26. tammikuuta 2011

Pinaattiletut


Milloinkohan lie olen viimeksi tehnyt pinaattilettuja? Siitä on aikaa. Töissä on syöty niitä eineslettuja, mutta koostumus on paljon ihanampi omatekoisissa ja ne ihan maistuu pinaatille! Nyt laitettiin sekaan myös grahamjauhoja, jotta saataisiin taikinaan hieman enemmän kuituja.

Nyt kokeiltiin uutta päällystettä letuille, nimittäin maustettua ranskankermaa ja kananmunatäytettä. Aikaisemmin olen syönyt pinaattilettuja myös munavoin kanssa, mutta en tainnut oikein innostua. Tuon sitruunankuorella maustetun ranskankerman ohjeen bongasin New York Timesin sivuilta, jossa joku toimittaja oli tutustunut pinaattilettuihin tämän sitruunakerman kera Ruotsissa.

Sitruunamaustettu ranskankerma oli minusta yllättävän hauska yhdistelmä lettujen kanssa ja siihen kävi lisäksi mukavasti makeahko hillo. Kananmunatäyte ei oikein lähtenyt, niin kivalta  kuin se ajatus kananmunan yhdistämisestä pinaattilettuihin tuntuukin. Kananmunakastike taitaa olla ainoa kananmunavaihtoehto, josta pidän. Sitruunatäyte voisi siirtyä tavallistenkin lettujen kaveriksi.

Pinaattiletut

5 dl kevytmaitoa
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
150 g pakastepinaattia
½ tl suolaa
(öljyä)

1. Vispaa kananmunien rakenne rikki ja lisää sekaan maito.
2. Lisää suola ja jauhot sekä sulatettu pinaatti. Sekoita tasaiseksi ja anna turvota ½ tuntia.
3. Paista pannulla voissa tai öljyssä lettusiksi.

Tarjoiluun puolukkahilloa, kananmunatahnaa tai esim. tillillä tai sitruunalla maustettua ranskankermaa.

Sitruunakerma

½ prk ranskankermaa
 ½ - 1 sitruunan kuori

Raasta huolellisesti pestyn sitruunan kuori ja sekoita se ranskankerman joukkoon. Lisäksi hilloa.


Kananmunatahna


½ prk ranskankermaa
2 kananmunaa
suolaa


Hienonna kananmuna ja sekoita suolan kanssa ranskankerman sekaan.

5 kommenttia:

  1. Oletteko muuten tehneet jotain muita kasvislettuja kuin pinaatti- ja porkkanalettuja?

    VastaaPoista
  2. Tätä oli pakko kokeilla ja hyvää tuli. Hillona käytin pakasteesta otettuja puolukoita, jotka survoin ja lisäsin vähän sokeria. Nams...

    VastaaPoista
  3. No, hyvä kun innostuit! Eikö oo vaan parempia ite tehtynä?

    VastaaPoista
  4. Älä loukkaannu, mutta pidän itse enemmän kaupasta ostetuista pinaattiletuista, koska itsevalmistus on meillä harvinaista.

    VastaaPoista
  5. Heh heh! No, mutta sehän se makuun parhaiten sopii, mihin on tottunut. Meillä kelpaa molemmat. Ja vaalean kananmunakastikkeen ja puolukkahillon kera.

    VastaaPoista