6. elokuuta 2015

Suklaaöverit - Missisippi Mud Cake




Mulla on sellanen laatikollinen reseptivihkoja ja lehdistä revittyjä reseptejä, joissa on mahtavia kokeiltavia juttuja. Olen aikonut liimata ne leikekirjoihini, mutta pino vain paisuu ja leikkeitä on ympäriinsä. Nyt olen parina päivänä niitä taas käynyt läpi ja Elli oli tänään apuna. Häntä kiinnosti 5-vuotiaan näkökulmasta lähinnä kaikki vaaleanpunainen ja söpö ja niinpä Kinuskikissan resepti Missisippi Mud Cakesta sai hänet vaatimaan äitiä leivontapuuhiin. Itseänikin kyllä kiinnosti sen tekeminen ja leivonnainen vaikutti hauskalta vaihtoehdolta lasten kanssa tehtäväksi.

Kinukikissan reseptiin verrattuna omassani on vähemmän sokeria, mutta silti tämä tuhti suklaaunelma oli erittäin makeaa. Pienestä reseptistä riittää helposti kahdellekymmenellekin juhlijalle juuri sopiva, pieni pala. Söimme tätä herkkua jäätelön kanssa (ja tietenkään emme malttaneet jähmettää useita tunteja, paremminkin muutamia minuutteja). Aika mahtava ja hauska leivonnainen! Yksi pieni juttu kuitenkin: tämä pohja ei ainakaan tuolla 20 minuutin paistoajalla ollut mielestäni mutakakkua, vaan pikemminkin kosteaa suklaakakkupohjaa, samantapaista kuin mokkapaloissa.

Missisippi Mud Cake

125 g voita
3/4 dl vahvaa kahvia
3 pientä kananmunaa (tai 2 suurta)
2½ dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa (tärkeä!)
100 g tummaa suklaata

150 g vaahtokarkkeja

Kuorrute:
50 g voita
½ dl vahvaa kahvia
3/4 dl kaakaojauhetta
4 dl tomusokeria

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja vuoraa keskikokoinen vuoka leivinpaperilla. (Sopiva vuoka on esimerkiksi 28 cm piirakkavuoka, 20cmx25cm vuoka.)
2. Keitä vahvaa kahvia taikinaa ja kuorrutetta varten.
3. Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon kahvi ja hetken jäähtymisen jälkeen myös munat.
4. Sekoita kaikki taikinan kuivat aineet ( myös sokeri) keskenään. Lisää jauhoseos kahviseokseen. Rouhi suklaa, lisää se taikinaan ja sekoita taikina tasaiseksi.
5. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 17 - 20 minuuttia.
6. Kun pohja on paistunut, ripottele pinnalle vaahtokarkit ja jatka paistamista vielä 3 minuuttia.
7. Valmista sitten kuorrute. Mittaa kuorrutteen ainekset kattilaan, kuumenna ja sekoita tasaiseksi. Kiehauta hetkisen. Nosta kylmään vesihauteeseen jäähtymään ja sekoittele kuorrutusta. Kun kuorrute paksunee kunnolla, valuta se kakun pinnalle vaahtokarkkien päälle. Nosta koko komeus kylmään jähmettymään muutamaksi tunniksi. Vähempikin riittää, jos ei malta odottaa. Tarjoile vaniljajäätelön tai kermavaahdon kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti