31. elokuuta 2014

Arkiruokaa - supersunnuntai keittiössä

Paprika-jauhelihapataa, bataattikeittoa, broileri-fetapannua ja kasvispihvejä.

Talven mittaan aloin harrastaa keittiön supersunnuntaita. Valmistan siis kolmea neljää ruokaa yhdeltä seisomalta alkuviikkoa varten. Aamupäivällä voi lähteä huoletta ulos lasten kanssa ja ruoka on valmiina - tai töissäkäydessä on kiva, ettei vähää vapaa-aikaa tarvi kuluttaa keittiössä.

Ajattelin nyt julkaista yhden sunnuntaisetin. Samantapainen artikkeli oli uusimmassa Kodin kuvalehdessäkin!

Tänään valmistui broileri-fetapannua, bataatti-kasvissosekeittoa, paprika-jauhelihapataa, kasvispihvejä ja bonuksena porkkanakakkua. Aikaa meni vähän yli kaksi tuntia - varmaan kahdessa tunnissakin selviää, jos on vähän tarkempi kuin minä. Mutta tuohon aikaan myös siivosin keittiön, mikä on multa aika hyvä! Ja silleenkin kävi, että olin unohtanu uunin grillitoiminnolle ja sillä sitten paistelin porkkanakakkua ja ihmettelin, kun ei kakku kypsy. No, se saatiin korjattua, kun hoksasin asian ja laitoin vähän lisäaikaa alalämmöllä.

Ihan erityissuosittelut tuohon paprika-jauhelihapataan, mikä muuten on arkinen muunnos possu-chilipadasta. Reseptissä vilahtava punaviinietikka on tuiki tarpeellinen maun kannalta. Kokeilkaa!

Jos joku innostuu supersunnuntaista, niin kannattaa valita kokattavia ruokia niin, että osa on uunissa valmistuvia ja osa liedellä. Hyvä kombo on esimerkiksi kiusaus/laatikko, keitto, murekepihvit ja jokin kastike.

Alla reseptit tämänpäiväisiin ja vinkkejä valmistusjärjestykseen.

1. Grillaa halkaistut paprikat. Pilko sillä välin sosekeiton kasvikset. Raasta myös porkkanat kasvispihveihin (200g) ja porkkanakakkuun (4 dl).
2. Ota paprikat uunista, nosta kasvikset tilalle. Valmista jauhelihapata ja lisää paprikat myöhemmin. Pata saa hautua koko loppuajan.
3. Valmista kakkutaikina. Ota kypsät keittokasvikset uunista ja paista kakku.
4. Valmista sosekeitto paahdetuista kasviksista.
5. Kuori jäähtyneet paprikat ja lisää jauhelihapataan. Valmista kasvispihvitaikina.
6. Pilko uunijuurekset, mausta. Ota porkkanakakku uunista ja nosta juurekset tilalle. Vie kakku ulos jäähtymään.
7. Paista kasvispihvit pannulla voissa.
8. Paista broileripalat pannulla ja lisää ne uunijuuresten päälle ja paista vielä 10 minuuttia.
9. Kuorruta kakku.

Alla reseptit:


Paprika-jauhelihapata

5  punaista tai keltaista paprikaa
400 g sika-nautajauhelihaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
400 g tomaattimurskaa
70 g tomaattipyrettä
3 dl vettä
2 rkl punaviinietikkaa
n. 1 tl suolaa
1 tl oreganoa
mustapippuria myllystä

1. Halkaise pestyt paprikat ja poista siemenet. Grillaa uunissa grillivastuksen alla 250 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes kuoret muuttuvat osittain mustiksi. Nosta jäähtymään.
2. Ruskista pannulla jauheliha. Lisää hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Kuullota hetki.
3. Lisää tomaattimurska, tomaattipyre, punaviinietikka, vesi ja mausteet. Anna hautua hiljalleen.
4. Kuori jäähtyneet pprikat ja pilko paloiksi, lisää padan joukkoon. Hauduta 30-60 minuuttia kannen alla.


Bataatti-kasvissosekeitto

600 g bataattia
200 g perunaa
200 g porkkanaa
1 iso sipuli
1 rkl öljyä
8 dl vettä
2 dl maustettua ruokakermaa (esim. sipuli, yrtit tai juusto)
suolaa, mustapippuria

1. Kuori ja lohko kasvikset ja pyöräytä kevyesti öljyssä uunipannulla. Paahda uunissa 225 asteessa, kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
2. Mittaa kattilaan vesi ja kiehauta. Lisää paahdetut kasvikset ja keitä pari minuuttia. Soseuta.
3. Lisää ruokakerma ja mustapippuria sekä tarvittaessa suolaa. Kiehauta.

Kasvispihvit

200 g perunaa
200 g porkkanaa
100 g juuriselleriä
2 kananmunaa
n. ½ dl vehnäjauhoja
2 dl juustoraastetta
½ tl suolaa
1 tl persiljaa

1. Kuori juurekset. Paloittele peruna pieniksi paloksi, keitä kypsäksi ja soseuta haarukalla.
2. Raasta porkkanat ja juuriselleri.
3. Yhdistä kaikki ainekset kulhossa ja sekoita hyvin.
4. Paista paistinpannulla öljy-voiseoksessa pihvejä keskilämmöllä noin 5 minuuttia per puoli.


Broileri-fetapannu

Uunikasvikset:
n. 800 g erilaisia kasviksia (perunaa, porkkanaa, sipulia, juuriselleriä, paprikaa tms.)
n. 1 rkl öljyä
nokare voita
3/4 tl suolaa
silputtua tuoretta yrttiä (tai kuivattua esim. persiljaa, provencen mausteseosta)

400 g broilerin rintafilettä
voita
150 g fetajuustoa

1. Kuori ja pilko kasvikset. Kaada kasvikset uunivuokaan ja lisää nokare voita, öljyä, suolaa ja yrttejä. Paahda uunissa 225 asteessa 15 - 20 minuuttia.
2. Pilko rintafileitä pienemmiksi paloiksi. Paista palojen  pintaan kaunis väri voissa pannulla.
3. Lisää uunikasvisten päälle paistetut broilerit ja fetakuutiot. Paista uunin ylätasolla noin 10 minuuttia, kunnes broilerit ja kasvikset ovat kypsiä.


Porkkanakakku (kakkupohja maidoton)

3 munaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
1½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 mm neilikkaa
½ tl inkivääriä
1 tl vaniljasokeria

4 dl (tiiviinä) porkkanaraastetta
1 dl öljyä

Kuorrute:
100 g tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
2 tl sitruunamehua
50 g valkosuklaata
½ tl sitruunan raastettua kuorta

1. Pohjaa varten vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan varovasti käännelleen. Lisää myös porkkanaraaste ja öljy.
3. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.
4. Anna kakkupohjan jäähtyä.
5. Valmista kuorrute. Sekoita tuorejuusto, tomusokeri, sitruunamehu ja sitruunankuori. Sulata valkosuklaa ja sekoita joukkoon. Levitä kuorrute kakulle ja nosta kylmään jähmettymään.




5 kommenttia:

  1. Aivan mahtavan näkönen kattaus! Ihanat ruuat ja tekemisen meininki, siitä tykkään minäkin. Harrastan itsekin supersessioita, usein tietystä viikonloppuna mutta myös arki-iltaisin päivällisen laiton yhteydessä. Osa satseista menee pakkaseen työeväiksi ja hätävaraksi.

    Tuo paprikapata vaikuttaa todella hyvältä, pitänee kokeilla. Olen ajautunut tilanteeseen, jossa tarvitsee tai oikeastaan saa laittaa sekä liha- että kasvisruokavaihtoehdot. Sitä tarkoitusta varten olen tykännyt ruoista, joista samasta pohjasta saa sekä liha- että kasvisversion. Tuo paprikapata onnistunee hyvin soijarouheesta, vaikuttaa olevan tarpeeksi mausteita ja makua. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos mahtavista ohjeista, täytyykin kokeilla tätä monen ruuan valmistusta yhtä aikaa! :) Minua kiinnostaa vielä, miten säilöit ruuat? Jätitkö kaikki jääkaappiin vai pakastitko osan ja missä järjestyksessä ruuat söitte? :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana blogi sulla, ja nyt mulla :) Kiitos, kiitos. Tulen lukemaan tätä ees ja taas ja sittenkin velä. Ruokalistan otan heti käyttöön.
    t.anne, viiden lapsen ja muutaman aikuisen ruokkija

    VastaaPoista
  4. Kirsi, mä pidän itse ohjenuorana, että kotiruoka säilyy hyvänä 3 - 4 päivää, riippuen ruoasta. Me söimme broileri-perunapadan ensimmäisenä ja paprikapadalla taas on erittäin hyvä säilyvyys, joten sitä sitten viimeisenä. Otin töihin evääksi keittoa. Paprikapata kestäisi hyvin pakastuksen, samoin kasvispihvit, mutta meillä ei pakastamiselle ollut nyt tarvetta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos vastauksesta, kokeiluun menevät nämä ruuat! :)

    VastaaPoista