12. helmikuuta 2011

Browniet ystävänpäiväksi

 

Ystävänpäiväleivokset oli tehtävä kaapin antimista, sillä vietimme lauantaita kahden Ellin kanssa, eikä ollut mahdollisuutta täydentää leivontavalikoimaa. Onneksi löytyi ainekset brownie-leivoksiin. Suuren suuri harmi oli se, että kaapista ei kaivamallakaan löytynyt mitään pähkinöitä.

Varmaankin on jo käynyt selväksi, että aika usein kokkaan tai leivon sitä, mihin sattuu olemaan aineksia. Joskus inspiraatio lähtee jostain olemassaolevasta aineksesta, johon sitten ostelen täydennystä. Usein innostus iskee niin puskista, että on pakko soveltaa mielitekoja.

Paistoin taikinaa noin 20 minuuttia, koska tykkään, että se jää sopivan tahmaiseksi. Silloin tosin pitää malttaa odottaa, että kakku on täysin jäähtynyt ennen leikkaamista. Muistakaa olla varovaisia voita ja suklaata sulattaessa. Itse unohdin kuorrutteen levylle hetkeksi liian pitkään ja huonostihan siinä kävi. Lopputulos oli yhtä möykkyä ja kuorrute oli tehtävä uudestaan. Sen siitä taas saa!

Browniet (16 pientä leivosta)

50 g voita
115 g tummaa suklaata
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 rkl vahvaa (pika)kahvia
1 dl vehnäjauhoja (erikoisvehnäjauhoja)
½ tl leivinjauhetta

(50 g murskatuja pekaanipähkinöitä tms.)

Koristelu:
50 g tummaa suklaata
1 rkl voita

1. Laita voi ja sulkaa kattilaan ja sulata hitaasti miedolla lämmöllä. Sekoita, kunnes ainekset ovat sulaneet. Jätä jäähtymään.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Sekoita vaahtoon suklaa ja jäähtynyt kahvi. Sihtaa sekaan jauhoseos.
4. Levitä taikina voidellulle tai paperoidulle vuoalle (n. 20 x 20 cm).
5. Paista 180 asteessa noin 20 minuuttia. Jos et halua kakkua niin tahmaiseksi, paistoaikaa voi pidentää 25-30 minuuttiin.
6. Irrota kakku vuoastavarovasti ja nosta jäähtymään tasaiselle alustalle. Tämä käy helposti, jos kakku on tehty leivinpaperin päälle.
7. Valmista koristeeksi kuorrute. Sulata miedolla lämmöllä suklaa ja voi ja sekoita hyvin. Valuttele brownie-kakun päälle. Leikkaa 16 palaksi, kun kuorrute on hieman jähmettynyt.
8. Koristele pähkinöillä ja/tai suklaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti