18. syyskuuta 2018

Kurpitsa-pekaanipähkinämuffinit


Kun ostin torilta ison kurpitsan, siitä valmistui monelaista ruokaa. Näihin muffineihin upposi reilu 3 dl kurpitsasosetta. Kurpitsaruoissa katselen pohjois-amerikkalaisia reseptejä, sillä siellä ollaan kovin tottuneita kurpitsan käyttäjiä. Tämäkin resepti on peräisin rapakon takaa. Kuorrutteen tosin kehittelin vielä erikseen. Kurpitsasoseen tein paahtamalla kurpitsan sisusta uunissa ja soseuttamalla sen sitten. Kurpitsasoeen tilalla voi käyttää bataatti- tai omenasosetta.

Reseptissä oli kananmunan korvikkeena käytetty ns, flax-egg eli pellavansiemenrouhetta veteen sekoitettuna ja turvotettuna, mutta unohdin sen ja muffineista tuli vallan maistuvia ilmankin.
Joten päättäkää itse, käytättekö vai ette. Alkuperäisessä reseptissä sokerin määrä oli vähintäänkin hurja, 3,5 dl, joten vähensin sitä aika reippaasti. Rakenne toimi silti hyvin ja kurpitsasose tuo mehukkuutta taikinaan. Siitä tulikin mieleen, että paistossa kannattaa olla sikäli tarkkana, että muffinit ovat mieluummin juuri ja juuri kypsiä kuin ylikypsiä ja kuivia. Älä kuitenkaan aukaise luukkua liian aikaisin, etteivät muffinit lässähdä.

Kurpitsa-pekaanipähkinämuffinit 12 kpl (veg.)

4 dl  vehnäjauhoja
2 dl sokeria (osa fariinisokeria)
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 tl kanelia
½ tl inkivääriä
1/4 tl neilikkaa
3 1/3 dl kurpitsasosetta (maustamatonta ja makeuttamatonta)
0,6 dl kookosöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
(1 rkl pellavansiemenrouhetta + 3 rkl kuumaa vettä)
100 g pekaanipähkinää

Kuorrute:
2 rkl vaahterasiirappia
1 dl tomusokeria
pieni tilkka vettä, jotta saat seoksesta purostettavaa

1. Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet.
2. Sekoita kurpitsasoeeseen sulatettu kookosöljy ja omenaviinietikka. Lisää seos jauhoihin ja sekoita varovasti tasaiseksi. Pyöräytä joukkoon vielä pähkinät.
3. Jaa muffinipellin syvennyksiin paperiset muffinivuoat ja jaa taikina niihin. Paista 180 asteessa noin 30 minuuttia.
4. Anna muffinien jäähtyä haaleiksi. Valmista sitten kuorrute sekoittamalla vaahterasiirappia ja tomusokeria ja lisääämällä seokseen tilkka vettä niin, että seos on pursotettavaa.


3. syyskuuta 2018

Vihreä tuorepuuro


Vihreä puuro voi kuulostaa aavistuksen liian eksoottiselta, tai terveelliseltä, mutta tämä tuorepuuro on oikeasti tosi maistuvaa ja täydellinen ratkaisu kiireisiin aamuihin, koska se tehdään jääkaappiin jo edellisenä iltana. Puuro myös säilyy pari päivää hyvin, joten kannattaa pyöräyttää kerralla useampi annos. Tästä ohjeesta valmistuu neljä annosta.

Vihreä tuorepuuro (4 ann.)

1 iso avokado
1 vihreä omena
1 - 2 banaania (halutun makeuden mukaan)
1 kuorittu lime tai ½ sitruunan mehu
3 dl kaura- tai soijamaitoa
1 dl vettä
2 lehtikaalin lehteä
2 kourallista babypinaattia
4 dl kaurahiutaleita

1. Mittaa blenderiin kaikki ainekset, mutta jätä puolet kaurahiutaleista lisättäväksi vasta blenderin jälkeen. Surauta massa tasaiseksi haluamaasi koostumukseen.
2. Sekoita joukkoon  loput kaurahiutaleet käsin.
3. Jaa puuro neljään annoskulhoon. Koristele esimerkiksi avokadolla, banaanilla, siemenillä, pähkinöillä, pinaatilla, mintulla ja syötävillä kukilla. Peitä kulhot ja nosta yöksi jääkaappiin. Koristelun voi jättää myös hetkeen juuri ennen tarjoilua.

*Osan kaurahiutaleista voi korvata chia-siemenillä. Jätä pois noin 1 dl kaurahiutaleita ja lisää blenderiin sen sijaan 2 rkl chia-siemeniä.
*Veden ja kasvimaidon suhdetta voi myös säätää oman maun mukaan. Ravinteikkaaseen, tuhtiin puuroon voi käyttää vaikka pelkkää kasvimaitoa, mutta nesteeksi käy myös pelkkä vesi tai vaikkapa omenamehu.