29. heinäkuuta 2013

Kesäkurpitsafritit ja tuorekurkkusalaatti


Törmäsin aikaa sitten Kotilieden kesäkurpitsafritti-ohjeeseen ja nyt tuli enemmän kuin hyvä tilaisuus kokeilla, kun sain tuttavan puutarhasta ison kesäkurpitsan. Omani eivät ole vielä läheskään poimintakuntoisia, sadettakin on tullut aivan liian vähän.

Kesäkurpitsafrittien kaveriksi tein raikasta tuorekurkkusalaattia. Mielessäni pohdin, että jokin tomaattinen kasvishöystö tai vaikkapa tomaattirisotto täydentäisi tämän ruoan erittäin ruokaisaksi kokonaisuudeksi. Tänään emme tosin sellaista kaivanneetkaan, hurja helle! Lisäkkeeksi riittiä kurkkusalaatin lisäksi tavallinen vihreä salaatti ja raejuusto.

Ohje on siis aluenperin Kotiliedestä, mutta olen tarkentanut mittoja ja pienentänyt hieman firttitaikinaa. Sitä jää edelleen reilusti yli, mutta taikinaa on toki helpompi käyttää, kun pyörykät pystyy oikeasti kastamaan taikinassa. Pallerot ovat miedon makuisia, joten harkitkaa maustamista tuoreilla yrteillä tai vaikka chilillä. Kaikki kylmät kastikkeet käyvät hyvin kaveriksi (maustettu ranskankerma, kermaviili tms.). 

Kesäkurpitsafritit (24 kpl)

600 g kesäkurpitsaa
1 tl suolaa
2 tl sitruunamehua

Frittitaikina:
2 dl olutta (alkoholitonta)
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa

Paistamiseen:
1½ - 2 dl ruokaöljyä


1. Raasta kesäkurpitsat karkeaksi ja sekoita joukkoon suola. Anna valua siivilässä puolisen tuntia. Lisää loppuvaiheessa sitruunamehu.
2. Valmista frittitaikina. Sekoita kananmunat, olut, vehnäjauho ja ripaus suolaa. Anna taikinan tekeytyä hetki.
3. Painele kesäkurpitsa kuivaksi käsin raastetta puristamalla.
4. Nosta kesäkurpitsaraasteesta pieni kasa ja muotoile käsien välissä puristelemalla pallo (pienehkö pyörykkä). Valmista kaikki pallot kerralla leikkuulaudalle/ leivinpaperille valmiiksi.
5. Kuumenna öljy pienessä kattilassa. Kasta kesäkurpitsapallot lusikan avulla frittitaikinaan ja kypsennä 3-4 palloa kerrallaan muutama minuutti. Öljyn sopiva lämpötila on 160 - 180 astetta (pieni leipäpala ruskistuu muutamassa minuutissa).
6. Nosta kesäkurpitsapallot reikäkauhalla hetkeksi valumaan talouspaperille. Tarjoile heti sitruunalohkojen kanssa.

Tuorekurkkusalaatti

600 g kurkkua
2 dl kermaviiliä (10-12%)
2 - 3 tl omenaviinietikkaa
vajaa ½ tl suolaa
mustapippuria
tuoretta ruohosipulia hienonnettuna
(sitruunamehua)

1. Halkaise pestyt kurkut pitkittäin. Kaapaise pehmein sisus lusikalla pois . Viipaloi puolen sentin viipaleiksi.
2. Sekoita kermaviili ja muut kastikkeen ainekset. Lisää kurkut. Anna maustua noin 15 minuuttia ennen tarjoamista.

1 kommentti:

  1. Pienen pienet kesäkurpitsat ovat aivan parhaita! Tietysti isosta on enemmän syötävää, mutta pieni ja napakka on raikasta ja mehevää. Innokkaammat puutarhurit väittävät, että kun niitä poimii pienenä, innostuvat kasvit kasvattamaan lisää, liekö totta?

    VastaaPoista