6. kesäkuuta 2012

Broileri-vuohenjuustopasta


Niin hyvää!

Joskus hyvät ideat syntyy vahingossa. Kun palasimme Ellin kanssa leikkikaverin luota, piipahdimme lähikaupassa ja nappasimme mukaan broilerisuikaleita, koska ne käyvät nykyisin myös pienen Piitun ruokavalioon. Kotona jääkaapissa oli odotellut jo hyvän tovin vuohenjuusto ja vihdoin se sai oivan tilaisuuden ja arvoisensa seuralaiset, kun jääkaapissa sattui olemaan rucolaa ja itse tehtyä paholaisenhilloa.

Kauppareissulla oli naurussa pitelemistä, kun juuri vaipoista luopuneen Ellin yllätti pissahätä ja käveltyään märissä housuissa jalat niin levällään kuin mahdollista ja h-i-t-a-a-s-t-i kuin mikä kassalle neiti päätti riisua housut reippaasti siinä kassan päädyssä äidin maksaessa. Onneksi vaihtohousut odottivat autossa!

Ps. Huono juttu, kun osa maustamattomista filesuikaleista on nykyään suolattuja. Nytkin ehdin heittää ruokaan suolaa ja sitten vasta tuli mieleen, että olivatkohan nämäkin kevyesti suolattuja. Huh, onneksi eivät.

Vinkkinä vielä vuohenjuuston ystäville: kasvis-vuohenjuustospaghetti ja peruna-vuohenjuustopaistos.

Broileri-vuohenjuustopasta (5 - 6 annosta)

2 rkl oliivi/ rypsiöljyä
600 g maustamattomia broilerin filesuikaleita
2 sipulia
4 tomaattia
2 dl vettä
2 tl hunajaa
n. 1 tl suolaa (jos filesuikaleet ovat suolattomia)
1 tl currymaustetta
½ tl kuivattua oreganoa
1 dl vispikermaa (tai muuta tuhtia kermaa)
n. ½ dl tuoretta persiljaa

250 g spaghettia
vettä ja suolaa

200 g vuohenjuustoa

1. Pistä uuni kuumenemaan 250 asteeseen (grillitoiminto tai tasalämpö).
2. Laita isoon kattilaan vettä kiehumaan. Lisää hieman suolaa keitinveteen ja keitä spaghetti juuri ja juuri kypsäksi. Valuta ja kaada uunivuoan pohjalle.
3. Valmista kastike. Kaada kuumalle paistinpannulle öljyä ja lisää ensin broilerin fileesuikaleet. Paista niitä hetki ja lisää pieneksi hienonnettu sipuli. Kuullota hetki.
3. Kuutioi tomaatit pieneksi ja lisää pannuun. Lisää myös vesi, hunaja, suola, curry ja oregano. Keittele n. 10 minuuttia. Lisää vispikerma ja tuore, hienonnettu persilja. Kaada kastike uunivuokaan spaghetin päälle.
4. Leikkaa vuohenjuustotanko 12 osaan ja nosta viipaleet uunivuokaan päällimmäiseksi. Paista uunissa 10 minuuttia tai kunnes juusto saa hieman väriä.


4 kommenttia:

  1. Miten ihmeessä olen eksynyt (jo talvella tosin) blogiin, jonka emäntä kokkailee niinniin minun suuni mukaisia herkkuja. On sitten kyseessä ruoka tai kakkuset. Kaikki. Kiitos<3

    PS. Tämä kommentointisysteemi vaan on ollut hieman pelottavaa:)

    VastaaPoista
  2. No, onpa hyvä, että olet löytänyt! Miten muuten eksyit? Kiva jos muillekin maistuu :)
    Kommentit ovat aina hauskoja jälkiä käynneistä, eikä niitä kannata jännittää, sanoo sen, mitä mieleen tulee tai jos vaikka takataskussa on joku hyvä omakin vinkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin jonkin kakun ohjetta ihan summamutikassa netistä etsiä... Sillä kertaa taisi kakku jäädä tekemättä, mutta kyllä nyt on joka ilta pitänyt kurkkia, olisiko täällä jotain uutta. Ja kiitettävästi oletkin jaksanut päivitellä. Meillä on koko perhe (mies ja 2 pojanpalleroa) tykästyneet ohjeisiisi. Kiva kun ohjeita on laidasta laitaan ts. pääruoat ja jälkkärit ym. Kokkailtu on ja ilosanomaa mukavasta blogistakin olen vienyt eteenpäin:)

      Poista
  3. Tässä oli minusta aika mukava ohje pastan tekoon, kun lopputulos syntyikin sitten uunissa. Kätevää. Voisinpa yhtyä tuohon aiempaan kommenttiin, että hyvin on suun mukaisia nämä reseptit kaikkineen:)

    VastaaPoista