20. joulukuuta 2010

Karjalanpiirakoita

Se riisipuurohan oli näiden piirakoiden täytteeksi. Käytiin Ellin kanssa ihastelemassa marttojen piirakkatalkoissa viime keskiviikkona ja noukin heiltä sieltä muutamia vinkkejä. Itse kun en todellakaan ole karjalaisia sukujuuria niin piirakan teko on mulle täysin kirjasta opittua.

Mutta takaisin marttoihin. Siellä ei pulikat heilunu vaan apuna oli kaulimet ja pastakone ja sekös minua hämmästytti. Eläkeikäisiltä martoilta olisi voinut odottaa perinteikkään perinteisimpiä metodeja. Ja mitä vielä - yksi martoista ei edes aiemmin ollut tehnyt koko piirakoita! Oppia ikä kaikki.



Marttojen innoittamana kokeilin seuraavia niksejä:
1. Kaulin taikinan noin puolen sentin paksuiseksi ja otin siitä muotilla kakkusia, jotka sitten kaulittiin kuoriki. Tuloksena tasaisemman kokoisia piirakoita.
2. Sekoitin kypsän, jäähtyneen riisipuuron joukkoon raa'an kananmunan estämään kuohumista uunissa ja auttamaan kauniin väripinnan saamista.

Alla piirakoiden ohje. Se on tuollainen pikaohje, jossa on vain kuoritaikinan ja puuron respeti. Riisipuuron keitto-ohjeen voi halutessaan tarkastaa esim. riisipakkauksesta. Karjalanpiirakoiden ohje löytyy esimerkiksi Marttojen  sivuilta.

Karjalanpiirakat (n. 35- 40 kpl)


Kuoritaikina:
3,5 dl vettä
1 tl suolaa
1,5 rkl öljyä
2 dl vehnäjauhoja
n. 4 dl ruisjauhoja

Sekoita ainekset em. järjestyksessä.

Täyte (riisipuuro):
3 dl vettä
3,5 dl puuroriisiä
1,5 litraa maitoa
1 - 1,5 tl suolaa


2 kommenttia:

  1. Kiva kun kommentoit blogiani nin löysin tämän sinunkin blogisi! Rupesinkin samantien sulle lukijaksi :) just aamulla juteltiin miehen kanssa että olis kiva tehdä itse karjalanpiirakoita! Tänä aamuna turvauduttiin kuuluisiin Hanna Partasen piirakoihin, Kuopiossa kun asutaan :)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa lukemaan! Itsekin olen aloittelija piirakoiden teossa, että kokeilemaan vaan. Juu, Partanen varmasti tietää, mitä tekee. Olen aina hieman salaa kateellinen kaupungeille, joissa on oma ihana Kauppahallinsakin.

    VastaaPoista