10. joulukuuta 2011

Sitruuna-mansikkajuustokakku


Päätin pitkästä aikaa tehdä tuorejuustokakkua. Viime aikoina olen usein tehnyt hyydytettyjä kakkuja, mutta täytteessä on ollut rahkaa ja jogurtta ja ties mitä, joten nyt päätin antaa päärooliin tuorejuustolle. Ihanan raikas kakku, tällä juhlistettiin tänä vuonna nimipäivää!

Sitruuna-mansikkajuustokakku

Pohja 1:
100 g voita
2½ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 kananmuna

Pohja 2:
175 g digestivekeskejä
75 g voita sulana

Sitruunatäyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
1 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu (½ dl)
1½ dl tomusokeria
4 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua

Mansikkakiille:
reilu 200 g mansikoita soseutettuna
½ - 1 dl tomusokeria
2 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua

1. Valmista pohja. Nypi vehnäjauhot ja sokeri voin sekaan. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.
(Pohja 2: Murskaa keksit hienoksi muruksi ja sekoita joukkoon sula voi. Painele leivinpaperi päälle irtopohjavuokaan.)
2. Valmista sitruunatäyte. Laita liivatteet kylmään veteen, kunnes ne pehmenevät. Notkista tuorejuusto kulhossa ja lisää sekaan tomusokeri, huolellisesti pestyn sitruunan raastettu kuori ja mehu. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää täytteeseen. Tarkista maku ja sokerin määrä. Kuumenna tilkka sitruunamehua ja liota liivatteet siiheen. Sekoita liivateseos ohuena nauhan täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Nosta kylmään.

3. Mansikkakiille. Survo mansikat ja sekoita joukkoon sokeri. Kiille saa olla makeaa, sillä sitruunatäyte on hieman kirpeää. Liota kaksi liivatelehteä kylmässä vedessä ja liota ne sitten kuumaan tilkkaan sitruunamehua. Lisää mansikkasoseen joukkoon ja levitä valmis päällyste kakun päälle.
4. Anna kakun hyytyä kylmässä seuraavaan päivään ja irrota se sitten varoen vuoasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti