Elämässä kaikki on aina kesken, mutta ruoanlaitossa saa hetkessä valmista! Nautitaan! Ruokailmiön blogi päivittyy nykyään harvakseltaan, käy kurkkaamassa aktiivisia Facebook-sivuja!
27. helmikuuta 2013
Kevyt banaanikakku
Kevyt on sinänsä huono sana, tarkoitan ennemminkin, että banaanikakun terveellisempi vaihtoehto. Mutta eikös se kaupassa mene niin, että kevyeksi saa kutsua tuotetta, jossa on 30 prosenttia vähemmän rasvaa tai sokeria kuin verrokkituotteessa. Pätee tähän!
Juu, juu! Täysjyvävehnää, banaania, rypsiöljyä, piimää, kanelia ja sitä rataa. Ja siis hyvää rasvaa ja sitäkin melkoisen vähän. Mutta täyttä herkkua tuli. Iltateellä olin juuri päättänyt herkutella vielä yhdellä siivulla, mutta kappas vaan, joku oli ehtinyt ennen ja napannut viimeisen lautaselle leikatun siivun.
Usein olen itsekin sitä mieltä, että herkkuja on turha kevennellä liikaa, herkut herkkuna mutta kohtuudella. Nyt vain tuli vieraita ja olin juuri päättänyt vähentää herkuttelua, joten tein tosiaan tällaisen version, joka ei kyllä kärsi maussa yhtään. Ja hyvää makua vain lisää se, kun tietää, että aineksissa on hyviä valintoja ü
Kepoisampi banaanikakku
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1½ dl luomuruokosokeria
1 tl kanelia
½ tl jauhettua neilikkaa
½ tl jauhettua kardemummaa
3 - 4 kunnolla kypsää banaania (reilu 300 g kuorittuma)
3/4 dl rypsiöljyä
2 dl piimää
2 kananmunaa
Vuokaan:
1 rkl voita
kauraleseitä
1. Sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda ja mausteet.
2. Survo toisessa kulhossa banaanit soseeksi (sauvasekoittimella) ja lisää joukkoon rypsiöljy, piimä ja kananmunat ja sekoita tasaiseksi.
3. Yhdistä nesteseos jauhoihin varovasti käännelleen. Sekoita mahdollisimman vähän.
4. Kaada taikina voideltuun ja leseillä jauhotettuun vuokaan.
5. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia.
6. Anna jäähtyä jonkin aikaa ja kumoa sitten. Anna jäähtyä täydin vuoalla peitettynä.
Tunnisteet
hedelmät ja marjat,
kuivakakku
26. helmikuuta 2013
Ohraleipä. Ja voita ja juustoa.
Joku aika sitten ostin ohrajauhoja, mutta leipävarastot ovat pullottaneet koko ajan, joten nyt vasta pääsin leipomaan. Syötiin tätä minestronekeiton kaverina, resepti tulossa siihenkin.
Selvitin myöskin, mitä se "otti ohraleipä" oikein tarkoittaa. No, se tarkoitti ennen vanhaan sellaista huonoa tilannetta, jossa rukiin puutteessa jouduttiin turvautumaan vähäpätöisempään ohraan. Nykyäänhän perinteinen ohraleipä on kovassa huudossa, joten perinteinen merkitys on hieman ajastaan jäänyt. Sen kyllä huomasin, että taikina on tahmeaa ja erittäin takertuvaa, joten nykypäivän katastrofi voisi ollakin taikinan liimautuminen alustaan..
Nämä leivät paistetaan kuumassa ja tuloksena on ihanan rapea kuori. Itse keksin työntää banaanikakun uuniin rieskojen kohotessa, ja sen seurauksena kohotin leipiä liian pitkään ja ne aavistuksen lässähtivät. Siis hoh hoijaa. Niin on nopeaa tajunnan ja inspiraation virtaa välillä keittiössä, ettei järki pysy perässä.
Ohraleivät (2 kpl)
5 dl maitoa tai piimää
½ pkt hiivaa
1 tl suolaa
5 dl ohrajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
ohrajauhoja
1. Liota hiiva haaleaan maitoon. Lisää suola ja orhajauhot ja anna tekeytyä puolisen tuntia.
2. Sekoita puuharukalla sekaan vehnäjauhot ja kohota puolisen tuntia.
3. Kaada taikina hyvin jauhotetulle pöydälle ja jaa taikina kahtia. Muotoile kaksi pyöreää limppua.
4. Kohota puoli tuntia liinan alla.
5. Paista250 asteessa 20 minuuttia.
Tunnisteet
leipä,
suomalainen ruokaperinne
25. helmikuuta 2013
Omena-pähkinäkakku
Pehmonen piirakka, jossa omenaa sekä pähkinää. Ohje on versioitu tästä rouskuvasta omenakakusta.
Ja kakkuun kannattaa käyttää jotain hapokasta omenalajiketta. Kuten kuvista näkyy, käytin Granny Smithejä paremman puutteessa, ja eihän niistä irtoa makua siihen malliin, kuin tarve vaatisi.
Tämän herkun kanssa voi tarjota kermavaahtoa, jäätelöä, ranskankermaa tai paksua vaniljakastiketta.
Omena-pähkinäkakku
½ l omenanpaloja (3 omenaa, hapan lajike)
80 g pekanpähkinöitä
125 g voita
1½ dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
1 tl vaniljasokeria
1. Kuori omenat ja pilko ne pieniksi paloiksi.
2. Rouhi suurin osa pähkinöistä, jätä muutama koristeluun.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna.
4. Lisää taikinaan kuivat aineet.
5. Lisää omenanpalat ja rouhitut pähkinät ja sekoita vielä kunnolla sekaisin.
6. Levitä taikina voideltuun 24 cm irtopohjavuokaan.
7. Paista 175 asteessa 40 minuuttia.
Tunnisteet
hedelmät ja marjat,
pähkinät
20. helmikuuta 2013
Lohi-munapiirakka (kannellinen)
Tällä lohi-munapiirakalla osallistuin tammikuun leivontahaasteeseen (Tarkan euron haaste: leivonnainen alusta loppuun alle 8 eurolla). Kaikki tarvittavat aineet piti siis ostaa tuolla rahalla, joten hieman piti harkita, mitä tekisi. Tässä ei toisin sanoen laskettu piirakan todellisia kustannuksia, vaan suolasta ja lohesta lähtien kaikki ostettiin. Tilliin ei ollut budjetissa varaa, sitä voi vielä kotikeittiössä halutessaan lisätä. Ainekset (voi, vehnäjauho, suola, kananmunat, lohi ja kermaviili) yhteensä 7,70€ (tammikuussa 2013). Käykää kurkkaamassa haastetta, saa hyviä ja edullisia vinkkejä!
Toinen sija toi Lékuélta hienon paketin.
Kannellinen lohi-munapiirakka
200 g voita
5 dl vehnäjauhoja
½ dl vettä
1/3 tl suolaa
2 kananmunaa keitettynä
150 g kylmäsavulohta
1 prk (200g) kermaviiliä 10%
2 kananmunaa
1. Nypi huoneenlämpöinen voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää suola. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi (käsin).
2. Anna taikinan levätä viileässä. Keitä sillä välin kaksi kananmunaa täytettä varten.
3. Jaa taikina kahteen osaan. Toinen osa saa olla hieman reilumpi, siitä tulee pohja.
4. Kauli pohja tasaiseksi, pyöreäksi levyksi ja leikkaa siitä irtopohjavuoan (24cm) reunoja myötäillen pyöreä pala. Leikkaa noin 2 cm suurempi ympyrä, jotta saat reunoja nostetuksi vuoan reunoille.
5. Kauli toinen osa ja leikkaa se juuri irtopohjavuoan (24cm) kokoiseksi. Ylijäämäpaloista voit tehdä koristeita piirakan pinnalle.
6. Täytettä varten kuori ja pilko kananmunat. Pilko myös kylmäsavulohi. Sekoita kulhossa kaksi raakaa kananmunaa (ota tilkka kananmunaa talteen piirakan kannen voitelua varten. Lisää kermaviili, kylmäsavulohipalat ja kananmunanpalat ja sekoita täyte sekaisin.
7. Nosta suurempi pohja kevyesti voideltuun irotpohjavuokaan ja muotoile reunat.
8. Kaada täyte pohjan päälle.
9. Rullaa kansi varovasti paikoilleen ja pianele kantta reunoilta kiinni. Pistele kanteen reikiä veitsen kärjellä.
10. Koristele halutessasi ja voitele kananmunalla.
11. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 40 minuuttia.
Tunnisteet
kala,
suolainen piirakka
Palkinto Lékuélta
Tammikuun leivontahaasteessa Leivontafoorumilla leivottiin tarkan euron parissa. Leivonnainen sai maksaa korkeintaan 8 euroa ja kaikki ainekset oli ostettava sillä. Ei siis kotivarastojen hyödyntämistä tai hintojen osittamista vaan kova peli alusta loppuun :)
Itse osallistuin tällä kannellisella lohi-munapiirakalla ja yllätyksekseni suolainen leipomukseni pärjäsi makeiden unelmien keskellä ja sijoittui kakkoseksi.
Postista saapui Lékuén uskomaton paketti. Olin salaa toivonut Lékuélta Dekomax koristelukynää ja se oli kuin olikin tuossa paketissa, mutta niin oli muutakin kiintoisaa! Tikkarimuotit, silikonisia muotteja ja macaronleivonta-alusta. Meinasin alkaa siltä seisomalta sulattamaan suklaata tikkareita varten, mutta maltan mieleni vielä hetken. Koristelukynässä on kuusi erilaista pursotinkärkeä ja sillä voi pursottaa paitsi macaroneja, normaalit kakkukermat ja kirjoitella tekstejä sun muuta. Voi olla, että tekniikka vaatii alussa hieman treenausta.
Noita silikonivuokia aion käyttää kylmien hyydytettävien jälkiruokien tekoon. En oikein pidä silikonisista kakkuvuoista, lopputulos on vain mielestäni metallisessa vuoassa parempi. Mutta esim. pannacotat voisi olla erittäin kätevä valmistaa noissa vuoissa.
Tunnisteet
leivontahaaste
19. helmikuuta 2013
Broileri-papukeitto
Aamulla Huomenta Suomessa oli juttua ruokahävikistä ja johonkin kerrostaloon oli perustettu taloyhtiön herkkupesä, johon asukkaat voivat tuoda ruokia, jotka heillä jäisivät käyttämättä. Siis aivan syömäkelpoista ja hyvää, pakkauksissa olevaa ruokaa. Jotenkin vaikea ymmärtää, että miksi ihmisillä olisi tällaista ruokaa kaapeissaan, mutta niin vain pesään ilmestyi kaikenlaista hedelmistä glögiin. Syömäkelpoista ruokaahan heitämme pois vuodessa keskimäärin 23 kiloa, mikä on hurja määrä. Itse yritän kyttäillä jääkaapin sisältöä päivittäin ja tänään huomasin, että on broilerin viimeinen käyttöpäivä. Kuiva-ainekaapista löytyi kuin tilauksesta valkoisia papuja ja niin tuli sitten idea meksikolaistyyppisestä broilerikeitosta. Tuoretta chiliä voi lisäillä halutessaan, minä tein yllättäen taas lapsiystävällisen version.
Keiton voi tarjota ranskankerman, krutonkien ja kurkkuraasteen kera. Broilerin sijasta voisi käyttää jauhelihaa tai vaikka soijapaloja.
Broileri-papukeitto (4:lle)
8 dl vettä
1 dl (risotto)riisiä
1 iso punainen paprika
1 porkkana
1 tl suolaa
1 tl kuivattua persiljaa
½ tl chilimausteseosta
(½ tuore mieto punainen chili)
½ tl paprikajauhetta
½ tl juustokuminaa
1 rkl öljyä
250 g broilerin maustamattomia filesuikaleita
1 tkl (425 g ) valkoisia papuja tomaattikastikkessa
1. Kiehauta vesi. Lisää riisi, pieneksi kuutioitu punainen paprika ja porkkana sekä mausteet. Keitä hiljalleen 20 minuuttia.
2. Paista pannulla öljyssä broilerinsuikaleet ja hienonnettu sipuli. Lisää ainekset keiton joukkoon.
3. Lisää lopuksi keittoon tölkillinen papuja tomaattikastikkeessa ja anna hautua vielä 10 minuuttia.
Tunnisteet
broileri,
keitto,
pavut/ palkokasvit
17. helmikuuta 2013
Sitruuna-kinuskimuffinit
Aikaa sitten osallistuin Leivontafoorumin ekstrahaasteeseen, jossa Valio sponsoroi meille uusia tuorejuustomakuja, joita tuli käyttää leivonnassa. Kokeilin paria eri reseptiä ja nämä sitruuna-kinuskimuffinit julkaisin sitten Valion sivuilla.
Sitruuna-kinuskimuffinit
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
200 g sitruunatuorejuustoa
2 kananmunaa
2 rkl lemon curd-tahnaa
3/4 dl öljyä
lemon curd sitruunatahnaa
1 dl sokeria
1 dl kuohu- tai vispikermaa
50 g valkosuklaata
1. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sokeri.
2. Sekoita toisessa kulhossa pehmitetty tuorejuusto, sitruunatahna, kananmunat ja öljy.
3. Yhdistä nesteseos kuiviin aineisiin ja sekoita tasaiseksi.
4. Nostele puolet taikinasta muffinivuokien (12 kpl) pohjille. Lisää jokaiseen vuokaan teelusikallinen sitruunatahnaa.
5. Nostele muffinien pintaan loppu taikina ja paista muffineja 200 asteessa 17 - 20 minuuttia.
6. Valmista kuorrute kuten kinuski. Sulata sokeri pannulla ja
paahda sitä hetki varoen. Lisää kerma ja sekoittele, kunnes sokeri sulaa
kerman joukkoon.
7. Nosta kinuski pois liedeltä ja anna jäähtyä hetki. Paloittele sekaan valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi.
8. Kuorruta jäähtyneet muffinit kuorrutteella ja koristele.
Vinkki: Sitruunatahna kannattaa valmistaa itse. Se säilyy
jääkaappissa noin viikon. Sekoita kattilassa 2 sitruunan raastettu kuori
ja mehu, 2 dl sokeria, 2 kananmunaa ja 2 tl maissitärkkelystä.
Kuumenna, kunnes tahna pulpahtaa. Sekoita joukkoon 50 g voita.
Tunnisteet
leivonnainen
Tilaa:
Kommentit (Atom)













