15. maaliskuuta 2015

Kreikkalainen sunnuntailounas


Viime viikonloppuna laitoimme ranskalaista ruokaa ja lasten toive kuului, että seuraavana viikonloppuna kreikkalaista. Olin ajatellut enemmänkin ruokalajeja, mutta jotenkin aikaa ei ollutkaan. Munakoiso jäi kesäkurpitsan kaveriksi jääkaappin ja leipominen unohdettiin pitaleipiä lukuunottamatta... no sanoisinko siis, että tässä teille kreikkalainen helppo ja melko edullinen lounas! Päivälliseksi tätä ei kehtaa kutsua, sillä pääruokana on kreikkalainen pikaruoka, pita kebab. Ja kuten surullisenkuuluisaa on, niin se tarjoillaan ranskalaisten kanssa, mutta meilläpä unohtui ne ranskalaisetkin pakastimeen!

Menu oli siis seuraava: kreikkalainen salaatti, pitaleivät naudanlihakebabilla ja tsatsikilla ja jälkkäriksi hedelmälautanen ja jäätelöä kahvin kera. Naudanlihakebabit tein jo pari päivää aiemmin, samalla kun pyörittelin lihapullia ja tsatsikikin valmistui edellispäivän uuniruoan kaveriksi. Ennen lounasta siis käytännössä tein vaan salaatin ja paistoin pitaleivät sekä pilkoin hedelmät.


Kreikkalaisessa salaatissa ei usein ko. maassa ole salaatinlehtiä, vaan se on mehukas sekoitus kurkkua, tomaattia, oliiveja, sipulia ja fetaa. Omassani on kuitenkin salaattia, sillä meillä ei ollut edes oliiveja! Ja hei, kebabeihin toki puolet lampaanjauhelihaa, jos haluaa vielä aidompaa makua!

Kreikkalainen salaatti

kurkkua
tomaattia
(salaattia)
fetaa
oliiveja
punasipulia
oliiviöljyä

Pitaleivät & naudalihakebab

Leivät:
1,5 dl lämmintä vettä
1/8 pala hiivaa
2 tl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
4 dl vehnäjauhoja

1. Valmista kuten sämpylätaikina. Anna kohota noin tunti.
2. Leikkaa kohonnut taikina 8 osaan. Kauli jauhotetulla pöydällä pyöreiksi letuiksi (halk. noin 15 cm).
3. Paista melko kuumalla pannulla täplikkääksi molemmin puolin. Nosta valmiit pitat lautaselle leivinpaperin alle (pysyvät pehmeinä).

Kebabit:
450 g naudan jauhelihaa
1 punasipuli erittäin hyvin hiennonnettuna
1 rkl oliiviöljyä

2 valkosipulin kynttä
1 rkl punaviinietikkaa
1 kananmuna
3/4 dl korppujauhoja
1 tl oreganoa
1 rkl tuoretta (lehti)persiljaa
halutessaan (1/4tl) ripaus kuminaa, kanelia, cayennepippuria
3/4 - 1tl suolaa, pippuria

1. Hienonna punasipuli ja kuullota se kypsäksi oliiviöljyssä. Lisää kuumalle, mutta jo liedeltä nostetulle pannulle valkosipuli, oregano, suola, pippuri ja persilja ja sekoita.
2. Sekoita kulhossa kananmuna ja korppujauho ja anna turvota hetki. Lisää sipuliseos ja jauheliha sekä punaviinietikka ja sekoita murekemassa käsin.
3. Muotoile kahdeksaksi kebabiksi ja paista pannulla keskilämmöllä noin 6 minuuttia.

Tsatsiki:
½ kurkku
350 g kreikkalaista jogurttia (10%)
1 valkosipulinkynsi
tilkka hunajaa
suolaa, pippuria
tuoretta tilliä

1. Raasta kurkku ja ripottele raasteen päälle suolaa. Anna tekeytyä hetki ja purista ylimääräinen neste kurkusta pois. Laita kurkkuraaste kulhoon.
2. Lisää jogurtti (voit valuttaa sen halutessasi), raastettu valkosipulinkynsi, tilkka hunajaa, pippuria, tilliä ja tarvittaessa suolaa. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa.

Pitakebabien kasaus:
Lusikoi pitaleivälle hieman tsatsikia ja nosta päälle pari ohutta sipulirengasta ja tuoretta tomaattia sekä silputtua persiljaa. Kyytiin vielä lihakepakko, rullalle ja syömään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti