24. helmikuuta 2012

Mokka-suklaakakku



Tammikuun leivontalakon jälkeen hyvä ettei ole taas mopo karannut käsistä... Täällä syödään jatkuvasti kakkua! Nyt halusin tehdä kahvinmakuisen täytetyn suklaakakun ja tutkin hieman reseptejä. Löytyi monenlaista ja vaikka millaisella täytteellä, etenkin tuolta Yhdysvaltojen suunnalta. Minun versioni on nyt tällainen. Tarkoitus oli tehdä kakku nimenomaan aikuiseen makuun, mutta kahvin maku ei ole niin vahva, etteikö tämä nuoremmallekin väelle saattaisi maistua.

Ja jeeeeeeee! Kerrankin kakun koristelukin onnistui! Tein kuorrutteeksi maitosuklaaganachen ja koristelin sen tummasuklaaraidoilla sekä helmillä. Pyöräytin päälle vielä muutaman suklaatryffelin ja hieman suklaakoristeita. Temperoin suklaan mutta en oikein osannutkaan tehdä sellaista suklaakoristetta kuin meinasin, joten lisää harjoittelua vaan.. (Tämä kakku olkoon rohkaisuna kaikille, joilta kakun koristelu on joskus epäonnistunut. Joskus se myös onnistuu.)

Ps. Jos tykkää kosteammasta kakusta, niin voisi harkita maitokahvilla varovaista kostuttamista. Ja jos ei ole kokemusta ganachesta, niin kannattaa tehdä tuo isompi satsi, niin saa varmuudella sen koko kakulle. Tuo pienempi määrä on muutenkin vähän nafti tähän kakkuun.




Mokka-suklaakakku (12 palaa)

Pohja:
100 g voita
2 dl ruokosokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
ripaus vaniljasiemeniä (tai 1 tl vaniljasokeria)
1 dl maitoa
1 dl vettä
3 - 4 tl pikakahvijauhetta

Täyte:
n. 1½ dl kuohu- tai vispikermaa
100 g tuorejuustoa
1 rkl vettä
1 tl pikakahvijauhetta
2 rkl tomusokeria
(1 tl sitruunamehua)

Kuorrute:
4 rkl kuohu- tai vispikermaa
1 tl pikakahvijauhetta
125 g maitosuklaata

tai:
1 dl kermaa
200 g maitosuklaata

1. Pohja: Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (24 cm). Kuumenna desi vettä, liota sekaan 4 tk pikakahvijauhetta ja lisää maito sekä hyppysellinen vaniljasiemeniä (-sokeria). Anna jäähtyä. Vatkaa sokeri ja pehmoinen voi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe sekä suola. Lisää taikinan joukkoon varovasti käännellen vuorotellen jauhoseosta ja kahvi-maitoseosta. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 25 -30 minuuttia.
2. Täyte: Ota kermapurkista erilleen 4 rkl kermaa kuorrutetta varten (paitsi jos teet isomman satsin kuorrutetta). Vatkaa täytteeseen tarkoitettu kerma vaahdoksi ja sekoita se hyvin pehmennettyyn tuorejuustoon. Lisää tomusokeri ja vesitilkaan liotettu kahvijauhe sekä sitruunamehu. Halkaise täysin jäähtynyt kakku ja levitä täyte kakun väliin.
3. Kuorrute: Lämmitä kerma kattilassa. Lisää pikakahvijauhe ja suklaa paloiteltuna. Sekoita, kunnes suklaa liukenee kermaan. Kaada kuorrute kakun keskelle ja tasoita lastalla vetämällä kuorrutetta reunoja kohti. Täyte saa valua jonkin verran reunojen yli. Tasoita lopuksi reunat lastalla. Laita koristeet, joiden tahdot tarttuvan kiinni kuorrutteeseen ja nosta kakku kylmään.


5 kommenttia:

  1. mmmm.. en muuta osaa sanoa :D eli pakko kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Juu, kokeilemaan vaan. Sulta varmasti sujuu myös tuo ulkoinen kakkupuoli! Tein kakun kaksi päivää sitten ja tänään maistui oikein hyvälle edelleen, ehkä jopa parhaimmalle. Mun mielestä tää ei ole älyttömän makea, vaan juuri sellainen, että pitää tehdä toistekin. Eka kertaa tein ganachen nimenomaan maitosuklaasta ja se on ihan hyvä tähän kakkuun, tummasuklaaganachesta voi tulla joskus juuri se viimeinen pisara ylimääräistä suklaisuutta!

    VastaaPoista
  3. mmmmm. kuulostaa hyvältä... Täytyy kokeilla. kun mä näin ton kuvan tuli hirvee makean himo..

    VastaaPoista
  4. Tää on ihana!!!! tein tollasen kaverin synttäreille! Nam ja teen ton uudelleen:DD

    VastaaPoista
  5. Jeee! Niin mustakin. Yksi parhaista omista resepteistäni. Kiva, kun maistui. Itsekin vähän aikaa sitten juuri haaveilin tästä kakusta.

    VastaaPoista