28. joulukuuta 2012

Vaniljaiset joulutortut


 Tämän joulun tykimmät joulutortut söin kummityttöni kotona, jossa perheen äiti oli täyttänyt tortut vaniljakreemillä ja omenahillolla. Tänään tein hieman vastaavia kotona.

Tein torttuihin vaniljakreemin jauheesta ja kappas vaan, omenahilloa ei löytynyt jääkaapista (taisin tänä vuonna pakastaa vain omenasosetta), joten tyydyin vadelmamarmeladiin. Silti hyviä. Kananmunalla voitelu ja mantelirouhe vielä kruunaavat nämä. Vaniljakreemi toimii tässä jauheesta tehtynä erittäin hyvin, myös paksu vaniljakastike - siis tosi paksu - voisi onnistua. Tässä kun googlettelin, niin Kotiliedessä näköjään on ehdoteltu jos jonkinlaisia tortuntäytteitä, mukana tämäkin variaatio.

Ps. En ole viinereiden ystävä ja nämä tavallaan jo alkavat muistuttaa viinereitä, mutta maistuvat silti minulle... En osaa selittää.


Joulutortut vaniljakreemillä (9 kpl)

3 torttutaikinalevyä

1 dl paksua vaniljakreemiä tai vaniljakastiketta (1 dl kiehuvaa vettä ja 3 - 4 rkl kreemijauhetta tai ohjeen mukaan)
½ dl paistonkestävää hilloa tai marmeladia

kananmuna
mantelirouhetta

1. Kauli torttutaikinalevy hieman pidemmäksi, niin saat yhdestä levystä kolme joulutorttua.
2. Leikkaa torttupalat siten, että saat taivutettua niistä joulutorttuja.
3. Voitele taitelut joulutortut kananmunalla.
4. Nosta jokaiselle tortulle pari teelusikallista vaniljakreemiä ja noin teelusikallinen hilloa.
5. Ripottele pintaan lopuksi mantelirouhetta.
6. Paista torttuja 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti