12. lokakuuta 2013

Ristiäistarjoilut

 
Pieni poikamme sai nimen ja juhlimme siskoni kanssa tuplaristiäisiä. Vieraita olikin siitä syystä reippaasti, yli kolmekymmentä aikuista ja toistakymmentä lastakin. Olin huolissani, että riittävätkö tarjottavat, mutta hyvin sitten riittivät.

Ruokavalioista piti huomioida laktoositon ja munaton sekä sipuliton, joten sellaisiakin vaihtoehtoja joukosta löytyi. Laitan tähän valmistetut määrätkin, niin käy vähän ilmi, minkä verran ruokaa valmistetaan noin 50 hengelle.

Sellainen kiva yksityiskohta vielä jaettavaksi, että perinteisen etiketin mukaan ristiäisiin riittää melko vaatimaton tarjoilu eli suolainen leivonnainen tms ja sen lisäksi kakku sekä pikkuleipiä ja kahvi. Meillä vaan oli niin paljon pitkänmatkalaisia, että oli kiva tehdä vähän monipuolisempi. Ja siskoni sen sanoi, ei olisi ollut oikein minun näköinen tarjoilu ü


Fetasalaatti (ämpärillinen)
Punasipulia ja oliiveja
Karjalanpiirakat ja munavoi (60 pientä piirakkaa, 12 munan munavoi)
Kinkkupiirakka (pellillinen leikattuna 30 pieneen annospalaan)
Kylmäsavulohipiirakka (pellillinen leikattuna 30 pieneen annospalaan)
Fetajuustopiirakka (munaton, piirakkavuoallinen)
Pienet jauhelihapitsat (25 kpl)

* * *

Mansikkakermakakku (2 kpl 4:n munan kakkuja)
Tropiikin suklaakakku
Lakka-valkosuklaahyydykekakku (munaton, 2x normaaliannos)
Manteliboston (munaton, pellillinen)
Leipäjuusto ja lakkahillo (2 kg)

* * *

Kahvi, tee
Mehu, vesi

4 kommenttia:

  1. Todella herkulliselta kuulostaa!
    Ja nuo määrät, kuinka paljon olit valmistanut, oli myös todella mukava kuulla. Saatan niitä itse soveltaa seuraaviin isompiin juhliin. :)

    VastaaPoista
  2. Jauhelihapitsat olin ajatellut lähinnä lapsille, mutta niihin tykästyivät myös aikuiset ja ne kyllä loppuivat auttamattomasti kesken. Lisäksi oli vielä vähän keksejä ja namuja lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiki oli hyvää! Kiitos vaan. Ja täytyy vaan ihmetellä että pienen lapsen äiti vielä oman lapsensa kastejuhlaan valmistautuessaan jaksaa mokoman urakan hoitaa.

      Poista
  3. Ja täytyy vielä erikseen mainita tuo Lakka-valkosuklaahyydykekakku. Suussa sulavan ihanaa!

    VastaaPoista