8. elokuuta 2011

Voiko olla? Muumimamma ei osaa kokata?

 

Kesään kuuluu kaikenlaisia hauskoja matkoja. Nyt, kun kuulumme kategoriaan lapsiperheet, niin vierailimme teemaan sopivassa paikassa, Muumimaailmassa.


Tykkään muumeista ja koko siitä maailmasta, jonka tarinat muodostavat. Muumilaaksossa aikaa on riittävästi, onnellisuus on tärkeää, samoin perhekeskeisyys, mutta myös huumori ja iroania kukoistavat. Ja voi sitä Muumimammaa! Onko sellaista surua tai murhetta, mitä ei Muumimamman keittiön herkut hukuttaisi? Muumimamman lempeydellä ja suurella sydämellä kokkaamat ruoat eivät voi olla muuta kuin superherkullista.

Muumimaailmaan oli siis oikein kiva mennä. Hetken alueella kierreltyämme mieleeni hiipi kuitenkin epäilys - ei siellä Muumilaaksossa kyllä oikeasti tältä näytä. Oikeasti. OIKEASTI! Minkä maailman oikeasti? Sitä kyllä ihan tavallinen ihminenkin joutuu välillä epäilemään mielenterveyttään kaikenlaisissa tilanteissa, mutta tämä sai minut tajuamaan, että muumit ovatkin lähempänä sydäntäni kuin uskoinkaan. Ja se kyllä todistettiin vielä uudemman kerran tällä reissulla.

Päätimme ruokailla Muumimamman keittiössä, koska sieltä sai mainoksen mukaan maukasta kotiruokaa. Listalla komeili lihapullia, muusia, broilerin filepihvejä, vehnänjyväpilahvia, kasvislasagnea ja salaattipöytä leipineen ja juomineen. Ruoka ei kuitenkaan todellakaan ollut maukasta: mausteita ei ollut ja voin hyvin kuvitella, kuinka perusteluna olisi saanut kuulla ikiaikaista hömpötystä siitä, että lapsille kun ei nuo mausteet maistu. Ja katinkontit! Luulin vieruspöytäläisen miehen saavan sydänkohtauksen sillä seisomalla, kun hänen suolapurkin ravistelusta väsynyt ranteensa vihdoin pysähtyi. Niin ja suolan lisäksi maustehyllystä löytyi kyllä ketsuppia ja varmaan sinappiakin, joten jotainhan olisin annokselleni voinut tehdä.

Hintaa lounaspöydällä kyllä riitti. Olin tukehtua lihapulliini, kun pettyneenä tuhisin, ettei Muumimamma ikinä tekisi näin mautonta ruokaa eikä varsinkaan sitten kiskoisi siitä tällaista hintaa. Mielensäpahoittajalle oikea Muumimamma olisi varmaan tehnyt uudet lihapullat ja tarjonnut pannaria vaapukkahillolla päälle! On törkeää ratsastaa Muumimamman maineella hyvänä kokkina ja syöttää sitten tällaista ruokaa ihmisille.

Voi, kun kerran pääsisi sinne ihan ihkaoikeaan Muumimamman keittiöön ja saisi herkutella ihan olan takaa. Ja kaupan päälle saisi kuulla sillä ihanan lempeällä äänellä kaikkia niitä elämänviisauksia, joita Muumimamman essun taskuun on vuosien varrella kerääntynyt. Oikea Muumimamma on lohturuoan mestari enkä suostu lopettamaan uskomista siihen!

3 kommenttia:

  1. NIIN samaa mieltä!!! Kumma, ettei siellä viitsitä panostaa ruokaan, vain kylmää rahastusta. Tuija

    VastaaPoista
  2. ....nin ja vielä, kun ajattelee koko sen paikan mainetta, paljon ulkomaalaisiakin käy, minkä kuvan antaa, kun ruoka välttävää ja pahasti ylihinnoiteltua! En vaan voi ymmärtää, että tehdään ihania paikkoja, joissa sitten kaikki ei ole kohdallaan....ihmisten aliarvostusta... Tuija

    VastaaPoista
  3. Jee! En ole siis vain hurahtanut satumaailmaan. Kiitos tuesta Tuija ü Laitoin kyllä postia itse paikkaankin, että nyt kokki herätys. Voi Muumimamma parkaa.

    VastaaPoista