17. lokakuuta 2011

30-minute meal: Feta-yrttikanaa, kasviksia ja kaalisalaattia


Olenpa katsellut noita Jamien 30-minute meal- ohjelmia ja yhdessä jaksossa oli täytettyjä broilerin rintafileitä ja niinpä kokkasin niistä nyt oman versioni. Tämä ei siis ole mitenkään yhdenmukainen tuon Jamien hässäkän kanssa, koska vaihtelin aineksia aika reilusti.

En ihan onnistunut tekemään kaikkea 30 minuutissa. Hauskaa on ollut kyllä lukea muidenkin kokemuksia netistä. 24 minuutin kohdalla hieman juhlin, että helppoa kuin heinänteko, mutta aikaa kuluikin 40 minuuttia, sillä pannukasvikset ottivatkin yllättävän pitkän ajan kypsyäkseen. Jamie valmisti oikeasti lisäkkeeksi tomaatti-parsapannua, mutta vaihdoin sen tällaiseen suomalaiseen versioon, kun ei tuo parsakaan nyt ole kovin ajankohtaista.

Ruoka oli erittäin hyvää ja hauska oli kokeilla tällaista "kiireessä kokkaamista", olenpa jopa toivonut tuota Jamien kirjaa joulupukilta. Jamie on taitavasti kaupallistanut koko osaamisensa ja ideoita tuntuu riittävän, mutta tällainen valmiiden ateriakokonaisuuksien luominen on mielestäni hyvä idea. Itse en ainakaan aina ole niin järin kekseliäs noiden lisukkeiden kanssa.


Feta-yrttibroilerit 4:lle

4 kpl (n. 600 g) broilerin rintafileitä
kourallinen tuoretta persiljaa
kourallinen tuoreita basilikan lehtiä
1 iso valkosipulin kynsi
½ sitruunan kuori
½ tl suolaa
100 g hyvää fetajuustoa (esim. Patros)
ripaus mustapippuria

Juurespannu

oliviöljyä
2 isoa perunaa
2 porkkanaa
½ tl kuivattua timjamia
1 laakerinlehti
1 valkosipulinkynsi kuorineen
suolaa

Kaalisalaatti

½ pieni valkokaali
1 pieni sipuli
½ punainen mieto chilipalko
½ sitruunan mehu (ei kokonaan)
suolaa
mustapippuria ripaus
oliiviöljyä


1. Aloita silppuamalla yrtit ja valkosipuli leikkuulaudalla, heitä päälle suola, sitruunankuori ja pippuri sekä feta ja hienonna koko setti veitsellä pieneksi.
2. Leikkaa pienellä veitsellä rintafileisiin kunon taskut ja täytä fileet. Laita jo pannu kuumenemaan ja lorauta siihen oliiviöljyä.
3. Nosta fileet pannulle kypsymään ja leikkaa pikaisesti leivinpaperista ympyrä ja painele se kanafileiden päälle. Tässä vaiheessa aikaa on mennyt 8-10 minuuttia.
4. Kuori perunat ja porkkanat, leikkaa noin sentin vahvuisiksi suikaleiksi ja heitä lämpimälle pannulle, johon on laitettu laakerinlehti, valkosipulinkynsi kuorineen ja timjamia. Mausta juurekset vielä suolalla. Aikaa on kulunut nyt noin 15 minuuttia. Muista käännellä juureksia ja seurata niiden kypsymistä.
5. Käännä broilerin fileet ja säädä pannun kuumuutta, jos tarpeen. Laita leivinpaperi takaisin kanojen päälle. Itse paistoin hiukan keskilämpöä kuumemmalla.
5. Raasta kaali, hienonna sipuli ja chili ja sekoita ainekset kulhossa. Lisää suolaa, oliiviöljyä, sitruunanmehua ja hiukan mustapippuria. Sekoita. Tarkista maku. Aikaa on nyt kulunut noin 25 minuuttia.
6. Kun broileri on kullanruskeaa molemmin puolin (ja kypsää), nosta se vetäytymään leikkuulaudalle.
7. Tarkista juuresten kypsyys. Niihin saa jäädä hieman purutuntumaan. Kaada juurekset tarjoiluvuokaan. Leikka broileri fiileet paksuiksi siivuiksi ja nostele ne juuresten päälle. Kaada pannun liemi (öljy) broilerin päälle ja heitä pintaan vielä ripaus suolaa makusi mukaan.


8. Hyvää ruokahalua (keittiö siivotaan, kun jaksetaan)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti