Ihmettelin tässä muutamana päivänä, että kylläpä lukijoita kiinnostaa juuri nyt kakkureseptit ja pienet suolaiset , kunnes tajusin, että äitienpäivähän se sieltä kolkuttelee. Ikävää tuottaa pieni pettymys, sillä äitienpäiväksi en kokkaile yhtään mitään. Emme ole kotosalla, joten keittiössä ei tule seisoskeltua (kai).
Tällaiset juhlat ovat siitä hellyyttäviä, että keittiöön uskaltautuvat nekin, jotka eivät normaalisti ruoan laitosta vastaa. Itse uskon kyllä vakaasti, että olivatpa taidot mitkä hyvänsä, mutta jos ruokaa rakkaudella valmistetaan on lopputuloksen pakko olla syötävää. Liikuttavinta tänään töissä oli se, kun yksi pieni poika ilmoitti vielä opettelevansa keittämään kahvia ennen sunnuntaita. Kunpa äiti osaisi arvostaa tätä pienen ihmisen uhrautumista ja omistautumista.
Olen vannottanut pieniä oppilaita monta päivää, että älkää antako niitä äitienpäiväkortteja etukäteen, vaan jaksakaa odottaa sunnuntaihin. Se kortti tuntuu niin kivalta juuri sinä päivänä. Itse sain äitienpäiväyllätykseni (ehkö siinä ei ollut kaikki ü) jo tänään. Lahja oli hyvin konkreettinen, unelmoimani puupenkki kuistille. Siinä voin nostaa jalat ylös ja käpertyä kesäisenä päivänä nauttimaan luonnosta ja kesän ihanuudesta - todellisuus olkoonkin mitä sitten tulee olemaan. Hyvä lahja, mutta en ehtinyt kerätä vielä jännitystä, kun h-hetki on kuitenkin vasta sunnuntaina. Niinpä reaktioni oli hieman laimea, vaikka yllätys oli hyvä!
Viime äitienpäivänä muutamien viikkojen ikäinen Elli nukkui vaunuissa ja me istutimme alppiruusuja ja nurmikkoa. Työn lomassa Marko haki kebabit ihan minun toiveestani. Nam! Ajattelimme tehdä siitä perinteen, mutta nyt jo rikomme kaavaa lähtemällä kotipihasta kauemmaksi. Mutta vuoden takainen päivä oli täydellinen ja osoittaa sen, että ehkä sen äitienpäivän ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, vaan rentoa yhdessäoloa ja jotain tavanomaisesta poikkeavaa, kuten ruoanlaiton unohtaminen.
Nauttikaa äitienpäivästä ja kaikista rakkaista ympärillänne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti