16. tammikuuta 2012

Kinuskinen jäätelöpommi


Jäätelökakun jäljillä... Karpalot, kinuski ja suolaiset pähkinät olivat erittäin hyvä yhdistelmä. Melko talviset maut, meillä tätä syötiin joulun aikaan, mutta täytteitähän voi muunnella vuoden ajan mukaan. Kesällä sitten mansikkaa, sitruunamelissaa ja limeä... Idea alunperin Jamien jouluruoka-ohjelmasta, jossa tehtiin panettone-kakusta ja kuivatuista hedelmistä vastaavaa.

Jäätelöpommi karpaloilla, kinuskilla ja pähkinöillä

1 kääretorttulevy
1 l hyvää vaniljajäätelöä
1 dl suklaakinuskikastiketta (ks. alla)
1 dl kinuskikastiketta (ks. alla)
karpalokastiketta (100 g karpaloita, 50 g sokeria)
50 - 100 g suolattuja ja paahdettuja cashew-pähkinöitä

1. Valmista kääretorttulevy.
2. Vuoraa 2 - 3 litran kulho kelmulla. Asettele kääretorttulevy vuoan pohjalle ja reunoille. Leikkaa tarpeen mukaan.
3. Lusikoi pehmennytttä jäätelöä pohjalle. Levitä päälle karpalokastiketta.
4. Lusikoi kulhoon taas jäätelöä ja lisää päälle reilusti kinuskikastiketta ja puolet pähkinöistä.
5. Lisää taas hieman jäätelöä ja levitä päälle suklaakinuskikastiketta ja loput pähkinät.
6. Laita lopuksi päälle vielä jäätelöä ja peitä pohja lopulla kääretorttulevyllä.
7. Nosta pakastimeen peitettynä.
8. Kumoa lautaselle ja anna pehmentyä 30 - 60 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele suklaalla ja marjoilla.


Kinuskikastike ja suklaakinuskikastike

1½ dl sokeria
2 dl kuohukermaa
ripaus suolaa

50 g tummaa suklaata

1. Paahda sokeri kattilassa. Lisää kerma. (Kun sokeri jäähtyy, se kovettuu kattilan pohjaan, mutta liukenee kyllä sieltä.)
2. Keittele 15 - 20 minuuttia. lisää myös ripaus suolaa.
3. Kaada kinuskista puolet pieneen kulhoon.
4. Murra kattilassa olevan kinuskin joukkoon tummaa suklaata ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut kinuskin joukkoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti