4. heinäkuuta 2011

Roomassa, vol2: Pizza Napolitana

Kyllä se on vaan niin, että pizza oli Roomassa ihan huikean hyvää. Sekä ravintolasta tilattuna että lähikaupan tiskistä piknik-evääksi poimittuna. Olen aina niin kateellinen monille Euroopan maille elävästä leipomo- ja kahvilakulttuurista ja ruokakaupoissa myytävistä snack-vaihtoehdoista. Roomassa piskuisistakin Despareista löytyi tuoretta Pizza Biancaa ja focacciaa palvelutiskiltä, suuremmasta kaupasta vähintään kuutta eri pizzaa ja samanverran täytettyjä focaccia-leipiä sekä tuoreita leivonnaisia. Kyllä kelpasi napata evästä mukaan. Puhumattamakaan kaikkien lompakolle sopivista viineistä ja kuohuviineistä.

Pizza Napolitana eli hyvin ohutpohjainen versio tuosta italian herkusta oli kahdessa ravintolassa kerrassaan suussasulavaa. Toisessa pizzassani esimerkiksi oli vain mozzarellaa, pekonia ja parmesania ja se oli ihan mahtavaa. Arvelimme, että rasvan määrällä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa.



Tällä viikolla siis aidosta pizzasta johtuvia vierotusoireita on hoidettava kaikin keinoin. Tänään suunnittelin hyvän tovin, josko kokeilisi jotain superohutta pizzapohjaa ja pitäisikö se pizzakivi sitten kuitenkin ostaa... Noh, syötyäni överit herkullisia, tuoreita mansikoita lopetin haaveilun kaikesta ruoasta.

Seuraavaksi matkailemme Suomen suvessa! Roomasta koontina muutama juttu.

Suosittelen:
-pizzaa, pizzaa ja vielä pari pizzaa
-piknik Colosseumin lähistöllä
-huokeampikin kuohuviini
-Colosseum iltavalaistuksessa, kuten muukin Rooma
-ravintolaruokaa Trastveren kaduilla ilta-aikaan

Ei kannata vaivautua:
-valmiit (turisti)menut ravintolassa
-ruuhkaisena poikkeuspäivänä bussin venailu
-Berlitzin Rooma-opas
-englannin puhuminen, jos vastataan italiaksi (ihan sama puhua vaikka suomea, viesti menee kyllä perille ü)

Kaikille hyviä kesämatkoja!

4 kommenttia:

  1. Ollaan poikakaverin kanssa suuntaamassa parin viikon päästä myös Italiaan, tosin Torinoon Rooman sijasta. Odotan kyllä innolla, että pääsee maistamaan aitoa pizzaa ja toki myös jäätelöitä ja muita hyviä herkkuja.

    VastaaPoista
  2. Kivaa! En ole Torinossa käynytkään! Jos olette kahvin ystäviä, niin kannataa metsästää myös herkullista kahvia, sitä meillä on myös ollut tällä viikolla ikävä.

    VastaaPoista
  3. Mäkin olen Roomassa käydessäni syönyt todella hyvää pizzaa :) Ja muistan epätodellisen tunteen kun istuttiin kadulla ravintolaan, katsahdin kadunvartta eteenpäin ja siinä se Colosseum olla möllötti suomalaistytön huidellessa pizzaa naamariin :D On se matkailu niin ihanaa.

    VastaaPoista