette ehkä ehdi leipoa näitä tänään enää aamiaiseksi, mutta jo iltapäivän rauhalliseen hetkeen tai vaikkapa sunnuntaiaamuna. Nämä pehmeät sarvet pääsevät kyllä juustosarvikokeiluissani korkealle.

Tavalliset croissantit ovat arkeen ehkä hieman rasvaisia ja ihan perushiivataikinaan tehtynä pikkasen kuivakkaita. Tämä taikina on kylläkin perushiivataikina, mutta siihen on lisätty reilummin voita. Juustossakaan ei kannata kitsastella.

Juustosarvet (16 kpl)

3 dl vettä
n. 1/3 pkt tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
n.  400 g jauhoja (6 - 6½ dl, josta 1 dl esimerkiksi grahamjauhoja)
100 g voisulaa

150 g juustoraastetta
(kananmunaa voiteluun, ei munattomiin)

1. Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, sokeri ja suola. Lisää lähes koko jauhomäärä koko ajan vaivaten.
2. Lisää taikinaan haalea voisula ja vaivaa. Lisää tarvittaessa jauhoja.
3. Anna taikinan kohota 20 - 30 min.
4. Kauli taikinasta suorakaiteen muotoinen levy, kooltaan noin 50 x 30 cm. Leikkaa levy pituussuunnassa keskeltä halki. Leikkaa sitten ylä- ja alasuikale kolmion muotoisiksi paloiksi (molemmista suikaleista tulee 8 sarvea).  Jaa lähes kaikki juusto keoksi sarvikolmioiden leveisiin päihin. Säästä vähän juustoa koristeluun.
5. Kohota liinan alla.
6. Voitele halutessasi kananmunalla ja koristele juustoraasteella.
7. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

6. syyskuuta 2012

Mascarpone-omenapiiras (paras omenapiirakkani)


Psst.. ennen omppuja, muistutus vielä arvonnasta!

Aiemmin päivällä olimme hakeneet ihanan mehukkaita Valkea kuulas-omppuja naapurilta ja siitäpä vaan sitten reseptiä kehittelemään. Koska mulla sattui olemaan mascarponea, suuntasin netin ihmeelliseen maailmaan, sillä kai nyt italialaiset ovat hoksanneet yhdistää omenaa ja mascarponea. Löytyi ohjeita ja kehittelin niistä sitten sopivan.

Piirakan pohja ja pinta ovat rapeat ja makoisat ja Valkeakuulaat juuri sopivan hapokkaita täytteeseen. Täyteläinen mascarpone ja mantelijauhe taikinassa tekevät piirakasta tosi hyvän. Ainoa miinuspuoli on se, että taikina pitää kaulia melko ohueksi ja taikinaristikon väsääminen vaatii hieman kärsivällisyyttä. Ja vain hieman, sillä enempää minulla ei ole. Kuten voitte kuvista todistaa, niin ristikko on tehty vain sinne päin u

Mutta ihan totta, tämä oli niin hyvää, että piirakka hävisi vain yhtä vaivaista palaa lukuunottamatta samoin tein, sattumalta paikalle pölähtänyt vierailijakin pyysi toisen palan!

Ps. Toisella kerralla tein piirakan ex tempore, eikä ollut mascarponea, joten käytin täytteeseen Rainbown kermarahkaa ja hyvin toimi. Rasvaisempi mascarpone vie kuitenkin toki voiton.


Mascarpone-omenapiiras

Pohja:
125 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoa (tai vehnäjauhoa)
2 rkl sokeria
ripaus suolaa

Omenatäyte:
1,2 l pieniä omenanpaloja (n. 800 g), esim. Valkea kuulas
1 dl fariinisokeria
½ tl kanelia
2 rkl maissitärkkelystä
1 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä

Mascarponetäyte:
250 g mascarpone-tuorejuustoa (tai 250 g kermarahkaa)
1 kananmuna
2 rkl sokeria
3 rkl vaahterasiirappia (voit korvata fariinisokerilla)
1 tl vaniljasokeria


1. Valmista omenatäyte. Pese omenat ja poista siemenkodat. Pilko omenat pieniksi paloiksi.(1cm x 1cm). Kaada omenapalat paistinpannulle ja lisää vesi, sitruunamehu, maissitärkkelys, kaneli ja fariinisokeri. Kuumenna keskilämmöllä viitisen minuuttia, kunnes omenat hiukan pehmenevät ja seos sakeutuu. Tarkista makeus, sillä jos omenat ovat erittäin happamia, voit joutua lisäämään sokeria.
2. Nypi jauhot ja sokeri voin kanssa sekaisin. Vaivaa hieman, jotta saat kiinteän massa, jonka voi muotoilla esimerkiksi palloksi. Ota puolet taikinasta palloksi ja kauli se varovasti hyvin (!) jauhotetulla pöydällä jonkin verran suuremmaksi, kuin irtopohjavuoka (halk. 24cm).
3. Voitele irtopohjavuoka (24 cm) ja nosta kaulittu taikina varoen kaulimen avulla vuokaan. Muotoile reunoja ja lisää tarvittaessa taikinanpaloja siten, että saat piirakkaan n. 3 cm korkeat reunat.
4. Kaada hieman jäähtynyt omenatäyte pohjan päälle.
5. Sekoita pehmitetty mascarponejuusto, kananmuna, sokeri ja vaahterasiirappi keskenään.Kaada mascarponeseos omenien päälle.
6. Kauli loppu taikina ohueksi ja leikkaa siitä nauhoja, joista voit muotoilla ristikon varovasti mascarponen päälle. Taikinanauhat katkeilevat helposti, mutta ulkonäkö paranee uunissa, usko siihen!
7. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 40 - 50 minuuttia. Seuraa piirakan pintaa, jottei pääse palamaan, mutta ottaa kuitenkin reilusti väriä ja rapeutuu!
8. Anna jäähtyä kunnolla (väh. 45 min), jottei piirakka murene, kun irrotat vuokaa. Anna jäähtyä vielä haaleaksi ennen kuin siirrät tarjoilulautaselle. Tarjoile sellaisenaan, tai vaniljakastikkeen kera.



3. syyskuuta 2012

Porkkana-kesäkurpitsapihvit ja avokadokastike



Muistaakahan osallistua arvontaan, täällä!

Luen aina innolla Pirkan ruokalehden ja Yhteishyvän ruokaliitteen ja muutenkin kaikki käteen osuvat reseptit. Yhteishyvästä löytyy usein jotain kokelemisen arvoista, samoin Pirkasta, mutta siinä hieman häiritsee valmistuotteilla läträäminen. Ei ruoanlaiton tarvitse olla niin "helppoa"!

Uusimmasta Yhteishyvästä kokeiluun päätyivät heti porkkana-kesäkurpitsapihvit. Fetaa ei ollut, joten juustoksi laitettiin parmesaania - ja hyviä ovat! Vähän määrätkin muuttuivat mutta idea sama. Kaverina tarjoilin avokadokastiketta ja perunoita. Ja pakko vielä sanoa, että roskalavalta aikanaan napattu valurautapannu on korvaamaton pihvejä paistettaessa, siinä tulee vaan niin paljon parempi pinta kuin teflonissa.


Porkkana-kesäkurpitsapihvit (12 pientä pihviä, 4 ann.)

2 keskikokokoista karkeaksi raastettua porkkanaa
200g karkeaksi raastettua kesäkurpitsaa
2 kananmunaa
n. ½ tl suolaa
½ tl paprikajauhetta 
ripaus rouhittua mustapippuria 
½ dl ruokakermaa
1 dl vehnäjauhoja 
 n. 1 dl parmesaania raastettuna
 
1. Sekoita kulhossa munat, suola ja mausteet. Lisää kerma ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi.
2. Lisää raastettu juusto ja  kasvisraasteet. Anna taikinan turvota 10 minuuttia.
3. Paista pannulla voissa pieniä pihvejä. Paista pihvejä keskilämmöllä noin 4 minuuttia per puoli. 
Avokadokastike
1 kypsä avokado
1 prk (150 g ) ranskankermaa (tai kermaviiliä)
2 tl sitruunamehua
1/4 tl suolaa
1 tl ruokaöljyä
mustapippuria myllystä

1. Halkaise avokado ja koverra sisus syvään kulhoon tai mitta-astiaan.
2. Lisää muut ainekset ja surauta tasaiseksi kastikkeeksi sauva- tai tehosekoittimella. Tarkista suola ja maku.
3. Nosta kylmään tekeytymään.

1. syyskuuta 2012

Burgerit broileri-papupihveillä


Broileri ja pavuthan ovat oiva yhdistelmä, mutta en äkkiseltään löytänyt ohjetta tämäntyyppisille pihveille.  Tavallista jauhelihaa on niin kätevä jatkaa jos millä, ja ajattelin kidneypapujne sopivan broilerin paistijauhelihan jatkamiseen. Ja niinhän ne sopivatkin. Näitä pihvejä voi syödä sellaisenaan, burgerin välissä, kuorrutettuna tai kastikkeen kera (quacamole, kermaviilikastike tai vaikka pekoni-kermakastike).

Me teimme burgereita, joiden välistä löytyi paholaisenhilloa, broileri-papupihvi, marinoitua ja kevyesti paistettua kaalia, kermaviilikastiketta, feta-juustoa ja tomaattia. 

Broileri-papupihvit (8 kpl)

1 tkl kidneypapuja
1 dl ruokakermaa (15%)
1 rkl öljyä
2 kananmunaa
½ tl suolaa
½ tl valkosipulijauhetta
½ - 1 tl broilerimaustetta
mustapippuria myllystä
1 tl paprikajauhetta
½ tl chilimausteseosta
400 g broilerin paistijauhelihaa

voita ja öljyä

1. Mittaa kulhoon ruokakerma, huuhdotut tölkkipavut (tai itse liotetut) ja öljy. Soseuta esim. sauvasekoittimella. Saa jäädä vähän rouheiseksi.
2. Lisää kananmunat ja mausteet. Sekoita.
3. Sekoita joukkoon huolellisesti broilerin jauheliha ja jatka sekoittamista, kunnes massa on melko tasaista.
4. Kuumenna paistinpannu hieman keskilämpöä korkeammalle. Lisää pannulle hieman öljyä ja voita.
5. Kaada tai luiskoi notkeaaa massaa suoraan pannulle. Tasoita noin 1,5 cm paksuisiksi pihveiksi. Paista kerralla 2 - 3 pihviä, taikinasta tulee yhteensä 8 isohkoa pihviä. Paista pihvejä noin 3½ minuuttia per puoli.

Marinoitu ja paistettu kaali

200 g valkokaalia
1 rkl öljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl sokeria
ripaus suolaa
hieman mustapippuria

1. Suikaloi tai raasta kaali hyvin ohueksi.
2. Sekoita kaalin joukkoon öljy, etikka, suola, sokeri ja pippuri. Sekoita hyvin. Anna maustua viileässä väh. 30 minuuttia.
3. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja paista kaalia keskilämmöllä reilu viisi minuuttia.
4. Tarjoa burgerin välissä tai esim. grilliruoan lisäkkeenä.