24. elokuuta 2013

Kristallipullat


Olettaisin näiden pullien (jotkut kutsuvat myös sokeripulliksi) olevan melko perinteisiä, onko kellään parempaa tietoa tai muistikuvia? Paljon näitä tehdään Ruotsissa, että olisivatko sitten sieltä alunperin.

Pullataikinasta tehdään levy kuten korvapuusteja tehessä. Täytteeksi levitetään voita ja sokeria. pullat paistetaan sellaisinaan ja uunista tultua voidellaan sulalla voilla ja kieräytetään sokerissa. Hurmasin näillä tyystin erään lapsiperheen ü Ihania, sekä pullat että lapset.



Kristallipullat (32 kpl)

5 dl maitoa tai vettä
50 g hiivaa
1 dl sokeria
½ tl suolaa
1 rkl jauhettua kardemummaa
75 - 100 g pehmeää voita
n. 12 dl vehnäjauhoja

Täyte:
75 g voita
4 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Voiteluun ja koristeluun:
50 g voita
n. 1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

1. Valmista pullataikina.
2. Anna taikinan kohota noin puoli tuntia.
3. Jaa taikina kahtia ja kauli toisesta puolikkaasta noin 40 x 40 cm kokoinen levy. Leivtä levylle puolet täytteen voista ja sokerista.
4. Taita levy sitten kahtia (yläosa alaosan päälle). Leikkaa levy 16 suikaleeksi.
5. Kierrä suikaletta kierteelle molemmista päistä, kiepauta solmuksi/ kierteeksi ja nosta pellille (kierteen päät pullan alle tai solmuksi keskelle).
6. Kauli ja tee pullia toisestakin taikinan puolikkaasta.
7. Anna kohota puolisen tuntia.
8. Paista sitten voitelematta uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia.
9. Ota pullat uunista, anna jäähtyä lämpimäksi/haaleaksi  ja voitele sitten voisulalla ja kasta sokeriseoksessa.





7 kommenttia:

  1. Kauniin näköisiä pullia:) Olen itsekin niitä tehnyt ja aivan ihania niistä tosiaan tuli.

    VastaaPoista
  2. Eikä! Just eilen mulla oli aamupäivällä pullataikina pöydällä ja tietty vasta siinä vaiheessa aloin miettimään että mitä siitä teen. Näitä olisin halunnut tehdä, mutta mistään en löytänyt hyvää ohjetta! Joutuuko tänään leipomaan lisää pullaa..?

    VastaaPoista
  3. Olen leiponut tuollasia pullia,tunnen ne sokeripullien nimellä. Kristallipullataikina on erilainen.
    Leivon vaniljasilmäpullia niin, että sekoitan vaniljakastikejauhepussin 2½dl: aan maitoa.
    Pyörittelen pyöreitä pikkupullia johin laitan vanljasilmän pursottimella.
    Lopuksi, kypsät pullat voitelen voisulalla ja pyöräytän sokerissa.

    VastaaPoista
  4. Monessa ohjeessa kristallipullien taikina on tehty vaniljakastikeaineksiin. Se kertoo, ettei kyse ole kovin vanhasta reseptistä. Äitini kuitenkin muistelee, että näitä pullia oli nimenomaan juhlapullina mummola-aikoina. Silloin kyseessä on toki ollut tavallinen vehnästaikina. Kristallinimityksen uskon johtuvan nimenomaan sokeroidusta pinnasta ja kieritetystä ulkomuodosta. Sokeripulla voi olla tavallinen pyöreä pulla. Kristallipullat esitellään pullina, joissa on vaniljaista voi-sokeritäytettä ja voitelu + sokerointi. Minulle siis tällainen pulla edustaa nimenomaan kristallipullaa :) En löydä vaan mitään viitteitä reseptin alkuperään tai historiaan.

    VastaaPoista
  5. Näin on, kristallipullataikinaan tulee vaniljakastiketta. Ainakin siinä ohjeessa on jonka olen joskus saanut.
    Ei ennen arkena leivottu noin hyviä pullia, juhlapulliin ne kuuluivat.
    Arkipullaa olivat raesokeripikkupullat ja pitko.

    Iloisia leivontahetkiä sinulle!

    VastaaPoista
  6. Juu,itse oon käyttänyt vaniljakreemeä kristallipullien pohjaan ja hyvää tulee: )

    VastaaPoista
  7. Varmasti! Mutta lopputuloksesta tulee herkullinen ilmankin, tosin vaniljakreemi voi tuoda pulliin hieman pehmeyttä lisää! Leivontailoa sinnekin!

    VastaaPoista