Blogin takana

Bloggaushetki talven keskellä

Meillä on ihan oikea työhuonekin, mutta blogipisteeni sijaitsee tällä hetkellä ruokahuoneen pöydän ääressä. Se on kätevästi kaiken toiminnan keskellä: toisella puolella keittiö ja toisella puolen olohuone.

Blogikirjoitukseni syntyvät usein melko pikaisesti, joko Ellin roikkuessa toisessa lahkeessa tai kaiken muun homman väleissä tytön nukkuessa päiväunia. Kirjoittamisesta on tullut kuitenkin ihana harrastus ja on mukava huomata, että on niin paljon hyviä blogeja ja kivoja kirjoittajia - ja mielettömiä reseptejä!

Olen viettänyt kohta vuoden vanhempainvapaata ja hoitovapaata mutta viiden viikon kuluttua on aika palata töihin. Saa nähdä, miten illat sitten sujuvat ja missä välissä blogia kirjoitan. Toivottavasti en yöunien kustannuksella, niistä kun tulee helposti nipistettyä, kun on jotain kiinnostavaa puuhaa. Nytkin Elli on yöunilla ja minä ajattelin kertoilla hieman bloggailijasta itsestään.

Töihin paluu tietää sitä, ettei voi matkailla ristiin rastiin Suomea milloin huvittaa, vaan odotetaan kuuliaisesti viikonloppuja ja pidempiä lomia. Ulkomaanmatkojankaan ei suuremmin ole nyt suunnitteilla, matkarahat ajateltiin suunnata ensi kesänä kotimaan matkailuun. Mutta ihan jo lähiympäristössäkin voi tehdä monenlaisia matkoja ja ruokaelämyksiä löytyy loputtomasti myös oman maan rajojen sisältä. Ulkomailla syöminen on yksi reissujen kohokohdista, mutta toisaalta yksi hauskimmista ruokamuistoista tästä talosta on keväinen huhtikuun grillipiknik, jonka järjestimme eräänä aurinkoisena päivänä kahden mieheni kanssa omalla terassillamme.

Pastaa Dubrovnikissa

Grillausta lukuunottamatta minä vastaan pitkälti ruoanlaitosta tässä talossa. Välillä ukkelini ilahduttaa minua kokkaamalla jotain pienellä avustuksella, mutta minä olen meistä kahdesta innokkaampi ja osaavampi tässä asiassa, kun taas hän osoittaa loputonta pitkäjänteisyyttä muiden asioiden suhteen.

Normipäivänä Elli herättää siinä seitsemän pintaan, syömme rauhassa aamupalaa ja aamupäiväunien aikana on minun aikani toteuttaa unelmiani. Heh. Joskus se tarkoittaa käytännössä siivoamista tai pyykkäämistä, mutta talon ollessa riittävän siisti, leivon tai laittelen ruokaa, luen lehtiä, teen jotain näpertelyhommia ja ompelukonekin surisee silloin tällöin. Iltapäivällä leikitään Ellin kanssa ja myöhempien unien aikana onkin jo täysi taloudenhoito päällä. Ilta vietellään perheen parissa tai kyläillään, käydään kävelyllä, joskus muuten liikkumassa. Yhdeksän jälkeen touhu talossa rauhottuu ja on jälleen hetki aikaa syventyä omiin mielipuuhiin. En kyllä koskaan kokkaile niin myöhään, se jää päivien tai viikonloppujen tunteihin.

Vähän aikaa sitten eräs ihana perheenäiti päivitteli minulle, että hän ei olisi tuonut leipomon valmiskakkua rotinoiksi, jos olisi tiennyt tästä ruokaharrastuksestani. Hän voivotteli, että osaan varmaan itse tehdä ties minkälaisia kakkuja ja kertasi puoliääneen, että mitä kaikkea hän olikaan tarjoillut meille kyläkäynneillämme. "Apua!" oli meidän molempien senhetkinen mielentila. En ikimaassa toivo, että blogini herättäisi kauhun tunteita kenessäkään. Kaikille tutuille siis tiedoksi: en ole edes lähelläkään ammattikokkia enkä arvioi jatkuvasti kyläpaikoissani saamiani tarjoiluja. Olen kiitollinen kaikista herkuista, joita eteeni kannetaan, sillä niin ihanaa on olla välillä itse valmiissa pöydässä. Tämän blogin kautta toivon voivani jakaa rakkauteni ruokaan muiden kanssa. Oma itsekäs tavoitteeni on lisäksi tehdä sähköiset versiot resepteistäni, sillä jostain kumman syystä pelkään kadottavani omat käsinkirjoitetut reseptivihkoseni.. auts, se olisi kamalaa!