Siskoni kertoi tehneensä keittoa Yhteishyvän ohjeella. Muistan sivuttaneeni ohjeen, mutta silloin se ei houkutellut minua. Kuuntelen usein tarkoin mielitekojani, siis raaka-aineiden suhteen, ja nyt kyseinen keitto kuullosti tosi houkuttelevalta. Uskon kyllä siihen, että kehomme tietää, mitä tarvitsemme, jos vain malttamme miettiä mielitekojamme ja erilaisia vaihtoehtoja. Hei, tämä ei sitten koske suklaata, vaikka voi siitä suklaanhimostakin monenlaista päätellä (nälkä, väsymys, stressi..).
Oma keittoversioni on simppeli, pääraaka-aineiden makuun nojaava muheva sosekeitto. Jätän usein kasvissosekeitoista voimakkaat mausteet pois, jotta ehdat kasvisten maut pääsevät esiin. Kasvisliemi on tarpeeton, mutta tuore inkivääri tässä ihan ehdoton!
Tuoreen inkiväärin määrän ilmoittaminen on aina yhtä epäselvää. Kun pala on kuorittu, niin siitä olen sitten käyttänyt sentin tai kahden pätkän tai viipaloinut ohuita viipaleita ruokalusikallisen verran.
Porkkana-linssikeitto
500 g porkkanaa
100 g jauhoista perunaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä
1 dl punaisia linssejä
7 dl vettä
n. ½ tl suolaa
1 - 2 rkl tuoretta inkivääriä siivuina
30 g cashewpähkinöitä
1. Kuori porkkanat ja peruna ja pilko paloiksi.
2. Kuori ja hienonna sipulit.
3. Kuullota kasviksia muutama minuuttia kattilassa öljytilkassa. Lisää sitten vesi, huuhdellut linssit, suola ja tuore inkivääri.
4. Keittele vartin verran, kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Lisää keittämisen lopuksi cashewpähkinät.
5. Surauta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Tarkista maku.
6. Koristele seesaminsiemenillä ja tuoreella persiljalla.
Kuulostaa herkulliselta mutta missä ne linssit on?
VastaaPoistaminä mietin ihan samaa :D
VastaaPoistaGröhöm. Meitsi taas kiireessä kirjoitellut. Nyt linssitkin löytyvät ohjeesta. Kiitos huomiostanne :)
VastaaPoista