19. lokakuuta 2011

Niin helppo ja mahtava elonkorjuuleipä

 

Nyt on iskenyt leipäinnostus. Tämä on ihan mahtava leipä, kätevä tehdä, helppo, vaivaton ja maistuu ainakin paahdettuna vielä kolmen päivän päästä leipomisestakin. Aiemmin tekemäni maalaisleipä oli kyllä tosi hyvää, mutta into jäi päälle ja kokeilin nyt tällaista tanskalaisen Camilla Plumin leipurin nikseistä tuttua ohjetta. Taikinaan tulee tosi vähän hiivaa, koska taikina kohoaa osittain juurimenetelmällä. Luomujauhot saattavat toimia juurileivissä tavallisia paremmin, mutta molemmilla onnistuu. Tässä taikinassa ei käsiään tarvi sotkea, sillä taikinaa vain käytännössä sekoitellaan ja muotoillaan. Kohotus vie useita tunteja. Taikina tulee tässä ajassa kiinteäksi ja helposti leivottavaksi, ja ohjeessakin käskettiin kohottaaa, kunnes taikina on kohonnut tarpeeksi.

Hyvän leivän salaisuus on tosiaan kiireettömyys: tämänkin taikinan tein aamukasilta ja iltapäivällä kahdelta leivän sai uuniin. Eka kerralla paistoin leipiä 35 minuuttia, toisella kerralla tein yhden jättilimpun ja paistoin sitä ehkä 50 minuuttia ja se oli koostumukseltaan parempi ja kuori ihanan paksu ja rapea. Malttakaa vain paistaa tarpeeksi kauan.

Kaikenlaisia leipäsivuja selaillessani löysin hyvän vinkin tällaisen leivän säilyttämiseen: kääri leipä leivinliinaan ja säilytä jääkaapissa!


Elonkorjuuleipä  (1 jättiläisleipä tai kaksi suurtaa leipää)

8 dl vettä
10 g hiivaa
1 kg (luomu)vehnäjauhoja 
        Esim. 200 g luomuruisjauhoja ja 800 g tavallisia puolikarkeita vehnäjauhoja
         tai: ½ täysjyväjauhoja ja ½ puolikarkeita
         tai: 1 dl kauraleseitä, 200g täysjyvävehnäjauhoja, loput hiivaleipäjauhoja
1 rkl (karkeaa) suolaa

Sekoita ainekset pikaisesti tasaiseksi, kunnes taikina pysyy koossa, mutta on edelleen märkää. Kohota taikinaa siinä 1 - 2 tuntia huoneenlämmössä. 



Taita reunat keskustaan pari kertaa ja kohota vielä tunti. 


Taittele reunoja uudelleen ja kohota vielä tunti (yhteensä siis 3 -  4 tuntia). Jos taikina ei ole tarpeeksi kohonnut, jatka kohottamista. Jos kohotat taikinan viileämmässä (12 - 15 astetta), kohotusaika saa olla vaikka 6 tuntia, eikä taikinaa tarvitse välillä käännellä.
Jauhota pöytä ja kumoa taikina sille varovasti. Älä vaivaa. Taittele reunoja muutaman kerran. Vaihtoehtoisesti voit pyöräyttää taikinaa kulhossa muutaman kerran ja kumota taikinan suoraan leivinpaperille.
Nosta kohoamaan leivinpaperille taitokset alaspäin 45 - 60 minuutiksi. 




Lämmitä uuni ja pelti 250-asteiseksi. Siirrä leipä leivinpaperin avulla varoen kuumalle pellille ja pane uuniin. Lisää uunin pohjalle uunipannuun 2 dl kylmää vettä ja sulje luukku heti. Paista 250 asteessa 15 minuuttia. Vähennä lämpöä 200 asteeseen ja paista vielä 25 - 35 minuuttia kullanruskeaksi. Kypsä leipä on kovakuorinen ja pohja kumahtaa kopauttaessa. Jäähdytä ritilällä, älä peitä. Anna leivän jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. 

2 kommenttia:

  1. Sain viimeinkin tehtyä tämän reseptin mukaan leipää ja maku oli todella hyvä. Ulkonäön suhteen kehittämistä riittää, sillä leivästäni tuli aivan muotopuoli ja tämähän ei taas ollut reseptistä kiinni :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä hyvä! Mikä muotopuoli, sehän tuo vaan leipään luonnetta.
    Viillot tehdään aivan viime sekunnilla ennen uuniin työntämistä ja kevyesti pintaan vain. Leipää pitää uskaltaa paistaa riittävästi, jotta saa hyvän värin. Mutta maku ratkaisee, onnea siis "uutisleivästä"!

    VastaaPoista