4. helmikuuta 2013

Horiatiki eli kreikkalainen salaatti


Parhaimmat kreikkalaiset salaatit olen kyllä syönyt Kreikassa. Ne ovat ihanan rustiikkisia ja vasemmalla kädellä huitaistun oloisia sekä Ateenassa että saarilla. Salaattia koristavat reilut kasvislohkot ja vielä reilumpi juustoköntti päällimmäisenä ja sekaan on loroteltu ruhtinaallisella kädellä oliiviöljyä, joskus suolaakin.

Varasin matkakuumeessani perheelle reissun Kreikan saarille, mutta sitä odotellessa piti päästä jo tunnelmaan ja tässä horiatiki meidän keittiöstä.

Kreikkalainen salaatti (1 - 4:lle :))

salaattia
1/3 kurkkua
8 kirsikkatomaattia
1 tomaatti
½ punasipuli
100 g hyvää fetaa (Patros tms.)
kalamata oliiveja (kivellisiä)
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

1. Pilko kurkku, tomaatti ja salaatti reiluiksi paloiksi. Sekoita kulhossa.
2. Suikaloi puolikas punasipuli mahdollisimman ohueksi ja lisää salaattiin.
3. Kuutioi juusto isoiksi paloiksi ja nosta kulhoon.
4. Ripottele pinnalle hieman suolaa, pippuria myllystä ja loraus oliiviöljyä päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti