3. joulukuuta 2013

Sitruuna-unikonsiemenkuppikakut





Sitruuna on parasta. Viime aikoina olen soveltanut samaa kuppikakkujen perusreseptiä ja sillä näyttää tulevan paitsi herkullisia, myös sopivankokoisia (lue: isoja) kuppikakkuja! Paistamisessa kannattaa käyttää muffinipelitä. Kun vuoat laittaa muffinipellin koloihin, muffineista ja kuppikakuista tulee tasaisen muotoisia.


Ja näiden kanssa kokeilin tuorejuusto-voi-tomusokerikuorrutetta.

Sitruuna-unikonsiemenkuppikakut 12 kpl

3 munaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl leivinsoodaa
1 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu (n. ½ dl)
n. 1 rkl unikonsiemeniä

1. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Pese ja raasta sitruuna (vain kuoren aivan uloin keltainen osa). Sekoita raaste ja unikonsiemenet kuiviin aineisiin.
3. Sulata voi. Lisää nyt muna-sokerivaahtoon vuoroin jauhoseosta ja sulaa voita. Sekoita käännelleen. Lisää lopuksi sitruunanmehu.
4. Jaa taikina 12 vuokaan. Paista 200 asteessa 15 minuuttia.

Kuorrute:

150 g tuorejuustoa
100 g voita
n. 4½ dl tomusokeria
1 tl sitruunamehua

1. Sekoita tuorejuusto notkeaksi ja lisää huoneenlämpöinen voi.
2. Sekoita joukkoon myös tomusokeri ja sitruunamehu. Lisää tarvittaessa tomusokeria, että saat sopivat jämäkän mutta notkean massan.
3. Pursota


1 kommentti: