3. lokakuuta 2012

Puolukkasuklaakakku ja kanelinen kaakao


Leivontafoorumin syyskuun haaste oli kaakaota lasissa ja lautasella. On mukava käyttää sesongin aineksia, jos mahdollista, ja siksipä yhdistin vahvasti kaakaonmakuiseen kakkuun puolukoita ja kaakaojuomaan puolestaan kanelia, joka käy kivasti puolukan kera. Voin kertoa, että pala kakkua ja lasillinen kaakaota vie kyllä takuulla makeannälän!

Tällä luomuksella irtosi mukavasti kolmas sija tässä mittelössä. Sekä minä että mieheni olimme kovasti innostuneita puolukan ja suklaan liitosta ja kakku kestää hyvin muutaman päivän säilytyksen, voipi ollakin parhaimmillaan vasta levättyään yön jääkaapissa.


Puolukka-suklaakakku

175 g voita
3 kananmunaa
2½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakojauhetta
1/4 tl suolaa

2 dl puolukoita

Tarjoiluun:
2 dl vispikermaa
2 tl sokeria
vaniljansiemeniä

1. Sulata voi ja jätä jäähtymään.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
3. Lisää taikinaan vuorotellen sulaa voita ja kuiva-aineseosta (jauhot, kaakao, suola).
4. Kaada taikina voideltuun 24 cm irtopohjavuokaan. Pohjalle voit laittaa leivinpaperin, niin kakku on helpompi irrottaa ja siirtää.
5. Ripottele taikinan pinnalle puolukat ja paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa 25 - 30 minuuttia.
6. Anna kakun jäähtyä kylmäksi asti ennen tarjoamista. Säilytä jääkaapissa.
7. Tarjoilua varten vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja mausta se sokerilla ja aidoilla vaniljasiemenillä.


Kanelinen kaakao (4-5:lle)

1 dl vettä
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 - 4 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 l maitoa

1. Mittaa kattilaan vesi, kaakaojauhe, kaneli ja fariinisokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi.
2. Lisää maito ja kuumenna koko ajan sekoittaen. (Jos haluat tarjota kaakaon kylmänä, annan kohdan 1 mausteliemen jäähtyä haaleaksi ja sekoita joukkoon kylmä maito.)
3. Kaada laseihin ja koristele vatkatulla kermalla (sama kerma, kuin kakun kaverina), suklaalastuilla ja kanelijauheella.

2 kommenttia:

  1. Oi miten herkullinen parivaljakko, maistuisi! :)

    VastaaPoista
  2. Ja mulle oli hieman tuntematon tuo puolukan ja suklaan liitto, mutta se olikin just mun makuun!

    VastaaPoista