19. toukokuuta 2014

Cashew-kasvispihvit


Pitkästä aikaa tein kasvispihvejä. Päätin muokata hyväksi havaitsemaani cashew-porkkanapihvien ohjetta. Olen kokeillut vaikka millaisia pihvejä, mutta täydellistä ohjetta ei ehkä ole vastaan tullut. Raastepihveissä on monesti se onglema, että ne ottavat väriä niin nopeasti, että pihveihin jää hieman liikaa purutuntumaa, siksi päätinkin nyt kypsentää kasvikset etukäteen. Kasviksiksi käy melkein mikä vaan.

Pihvien kanssa söimme ratatouille-tyyppistä tomaattikasvishöystöä ja riisiseosta. Viimeisellä Kreikan reissulla saimme eräässä ravintolassa lisukkeena riisiseosta, jossa oli kolmea erilaista riisiä, paahdettuja pinjansiemeniä ja öljyä ja olisiko keitetty liha- tai kasvisliemessä. Tosi hyvää!


Cashew-kasvispihvit (4:lle)

200 g perunaa
100 g porkkanaa
100 g kukkakaalta
50 g juuriselleriä
100 g cashewpähkinöitä
3/4 tl suolaa
tuoretta persiljaa (1 tl kuivattua persiljaa)
mustapippuria
½ dl korppujauhoja
2 dl (12%) kermaviiliä

1. Kuori ja paloittele kasvikset (vähemmän aikaa kypsyvät isommiksi paloiksi). Keitä napakan kypsiksi.
2. Survo kasviksia haarukalla tai puusurvimella (saa jäädä karkeaksi).
3. Sekoita kaikki ainekset pihvimassaksi.
4. Kuumenna pannu ja paista pannulla melko pieniä pihvejä, koska isot pihvit on vaikeampi pitää kasassa. Paista keskilämmöllä 3 - 4 minuuttia per puoli.


2 kommenttia:

  1. Meillä oli yliopiston ruokalassa maailman parhaita kasvispihvejä, pitäisiköhän mennä sinne utelemaan reseptiä... ;) Nämä kyllä näyttävät niin herkullisilta, että päätyivät piiiitkän pakko kokeilla -listani jatkoksi. Cashew kun vielä sattuu olemaan se ainoa pähkinä, jolle en ilmeisesti ole allerginen.

    VastaaPoista
  2. Näitä todellakin aion tehdä joku päivä, näyttävät hyviltä! Samaan ongelmaan olen törmännyt kasvispihvien kanssa eli vaikuttaa lupaavalta! Lisäksi cashewpähkinät ovat herkkuani :)

    VastaaPoista