2. helmikuuta 2016

Nyhtöpulla mustikka- ja puolukkatäytteellä



Joulun aikaan leivoin nyhtöpullaa. Kyseessä on siis peruspullataikina, johon tulee täyte vaniljatuorejuustosta ja marjoista. Taikinan muotoilutapa oli jotain minulle aivan uutta. Idean näin Valion ruokasivuilta.

Kiva tarjottava kahvipöytään, jokainen voi ottaa sitä makua, mikä paremmin maistuu.

Vinkki: pullan päälle voi myös valuttaa paksua kinuskia  tai valkosuklaata raidoiksi. Täytteeksi käyvät karamellisoidut omenapalat, marjat, persikka, aprikoosi tai vaikkapa pähkinät. Sekoita pähkinöiden kanssa vaniljatuorejuuston joukkoon pari ruokalusikallista vaahterasiirappia.

Nyhtöpulla

2½ dl maitoa
½ pkt (25g) hiivaa
1 dl sokeria
½ tl suolaa
½ rkl jauhettua kardemummaa
n. 7 dl jauhoja
75 g voita

Täyte:
200 g vaniljatuorejuustoa
1 dl mustikoita
1 dl puolukoita

voiteluun kananmunaa
koristeluun tomusokeria


1. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää kardemumma ja sokeri ja hieman jauhoja. Lisää suola.
2. Lisää jauhoja vähitellen koko ajan taikinaa sekoittaen ja vaivaten.
3. Lisää myös pehmeä voi ja vaivaa taikina tasaiseksi.
4. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi liinalla peitettynä.
5. Jaa taikina kahtia ja kauli molemmat osat hyvin jauhotetulla pöydällä ympyröiksi (halkaisija 25 cm).
6. Nosta toinen levy uunipellille leivinpaperin päälle ja levitä pinnalle vaniljatuorejuusto. Ripottele toiselle reunalle mustikat ja toiselle reunalle puolukat. Nosta toinen taikinalevy kanneksi.
7. Leikkaa levy 12 sektoriin siten, että palat jäävät keskustasta kuitenkin hyvin kiinni.
8. Kieritä sektorit kierteelle.
9. Kohota 10 minuuttia. Voitele kananmunalla ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 20 minuuttia.
10. Sihtaa jäähtyneen pullan pinnalle runsaasti tomusokeria.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti