16. elokuuta 2012

Pienet suppilovahveropiiraat


Tämä postaus tulee suoraan arkistoista. Siksi siis kuivattuja sieniä, eikä tuoreita. Minähän se kovasti haluaisin sienimetsään ja oppia paremminkin tuntemaan sieniä, mutta katsotaan, liikeneekö tänä syksynä aikaa sellaiseen.

Toisekseen, sienisokeri ei ole paras ystäväni, joten etenkään kantarelleja en viitsi turhan usein syödä. Harmi!

Suppilovahveropiiraat

Tämän ohjeen mukaan voi tehdä 12 pientä piirasta muffinipellille tai yhden ison piirakan (27 cm).

200 g vehnäjauhoja (1/5 voi korvata kauraleseillä)
100 g voita (tai 50 g voita ja 50 g kasvirasvavalmistetta)
ripaus suolaa
2 rkl vettä

1 prk (150 g ) ranskankermaa
2 pientä kananmunaa
½ tl suolaa
2 dl emmental-mozzarellajuustoraastetta
n. 3 dl kuivattuja suppilovahveroita
50 g kinkkua tai pekonia
1 pieni sipuli
1 rkl öljyä

1.  Laita suppilovahverot likoamaan vähään veteen muutamaksi tunniksi.
2. Mittaa kulhoon jauhot ja hyppysellinen suolaa.
3. Lisää rasva kuutioina ja nypi jauhojen sekaan.
4. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Nosta kylmään vähintään puoleksi tunniksi.
5. Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota se öljyssä pannulla.
6. Lisää (pilkotut) sienet ja hienonnettu kinkku ja pyöräyttele hetki pannussa.
7. Sekoita ranskankerma, kananmunat, juustoraaste ja suola.
8. Jaa taikina 12 osaan  ja taputtele taikinat muffinisyvennyksiin. Reunat noin 2 cm korkeiksi.
9. Jaa taikinakoloihin ranskankermaseos. Jaa päälle sieni-kinkkutäyte.
10. Paista 175 asteessa keskitasolla 25 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköiset piiraat :) mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
  2. Tuli mieleen, etten ole pitkään aikaan leiponut suolaista piirakkaa. Pitääkin kehitellä jotain syksyn sadosta! Mukavaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista