30. lokakuuta 2013

Kerroskakku vadelma- ja hedelmämoussella

  

Happy Birthday! On se kiva olla tarpeeksi vanha siihen, että saa tehdä itselleen sellaisen kakun kun huvittaa! Maku-lehdestä löytyi kerroskakun ohje, jota kokeilin kahdella eri tavalla. Tämä on tällainen amerikkalaisviritteinen korkea kakku.

Alkuperäisen ohjeen taikinamassa on järjettömän suuri ja ikään kuin pienensin sitä kahteen otteeseen. Tässä viimeisin versio, jossa käytin vain puolet alkuperäisestä taikinamassasta ja kakusta tuli siltikin melko suuri. Pelkän vadelman sijaan lisäsin kakkuun hieman väriä toisen täytteen muodossa. Olisin halunnut tehdä sen passionhedelmästä, mutta kahdessa kaupassa käytyäni luovutin ja otin käyttöön jonkin helpommin löytyvän raaka-aineen, trooppiset hedelmät.

Koska kerroskakku on korkea, on kakkupohjan oltava jämäkkä. Kakkupohja muistuttaakin koostumukseltaan enemmän kuivakakkua kuin sokerikakkua ja kardemumma tuo yllättävän lisän, mikä tuo kakkuun sopivasti uutta twistiä.

Hieman monimutkainen kakku, eka kerralla jotenkin tuntui vähän liiankin työläältä, kun leivoin kaksi pohjaa jne. Tässä ohjeessa kuitenkin paistetaan vain yksi pohja ja kun koko reseptin lukee ensin ajatuksella läpi, niin ei tämän pitäisi vaikeaa olla. Aikaavievä kylläkin.. Simppelit lippukoristeet paperista ja coctailtikuista.



Vadelma- ja hedelmämoussella täytetty kerroskakku

Pohja:
125 g voita
2 d sokeria
2 munaa ja 2 keltuaista
4 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 1/4 dl maitoa

Vadelmakastike:
200 g vadelmia
½ dl sokeria

Lemon curd:
2 sitruunan kuori ja mehu
1½ - 2 dl sokeria (sitruunoiden koosta riippuen)
2 kananmunaa
2½ tl maissitärkkelysjauhoa
1 rkl vadelmakastiketta
50 g voita

Täytteen perusosa:
250 g maitorahkaa
1½ dl lemoncurdia
2 valkuaista
3 dl kuohukermaa
2 rkl tomusokeria
5 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua

n. 150 g jotain kypsää hedelmää (passion, aprikoosi, persikka, guava - ei kiivi, ananas tai papaija, koska ne heikentävät liivatteen toimintaa)

Kostutus:
2 - 3 rkl hedelmämehua

Kuorrutus:
3 dl kuohukermaa
1 dl lemon curdia

1. Valmista kakkupohja. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat ja keltuaiset yksitellen koko ajan vatkaten (jäljelle jääneet valkuaiset käytetään täytteeseen). Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuoroin maidon kanssa taikinakaapimella käännellen.
2. Kaada kakkutaikina voideltuun ja korppujauhotettuun korkeareunaiseen irtopohjavuokaan (halk. 18 cm). Paista 175 asteessa 50 - 60 min. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Nosta kypsä pohja uunista, anna jäähtyä hetki, kumoa ja jäähdytä liinan alla kokonaan.
3. Valmista vadelmakastike. Kaada kattilaan vadelmat ja sokeri ja keitä pari minuuttia. Paseeraa siivilän läpi siementen erottamiseksi. Anna jäähtyä.
4. Valmista lemon curd. Mittaa kaikki ainekset kattilaan voita lukuunottamatta ja sekoita tasaiseksi. (Vadelmakastiketilkan tarkoitus on vain värjätä seos). Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa. Lisää voi ja vatkaa tasaiseksi. Anna jäähtyä ja nosta jääkaappiin hetkeksi.

5. Valmista täyte. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Sekoita maitorahka ja  1 ½ dl jäähtynyttä lemon curdia. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi kulhossa ja jatka vatkaamalla kerma vaahdoksi toisessa kulhossa (voit käyttää vatkaimia pesemättä tässä kohden). Kuumenna kattilassa sitruunamehua ja liota siihen liivatelehdet. Anna jäähtyä pieni hetki ja kaada sitten liivateseos ohuena nauhana rahkaseokseen koko ajan sekoittaen. Lisää vatkattu kerma ja tomusokeri ja sekoita viimeiseksi joukkoon vatkatut valkuaiset. Jaa täyteseos kahtia.
6. Soseuta hedelmät. Sekoita hedelmäsose täytteen toiseen puoliskoon ja vadelmakastike täytteen toiseen puoleen.Anna täytteiden jähmettyä tunti kylmässä ennen kakun kasaamista.
7. Jaa kakkupohja 4 osaan varoen. Vuoraa irtopohjavuoan reunus leivinpaperilla siten, että reunus antaa tukea korkean kakun reunoille (n. 15 - 20 cm korkea). Aseta alin pohja vuokaan, kostuta hieman ja tasoita pohjalle ensin vadelmamoussea ja sitten hedelmämoussea. Nosta päälle seuraava kerros jne. Anna kakun hyytyä seuraavan päivään.
8. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan 1 dl lemon curdia. Kuorruta kakku ja koristele.


29. lokakuuta 2013

Lämmin nachokastike


Viikonloppuisin kaikenlaiset sormiruoat ovat oivallista syötävää perheen tai ystävien kesken. Nyt tein tällaista kasvisversiota lämpimästä nachokastikkeesta. Tätä voi soveltaa suunnilleen tuhannella tavalla, kunhan taco-mauste ja ranskankerma seuraavat toisiaan.. Ihan suoraan sanoen en tarkalleen edes muista, mitä kaikkea tähän laitoin, mutta jotenkin näin se meni. Voit käyttää vuoassa vielä esimerkiksi valmista salsaa, jos tykkää vaikkapa tulisesta.

Lämmin nachokastike

1 tlk kidneypapuja
1 pss tacomausteseosta
1½ dl vettä
1 rkl öljyä
200 g purjosipulia
tuoretta tomaattia
suolaa, pippuria
200 g ranskankermaa
reilusti juustoraastetta

1. Kaada valutetut pavut pannulle, kuumenna hetki. Lisää vesi ja tacomausteseos ja keitä hiljalleen noin 5 minuuttia. Kaada uunivuoan pohjalle.
2. Pese ja hienonna purjosipuli. Pilko muutama tomaatti. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota purjosipulia muutama minuutti. Lisää tomaatinpalat ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos uunivuokaan papujen päälle.
3. Sekoita reilu desi juustoraastetta ranskankermaan ja lusikoi seos uunivuokaan päällimmäiseksi. Ripottele pintaan vielä juustoraastetta.
4. Paista 225 asteessa, kunnes juusto sulaa.
5. tarjoa heti nachojen ja kasvistikkujen tai raikkaan salaatin kera.

13. lokakuuta 2013

Papupyörykät ja lanttu-perunasose


Liotin ja keitin pussillisen kidneypapuja ja sitten mietin, että mitäpä niistä laittaisi. Tein osasta tällaisia pyöryköitä ja lopuista laitettiin uunissa meksikolaistyyppinen kastike nachoille.

Äkkiseltään tuntuu ehkä eksoottiselta yhdistää kidneypavut perinteisiin suomalaisiin makuihin, lanttuun ja puolukkaan, mutta pavun maku on niin mieto, että nehän sopivat yhteen kuin lihapulla ja muusi konsanaan. Ja mieli lepää, kun keksi taas jonkin ihan hauskan kasvisruoan! Lapset kyllä suhtautuivat epäilevästi, vaikka kidneypapuja napsivat sellaisenaan tosi mielellään. Onneksi kaksikon lautasella oli myös ehtaa makaronilaatikkoa.

Toki voisi lisäkkeen suhteen lähteä vaikka Italiaan, tomaattikastiketta, mozzarellan paloja ja tuoretta basilikaa sekä pastaa. Tai miksei meksikolaisempaan suuntaan salsan ja ranskankerman ja vaikka ranskalaisten kera.

Papupyörykät (25 kpl)

230 g kypsiä kidneypapuja
100 g smetanaa/ ranskankermaa
1 kananmuna
½ dl korppujauhoja
1 (100 - 150 g) porkkana
½ tl suolaa
½ tl oreganoa
½ tl persiljaa
valkosipulia
mustapippuria
1 rkl öljyä
100 g sipulia

1. Kaada pavut kulhoon. Soseuta hieman sauvasekoittimella (saa jäädä sattumia).
2. Lisää smetana, kananmuna, korppujauhot ja mausteet.
3. Kuori sipuli ja hienonna pieneksi. Kuullottele pannulla. Lisää raastettu porkkana ja jatka kuullottelua, kunnes ainekset pehmenevät.
4. Sekoita sipuli-porkkanaseos papuseokseen.
5. Nostele seoksesta pyöryköitä kuumalle pannulle, jossa on tilkka öljyä. Paista 6 - 8 minuuttia hieman keskilämpöä kovemmalla. Kääntele pyöryköitä.

Lanttu-perunasose

300 g lanttua kuorittuna
400 g perunoita
vettä
½ tl suolaa
nokare voita

1. Pilko kuoritut kasvikset kattilaan, lantut hieman perunoita pienemmäksi.
2. Keitä vähässä, suolalla maustetussa vedessä kypsäksi.
3. Kaada keitinvesi pois (ota 3/4 dl talteen). Survo kasvikset soseeksi perunasurvimella.
4. Lisää hieman nestettä ja voinokare ja vatkaa tasaiseksi sähkövatkaimella. Tarkista maku.

12. lokakuuta 2013

Ristiäistarjoilut

 
Pieni poikamme sai nimen ja juhlimme siskoni kanssa tuplaristiäisiä. Vieraita olikin siitä syystä reippaasti, yli kolmekymmentä aikuista ja toistakymmentä lastakin. Olin huolissani, että riittävätkö tarjottavat, mutta hyvin sitten riittivät.

Ruokavalioista piti huomioida laktoositon ja munaton sekä sipuliton, joten sellaisiakin vaihtoehtoja joukosta löytyi. Laitan tähän valmistetut määrätkin, niin käy vähän ilmi, minkä verran ruokaa valmistetaan noin 50 hengelle.

Sellainen kiva yksityiskohta vielä jaettavaksi, että perinteisen etiketin mukaan ristiäisiin riittää melko vaatimaton tarjoilu eli suolainen leivonnainen tms ja sen lisäksi kakku sekä pikkuleipiä ja kahvi. Meillä vaan oli niin paljon pitkänmatkalaisia, että oli kiva tehdä vähän monipuolisempi. Ja siskoni sen sanoi, ei olisi ollut oikein minun näköinen tarjoilu ü


Fetasalaatti (ämpärillinen)
Punasipulia ja oliiveja
Karjalanpiirakat ja munavoi (60 pientä piirakkaa, 12 munan munavoi)
Kinkkupiirakka (pellillinen leikattuna 30 pieneen annospalaan)
Kylmäsavulohipiirakka (pellillinen leikattuna 30 pieneen annospalaan)
Fetajuustopiirakka (munaton, piirakkavuoallinen)
Pienet jauhelihapitsat (25 kpl)

* * *

Mansikkakermakakku (2 kpl 4:n munan kakkuja)
Tropiikin suklaakakku
Lakka-valkosuklaahyydykekakku (munaton, 2x normaaliannos)
Manteliboston (munaton, pellillinen)
Leipäjuusto ja lakkahillo (2 kg)

* * *

Kahvi, tee
Mehu, vesi

11. lokakuuta 2013

Kantarelli-kasvismureke


Sain idean kasvismurekkeesta ja koska minulla ei ollut aiempaa kokemusta sellaisen teosta, päätin muunnella sieni-jauhelihamurekkeen ohjetta. Käytin kantarellikeittoaineksia maustamaan mureketta (helppo oikotie), ehkä rohkenen kokeilla seuraavalla kerralla ihan omilla seoksilla.

Tein murekkeen edellisenä päivänä, jolloin se ehti hyvin asettua ja lämmitin murekesiivut sitten pannulla öljytilkassa, oikein hyvä. Tätä mureketta voin suositella sienten ja porkkanalaatikon ystäville :)

Kantarelli-kasvismureke
 
100 g tuoreita kantarelleja
100 g sipulia
100 g kesäkurpitsaa
250 g porkkanaa
100 g perunaa
1 pss kantarellikeittoaineksia
2 kananmunaa
1 dl kermaa
1 dl vettä
1 dl korppujauhoja
1/4 tl suolaa
½ tl kuivattua persiljaa
(mustapippuria)

1. Kuori perunat ja porkkanat ja pilko paloiksi. Keitä kypsäksi vesitilkassa. Kaada vesi pois ja soseuta.
2. Pilko kantarellit ja paista hetki pannulla, jotta neste hieman haihtuu sienistä. Lisää hienonnettu sipuli ja hieman öljyä ja kuullottele hetki. Lisää myös raastettu kesäkurpitsa.
3. Mittaa kulhoon vesi, kerma, korppujauhot ja kantarellikeittoainekset sekä kaksi kananmunaa ja hieman suolaa. Sekoita tasaiseksi.
4. Lisää sieni-sipuliseos ja perunaporkkanasose. Sekoita murekemassa tasaiseksi.
5. Kaada massa voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan (tai muuhun uuniastiaan).
6. Paista 200 asteessa n. 35 minuuttia.
7. Tarjoa kermaviili- tai ranskankermakastikkeen kanssa.