8. maaliskuuta 2012

Ranskalainen marjakakku



RuokaPirkka ratkaisi puolestani sen kysymyksen, että mitä leivotaan naistenpäiväksi. Luonnollisesti ohje koki pieniä muutoksia, tein kuoritaikinan hieman erilaisilla suhteilla. Sanoisinpa, että hyvä kakku. Kevyesti pystyi syömään ilmankin kermavaahtoa, mutta illalla sitten herkuteltiin oikein kerman kera.

Olin leipoessani huolissani kahdesta asiasta: Että kannen laittaminen kakkuun ei onnistuisi ja marjatäyte valuisi kakusta ulos leikatessa. No, kansihan oli himppasen haastava asettaa, mutta pienistä rypyistä ei lasketa ja ne sitäpaitsi katosivat paistaessa aika kivasti. Marjatäyte oli niin jämäkkää, että rohkea voisi kokeilla hieman vähemmänkin perunajauhoja. Mutta siitä voi seurata nopeasti sellainen katastrofi, että marjojen mehu imeytyy taikinaan ja rikkoo kakun.

Kakku on sikäli aikaa vievä, että taikinan pitää jähmettyä kylmässä, täytteen jäähtyä ja vielä valmiin kakun tekeytyä mielellään yön yli.

Testasin muuten oman uunin lämpötilaa paistomittarilla nyt samalla. Näyttää siltä, että muutaman vuoden ikäinen Electrolux antaa lämpöä noin 10 astetta liian vähän. Aika hyvin, ystävällä kun uuni heittää 50 astetta - se jo vaikuttaa paistoksiin aika tavalla.



Ranskalainen marjakakku (12 - 16 palaa)

Pohja ja kansi:
150 g voita
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1½ dl mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ dl maitoa

Täyte:
700 g pakastemarjoja (mansikoita, mustikoita ja vadelmia)
1 - 1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl perunajauhoja

 1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää huoneenlämpöiset munat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää seos taikinaan ja sekoita joukkoon myös maito.
2. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle. Taputtele reilu puolet taikinasta jauhotetuin käsin irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille (n. 4 cm). Nosta vuoka ja taikinapala jääkaappiin kovettumaan ainakin tunniksi.
3. Kuumenna marjoja kattilassa miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat lähes sulaneet. Sekoita sokeri ja perunajauhot ja lisää seos kattilaan ja sekoita. Kuumenna sekoittaen, kunnes marjaseos sakenee. Älä keitä. Jäähdytä hyvin.
4. Kaada marjatäyte taikinasyvennykseen. Kauli loppu taikina jauhotetun leivinpaperin päällä vuoan kokoiseksi levyksi. Halutessasi voit nstaa levyn hetkeksi kylmään, jotta sitä on helpompi käsitellä. Kumoa taikinalevy leivinpaperin tai kaulimen avulla vuokaan kakun kanneksi. Tasoita mahdollisia ryppyjä ja paikkaa mahdolliset reiät (kenelle nyt sellaisia..). Painele vielä reunat tasaiseksi.
5. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa huoneenlämpöiseksi ja sitten vielä jääkaapissa, esim. yön yli. Irrota sitten kakku varoen vuoasta.

4 kommenttia:

  1. Tulen kyllä uudelleen ja paremmalla ajalla tutkailemaan blogiasi. Tulin linkkiä pitkin LF.n kautta :D

    Tästä ranskalaisesta marjakakusta kyllä näkee taitosi ja siitä pidin, että pysyttelit ranskalisuudessa koristelussa - tyypillistä usein juuri on, että sirotellaan vain tomua pintaa ! Ten points !
    Linkitän sinut sivuilleni, jotta löydän vaivattomammin.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa! Kiitos kivasta palautteesta, minä seurasin kuuliaisesti vain Pirkan ohjetta. Mutta olihan se kukava, kun onnistui hyvin ja pidinkin kakusta, kaikessa yksinkertaisuudessaan.
    Sinullahan onkin kokemusta tuosta keskieurooppalaisesta meiningistä, mutta mikseipä koristelu voisi noudatella ueamminkin yksinkertaista linjaa - se sopii kotikokille oikein hyvin!

    VastaaPoista
  3. Tämä on tosi ihana kakku ja hienoa että se on vaativuudessaan kuitenkin aika helppo toteuttaa. Tuosta perunajauhojen vähentämisestä sanoisin, jotta en suosittele sitä suoraan kokeilemaan. Teen itse tämän kakun mansikkatäytteellä ja siihen tuo määrä on nippa nappa riittävä. Joskus tuoreista mehukkaista mansikoista tehdessäni laitan jopa enemmän perunajauhoja. Tuo perunajauhojen määrähän riippuu ihan käytettävien marjojen mehukkuudesta :)

    VastaaPoista
  4. On tosi ihana kakku. Jotenkin sellainen hyväntuulinen, kunnioittaa simppelisti leivonnan perinteitä. Pitääkin kokeilla mansikalla, mitä ihanuutta tuoreista varsinkin!

    VastaaPoista