30. elokuuta 2013

Ruiskuorrutettu lohi

 

Aloin tällä viikolla järjestellä ikiaikaista reseptipinoani eli kaikkia niitä lehdistä revittyjä reseptejä. Huh. No, sieltä löytyi kalaherkkujakin, ruiskuorrutettuja ahvenia ja ruislohta, mutta ainekset eivät ihan kotikaapissa täsmänneet, joten tein lohesta oman ruisversioni.

Hauska uutuus ja lohen pinta ei pääse kuivumaan, ruis ja lohi epäilemättä sopivat yhteen. Kuorrutteen määrä saattaa tuntua reilulta, mutta syödessä se oli minusta juurikin sopiva. Seurana avomaankurkkua ja kylmää tillikastiketta. Annospalat voivat olla 100 - 150 g, kuka mitenkin tykkää.


Ruiskuorrutettu lohi (4:lle)

600 g lohifilettä
1 rkl sinappia
1 rkl tuoretta tilliä
½ dl ruishiutaleita
2 rkl ruisjauhoja
3/4 - 1 tl suolaa
2 rkl voita

1. Leikkaa lohi annospaloihin.
2. Voitele palat sinapilla ja ripottele päälle tuoretta tilliä.
3. Sekoita ruisjauhot, hiutaleet ja suola ja ripottele seosta tasaisesti kalojen päälle.
4. Nosta vielä jokaisen annospalan pintaan pari pientä nokaretta voita (rapeuttaa kuorrutusta lisää).
5. Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia fileen paksuudesta riippuen.



2 kommenttia:

  1. Voiskos ruishiutaleet korvata kaurahiutaleilla tai hapankorpulla?

    VastaaPoista
  2. Hapankorppu kuulostaa tosi hyvältä, kaurahiutale on vähän mauton, mutta omaan makuunhan sitä ruokaa laitellaan :)

    VastaaPoista