9. toukokuuta 2012

Keksinmuruja talo täyteen? Tässä tulee ohje.

Tässä talossa pienempi tyttö on vienyt viime aikoina niin paljon huomiota, että keskittynyt yhdessäolo esikoisen kanssa on ollut kortilla. Saksiharjoitusten ja sormivärimaalauksen sekä matojenkaivuun lomaan sopi siis keksiä jotain kivaa leipomista.

Tuumasta toimeen. Näin Kotivinkin vanhassa numerossa helppojen kaurakeksien ohjeen ja päätin tehdä niitä yhdessä Ellin kanssa samalla kun vauva nukkuu. Sulatin voin ja Elli sekoitti aineksia joukkoon. Taikinakasojen nostelu pellille sujui melkein hyvin. Yhteinen sopimus pitää taikinakasat kasoina ei toiminut Ellin osalta yhtään ja hän silkasta (vahingon)ilosta lätisti ja litisti taikinaa pitkin peltiä.

No, keksit paistettiin ja maistettiin ja sitten imuroitiin keittiö. Niin, imurointi on olennainen osa näiden keksien syvintä olemusta. Jostain syystä sitä ei mainittu reseptissä, siinä luki vain hienovaraisesti jotain, että keksipurkin pohjalle jääneet murut voi laittaa uuniomenoiden päälle tai murustella jäätelöannokseen. Meillä ne murut ainakin olivat kaikki lattialla, joten nuo reseptin vinkit tuntuivat hieman pöljiltä.


Seuraavana päivänä Elli nousi ruokahuoneen senkin ääreen ja nappasi keksin jälkiruoaksi. Minä käänsin selkäni, kävelin keittiöön laittamaan astioita ja Elli havaitsi samaan aikaan keksien murenevan laadun ja murusteli lattialle kokeeksi muutaman keksin. Piitu ryömi puolivuotiaan innokkuudella apajille. Se sentään vähän lämmitti sotkun keskellä mieltä, kun Piitu nuoli lattialta muruja ja näytti niin tyytyväiseltä. Toruin Elliä sen verran, että hän pomppasi pystyyn ja käveli keittiöön ja liian myöhään huomasin, että käsissä oli vielä yksi keksi. Imuroitiin sekä ruokahuone että keittiö ja varmuuden vuoksi vähän olohuonettakin.

Tässä siis korjattu keksiresepti:

Erittäin murenevat kaurakeksit (joskin helpot tehdä)

Sulata 125 g voita. Sekoita joukkoon 3 rkl fariinisokeria, 2 dl kaurahiutaleita, 1 dl vehnäjauhoja, 1 tl leivinjauhetta ja pieni ripaus suolaa. Nosta taikinasta kasoja pellille ja paina niitä hieman matalammaksi. Paista 200 asteessa 6 - 8 minuuttia. Ota imuri esiin. Anna lapselle keksi ja käske hänen seistä paikallaan tai ripusta sellainen syöttölappukaukalo kaulaan. Imuroi murut. Syö loput keksit itse salaa tai murenna suosiolla ne samantien niitten uuniomenoiden päälle. Tai syökää keksit ulkona piknikillä!


3 kommenttia:

  1. Mennään juhannuksena piknikille??? Enkä voi sille mitään et Elosen leipomon mansikkaleivokset saavat minur taivaaseen... Voisitko keksiä jotain niin HYVÄÄ..?

    VastaaPoista
  2. : D Eli näitä meillä ei ainakaan leivota nyt pariin päivään, kun vastikään tuli imuroitua... Murenevuutta lukuun ottamatta vaikuttavat kyllä tosi kivoilta kekseiltä. : )

    Olen muuten ollut huomaavinani, että vauva- ja taaperoikäisten mielestä ihan kaikki lattialta löytyvä on Herkkua isolla hoolla - vähän samaan tapaan kuin sitten isompana kaikki ruoka maistuu jotenkin paremmalta ulkoilmassa. Meilläkin pojanpalleroinen on monesti vähän huono syömään, mutta annas kun löytyy pöydän alta pari päivää pölyssä marinoitunut herne tai jokin muu aarre, niin nam-nam!

    VastaaPoista