21. joulukuuta 2010

Mozzarella-rucolapizza

Tänään olin luvannut laittaa kahdelle ihanaiselle äitille vähän purtavaa. Herkuttelimme mozzarella-rucolapizzalla ja piltit tyytyivät soseisiin ja maissinaksuihin.

Ohje on napattu Pirkka-ruokalehtisestä muutamin pienin muutoksin. Kerrottakoon sellainen seikka, että olen tehnyt tätä pizzaa kolme kertaa ja ekalla kerralla tulos oli onnistunein. Toisella kerralla en viitsinyt kohottaa pohjaa riittävästi ja tänään paistoin pizzan liian ylhäällä ja pohja olisi voinut olla rapsakampi.

Ennen varsinaista ohjetta vinkkaan vielä toisesta herkullisesta Pirkan pizzareseptistä, jota kannattaa kokeilla: punasipuli-fetapizzasta. Sopii myös kasvissyöjille.


Pohja:
2 dl vettä
1/3 pkt hiivaa
1/2 tl suolaa
1-2 rkl öljyä
4,5 dl jauhoja


Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut ainekset ja sekoita hyvin. Anna kohota.

Täyte:
2 prk tomaattipyrettä (yht. 140 g)
2-3 rkl vihreää pestoa
ripaus sokeria
150 g mozzarella-emmentalraastetta
200 g mozzarellaa kuutioituna
250 g kirsikka- tai luumutomaatteja
1 ruukku basilikaa
rucolaa

Kauli taikina uunipellin kokoiseksi.
Sekoita keskenään tomaattisose ja pesto sekä sokeri ja levitä pohjalle. Siivuta tomaatit ja levitä puolet niistä pohjalle. Ripottele päälle juustoraaste ja osa basilikasta sekä mozzarellasta. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa, kunnes juusto ruskistuu ja pohja saa väriä (n. 15 min) .
Ripottele paistetun pizzan päälle ensin rucola, sitten mozzarellakuutiot, loput tomaattiviipaleet ja tuore basilika.

4 kommenttia:

  1. Tein taas vaihteeks tätä, kun on niin hyvää! Jarkon mielestä tässä ei ole mitään syömistä, jos ei ole kinkkua mukana. Tuli oikeen hyvää myös sen kinkun kanssa :)

    T. Karita

    VastaaPoista
  2. Sustahan tulee kohta pizzaexpertti.. Voi sitä miestä, jos niille ei kerro, että se on kasvisruokaa, niin se on paljon täyttävämpää sit varmaan!

    VastaaPoista
  3. Todella hyvää! Kiitos reseptistä

    VastaaPoista
  4. Tätä pitäiskin taas tehdä! Kiitos kommentista!

    VastaaPoista