5. tammikuuta 2011

Migreeniä ruoassa

Joululoman aikaan minut yllätti omassa mittakaavassani erittäin paha migreenikohtaus. Vannoin, että nyt alan selvittää tätä vyyhteä ja haen myös paremmat täsmälääkkeet. Pohdin kaikkea, mitä edellisenä päivänä olin syönyt ja tehnyt. Syyllinen on löydyttävä, mutta se on vaikeaa, kun taustalla voi olla ties minkälainen yhdistelmä oman kehon toimintaa, ruokia, hajuja, ääniä, valoja, tietokoneen tai television ruutua, liikuntaa tai virheasentoja hereillä ja nukkuessa. Hmm.

Kohtausta edeltävänä päivänä valmistin valkosipulivoipatonkeja, joiden ohjeenkin tänne laitoin. Vasta äskettäin hoksasin, että se todella voimakas valkosipulin tuoksu aiheutti kohtauksen. Vasta, kun seuraavan kerran kuullotin valkosipulia pannulla, ja etova päänsärky häivähti ohimoiden välissä, tajusin, että se oli mahdollista.

Migreeniä aiheuttavia ruoka-aineita tunnetaan useita, mutta on täysin yksilöllistä, keneen mikäkin puree. Yleisimmät ovat varmasti punaviini, alkoholi yleensäkin, suklaa ja juustot, mutta nämä eivät suinkaan ole yleisimmät omalla listallani, Kohtaukseni ovat harvinaisia ja tähän asti ne ovat olleet mielessäni myös täysin satunnaisia enkä ole osannut arvata ruoan aiheuttavan niitä. Tätä edellisen päänsäryn laukaisi punainen liha (kaksi pihviä parin päivän sisään) yhdistettynä stressiin.

Nyt aion seurata nimeomaan ruokavalion yhteyttä migreeniin. Aiheesta löytyy paljon kirjoituksia netistä ja näistä voi olla hyötyä niille, joiden migreenin syy on vielä selvittämättä. Itsekin kirjoitin epäuskoisena googleen "migreeni valkosipuli" ja ruudulle lävähti ties kuinka monta omakohtaista sairaskertomusta aiheesta.

Niin ihana asia kuin ruoka onkin, on se myös monen ongelman alku ja juuri. Jokaiselle meistä on varmasti olemassa sopivampia ja epäsopivampia ruokavalioita. Ei muuta kuin metsästämään omaansa, mutta varovasti! Pienet muutokset, jotka tapahtuvat pikkuhiljaa, ovat pysyvämpiä, kuin koko elämän räjäytys!

4 kommenttia:

  1. Mussutin tyytyväisenä valkosipulipitoista bolognesekastiketta tiistaina, tiistain ja keskiviikon välisenä yönä heräsin migreenikohtauksen syövereissä, keskiviikosta tuli saikkupäivä.
    Nyt pistin loput kastikkeet roskikseen ja valkosipulin haju sai aikaan tykytyksen ohimoissa.

    VastaaPoista
  2. Voi ei, ihan järkkyä. Tuliko yllätyksenä? Kun itselle tosiaan oli ihan jotenkin uutta silloin aikoinaan, että ruoka laukaisee kohtauksia. En ollut edes lukenut moisesta. Meillä käytetään vain valkosipulijauhetta nykyään, se on helpompaa sietää. Välillä käytän tuoretta mutta en mihinkään sellaiseen, mitä pitkään haudutetaan tai pidetään uunissa, koska silloin tuoksu leviää liian voimakkaana. Luuletko muuten, että kohtaus tuli syödystä valkosipulista vai juuri tuoksusta? Itse kun epäilen että se voimakas tuoksu on mulla se merkittävämpi tekijä, mutta toisaalta syöty punainen liha voi laukaista migreenin.

    VastaaPoista
  3. Mulla ei migreeniä ole ollu koskaan mutta valkosipulin syönnin jälkeen alkaa ohimoihin ottava päänsärky!

    VastaaPoista
  4. Itselläni kohtauksen laukaisevat seuraavat:
    -natriumglutamaatti/hiivauute
    -vehnä
    -peruna

    Näillä jo saa ruokavalion aika rajoittuneeksi ainakin valmisteiden ja puolivalmisteiden osalta. Toisaalta turhaa painoakin putosi 10 kiloa ja yleisesti voin paremmin, joskin ruokailujen sosiaalinen puoli on mennyt aika mahdottomaksi kun rupesin kasvissyöjäksikin kaiken päälle.

    VastaaPoista