9. tammikuuta 2013

Lohinyytit


Tässä pyhien aikaan on nyt ollut monenlaista kiirettä ja askartelua, blogi on vähän kärsinyt tästä kaikesta kiireestä. Perinteisesti askartelen joulukortit itse ja nyt innostuin vielä hieman origameista ja olen iltaisin näperrelyt niitäkin lasten mentyä nukkumaan. Kuvassa onkin yksi kuudesta origamista kasattu tähti. Myös neulominen on hieman vienyt mennessään ja valkuviakin on pitänyt tilata ja puuhata valokuvakirjoja.. Ja lapset kyllä haastavat ajankäytön päivittäin muutenkin.

Askartelun lomassa on toki mukava juoda kuumaa teetä ja syödä joku hyvä suolapala, esimerkiksi lohinyytti. Joskus tulee sellainen pieni paniikki, että mitä suolaista sitä kahvipöytään nopsasti keksisi. Kokeilin tällaisia lohinyyttejä ja ne osoittautuivatkin oikein hyviksi.

Ps. Makeiden herkkujen keksiminen ei jostain syystä tuota niin usein ongelmia...

Lohinyytit (12 kpl)

500 g lehtitaikinaa (6 levyä)

250 g savulohta tai loimulohta
1 dl ranskankermaa
2 pehmeäksi keitettyä kananmunaa
1 raaka kananmuna
1 dl juustoraastetta (esim. voimakasta kermajuustoa)
tilliä ja ripaus mustapippuria

1. Ota lehtitaikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön noin puoli tuntia aikaisemmin.
2. Perkaa ja pilko savulohi pieneksi. Sekoita siihen ranskankerma.
3. Kuori pehmeksi keitetyt kananmunat ja pilko ne. Sekoita kananmunapalat täytteen joukkoon.
4. Lisää raaka kananmuna sitomaan täytettä. Sekoita täytteeseen myös mausteet ja juustoraaste.
5. Leikkaa lehtitaikinalevyt kahdeksi neliöksi.
6. Nosta jokaisella taikinaneliölle noin ruokaluskallinen täytettä ja sulje nyytit huolellisesti nostamalla kulmat ylös täytteen päälle. Nipistä taikinakulmat kunnolla yhteen.
7. Paista 225 asteessa 10 -  15 minuuttia.


1 kommentti:

  1. Ihailen kyllä tuota ajankäyttöäsi, että ehdit niin paljon lasten lisäksi, askarrella, tehdä käsitöitä, leipoa ja kokata näitä kaikkia ihania herkkuja! :)

    Mahtavaa Katja ja oikein hyvää uutta vuotta Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista