Joulukuun 1. päivänä

Ihanaa, kun on vihdoin joulukuu. Jouluhyörinän aloitin kyllä jo marraskuussa, on leivottu pipareita, juotu glögiä, laiteltu valoja ja unelmoitu kaikenlaista. Se on hyvä se, sillä nyt ympärillä ja jopa omassakin kodissa näkyy aavistus joulustressistä.

Mitä enemmän puuhaa ja suunnittelee ja pohtii ja metsästää lahjoja ja ideoi ruokalistaa ja odottaa sitä maassapysyvää lunta, sitä kauemmaksi karkaa joulumieli. Marraskuussa vietetyt joulunpilkahdukset on toteutettu kiireettömästi ja juuri siihen hetkeen keskittyen - se sama hitaus pitää nyt vaan juurruttaa tähän joulukuuhunkin.

Lapsuuden jouluissa oli jotain taianomaista ja ehkäpä se oli juuri yhdistelmä sitä tuttuutta, mitä joulun rutiineihin liittyi ja stressittömyyttä. Siispä, nautitaan joulun valmistelusta, mutta muistetaan myös nauttia aikaansaanoksistamme ja myös siitä, jos emme saa aikaan yhtään mitään. Rauhoitutaan sohvan kulmaan rakkaiden kanssa ja tuijotellaan kynttilän valoa..

Rauhaa, joulurauhaa,
Muista joulusi pyhittää.
Se vain, mikä meissä on hyvää,
Meidän jälkeemme tänne jää.
Kun rauhaa, joulurauhaa
Kuulen tuulen kuiskaavan,
Vihdoin tunnen, sittenkin tunnen
Minä jouluni alkavan. 

(T. Koivusalo)