2. huhtikuuta 2013

Mustaherukka-appelsiinijuustokakku (paistettu)


Meinasin tehdä mustaherukkajuustokakkua, mutta sitten päätin lisätä kakkuun myös appelsiinia, kun mustaherukan ja appelsiinin liittoa aina niin kovin kehutaan. Sopivasti sattui vieraitakin tulemaan ja kakku hävisikin nopeasti. Yllättävää kyllä, se maistui myös perheen lapsille.

Kakun kaveriksi tein kirpeän mustaherukkakastikkeen, koska tykkään niin kovasti mustaherukan mausta. Testasin pullasutia tuohon lautasen koristeluun ja hyvin toimi!

Kyseessä on siis amerikkalaistyyppinen paistettu juustokakku, ei liivatetta.

Mustaherukka-appelsiinijuustokakku

200 g digestive-keksejä
70 g voita

400 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1 dl maitorahkaa
1½ dl luomuruokosokeria
1 rkl perunajauhoja
1 appelsiini raastettu kuori
½ dl appelsiini mehua
3 kananmunaa
200 g mustaherukoita

1. Murenna keksit ja sekoita niiden joukkoon sula voi. Painele seos lieivnpaperin päälle irtopohjavuokaan (24 cm).
2. Täytettä varten sekoita tuorejuusto, maitorahka, sokeri, perunajauhot, appelsiinin raastettu kuori, mehu ja kananmunat. Kun seos on hyvin sekaisin ja tasaista, lisää jäiset mustaherukat.
3. Kaada täyte pohjan päälle. Paista 175 asteessa noin tunti.
4. Jäähdytä kunnolla kylmäksi ennen tarjoilua (mielellään muutama tunti jääkaapissa).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti